Vaatteista ja ahdistuksesta

Tulin äsken muotinäytöksestä. Olin siellä työn puolesta ja livahdin pois vähän ennen loppua, etten joutuisi narikkaruuhkaan.

Olipa kauniita vaatteita ja kauniita malleja. Kaikki ihmiset ovat kauniita, kun vaatteet ovat sopivia, kampaus nätti ja meikki taiten laitettu. Muotinäytöksessä tuli taas todistettua, että kun ammatti-ihmiset valitsevat kokonaisuuksia, ne ovat aika onnistuneita.

Tuollaisissa paikoissa tuntee itsensä helposti nuhruiseksi. Kevät on muutenkin sellaista aikaa, jolloin kaikki näyttää vanhalta ja kuluneelta. Sitä ei helpota se tieto, että onkin jo vähän vanha ja kulunut.

Muutenkin on tänään ollut sellainen olo, että tekisi mieli paeta kaupungista maalle ja jäädä sinne. Aamulla alkoi ahdistaa, kun luin lehdestä, että Iso-Heikkilän koirapuiston viereen, ellei peräti sen paikalle, ollaan suunnittelemassa korkeita kerrostaloja.

Näinä vuosina, kun olemme asuneet Portsassa, ympäristöön on rakennettu vähän väliä uusia taloja tai teitä. Vielä toistaiseksi lähellä on palanen luontoa, pieni metsäkaistale junaradan varressa. Käyn siellä lenkillä koiran kanssa ja näen siellä ensimmäiset valkovuokot ja muut kevätkukat. Kun tytöt olivat pieniä, me kävimme poimimassa vadelmia polun varrelta. Miten koirapolulle käy, kun ihmisiä, koiria, maastopyöriä ja mopoja tulee koko ajan lisää?

Ottavatko yhdyskuntasuunnittelijat koiria huomioon? Että jos jonnekin rakennetaan kahdeksankerroksinen kerrostalo, siellä varmasti tulee asumaan myös muutamia koiria.

Ehkä minä vielä muutankin maalle.

Aamupäivällä kävin juttukeikalla Loimaalla ja samalla pistäydyin tervehtimässä siellä asuvaa tätiäni. Hän antoi minun mukaani oikean aarteen, 72 vuotta vanhan ristiäismekon. Sen kangas on minun isoäitini vihkipuvusta vuodelta 1927 ja ristiäismekko on ollut tätini yllä 1939.

Se, että mekko on nyt minulla, johtuu puhtaasti sukupuolesta: olen omassa sukupolvessani suvun ainoa tyttö. Tädillä on itsellään poikia, mutta hän ei luota heidän arviointikykyynsä siinä vaiheessa, kun he joskus pääsisivät päättämään, mitä ristiäismekolle tehdään. En minäkään luottaisi. Nyt minä säilytän tuota pientä vaatetta vuorostani. Tekisi mieli ripustaa se seinälle, mutta pelkään, että valo ja riippuminen rikkoisivat vaatteen. Sehän ei ole mikään ylellinen, hienoista kankaista tehty luomus vaan vaatimattoman piikatytön vaatimattomasta hääleningistä ommeltu.

Kuva jäi vinoon, vaikka yritin pyöritellä sitä moneen kertaan. Siitä nyt kumminkin näkee, mistä puhuin.

Muotinäytöksessäkin oli muutamia asuja, jotka oli tehty kierrätysmateriaaleista. Yhteen hääpukuunkin oli selvästi käytetty vanhat verhot.  

Tahranpoistosta ja Darwinista

Eilen syntyneen Kap Hornin Silittajat -yhdistyksen perustaja- ja ainoana jasenena jatkan aiheesta viela vahan.

Ei se pahuksen tahra ollut mihinkaan lahtenyt. Yritin pesta housut uudestaan, mutta kuumaa vetta ei tullutkaan. Googletin vahan ja sain tietaa, etta ruokasooda voisi auttaa tahranpoistossa. Soitin Rainelle ja kysyin, josko han voisi kayda keittiosta hakemassa vahan ruokasoodaa. Tarkistin viela, mita se on englanniksi: baking soda. Siis baking sodaa keittiosta, kiitos.

