Väsyneen mummon pöyristyttävä lukuvinkki

Tänään olen väsynyt mummo. Kirjaimellisesti. Mutta kun on