Raine tulikin hetken kuluttua mukanaan iso, oranssi purkki, jonka kyljessa luki Gelatine,.hKyteloimisaine. Mutta kun itse tavara oli kuitenkin hienoa, valkoista jauhoa, paatin kokeilla. Levitin hyyteloimisainetta rasvatahran paalle ja silitin sen kasvopaperin lapi.

 Bingo! Tahra oli tipotiessaan.

Nyt minulla on taas ne vahan siistimmat housut ja tanaan olisi taas aikomus yrittaa menna syomaan matkustajien puolelle, ehka jopa katsomaan showta teatteriin sen jalkeen. Tahan taytyy tosin laittaa erittain suuri varaus, silla esitys alkaa yhdeksalta, kamalan myohaan. Tavallisesti olen jo menossa nukkumaan siihen aikaan.

Pesin taas asken vahan pyykkia. Kuumaa vetta siis yleensa tulee, eilinen oli poikkeus. Vaatteiden suhteen on oltava tarkkana, silla minulla ei ole niita yhtaan liikaa mukana. Otin todellakin vain sen yhden matkalaukun ja pakkasin siihen vaatteita seka talvi- etta kesaolosuhteisiin kolmen kuukauden tarpeiksi. Tahan mennessa, kun matkalla on oltu reilu kuukausi, olen selvinnyt mielestani aika hyvin. Ainakin paremmin kuin ne, jotka rantautuivat Ushuaihin sortseissa ja varvastossuissa. 

Jos jotain vaatteita pitaa ostaa, laivan kaupasta ei apua loydy.

Tama kuva on Fashion Boutiquesta jossa, kuten naette, on enemman koruja kuin vaatteita. Pieni vaatevalikoima on tasta vasemmalla puolella. Olin juuri ottamassa siita kuvaa, kun minut keskeytti ystavallinen nuori nainen, joka kysyi, voiko han auttaa. Sanoin vain kuvaavani laivaa joka puolelta omaa kotialbumiani varten. Han kysyi, eiko kuvaaminen olisi mukavampaa silloin, kun kaikki on jarjestyksessa - siella toden totta oli pari roskaa -lattialla. Sanoin, ettei pieni epajarjestys haittaa. Seuraavaksi han urkki minun nimeni ojentamalla katensa ja esittaytymalla. Kerroin nimeni, tavasinkin sen silla muuten kukaan ei osaa aantaa eika kirjoittaa sita ja kerroin olevani Suomesta. Tytto poistui nopeasti paikalta ja olen aivan varma, etta han kavi katsomassa, kuka mina olen. Helppoahan se on, kun olen ainoa suomalainen taalla.

Ehka mina olen nyt jossain Epailyttavien matkustajien listalla? Jos tata blogia ei yhtakkia enaa ilmestykaan, niin minulta on pistetty linjat kiinni.

Mutta jatketaan nyt niin kauan kuin lystia piisaa.

Aamulla olin kuuntelemassa luentoa Darwinin tutkimusmatkasta Etela-Amerikkaan ja miten se muutti kasitysta maailmasta. Luennoitsija Donna Guy huomautti aluksi, etta han ei ota kantaa luomisteoriaan puolesta eika vastaan, han nyt vain kertoo Darwinista ja taman tutkimuksista. Aiheellinen huomautus talle yleisolle.

Charles Darwin lahti aikoinaan englantilaisen tutkimusalus Beaglen mukaan kahdeksi vuodeksi. Matka venyi kuitenkin viiteen vuoteen. Vaikka matkaa tehtiin laivalla, Darwin ei tutkinut merta eika juuri tiennyt vedenalaisesta elamasta. Sen sijaan han vietti pitkia aikoja maissa tutkimassa kasveja ja fossiileja. Laiva odotti sen aikaa.

Evoluutioteoriaa on siis kehitetty juuri taalla. Jannittava ajatus.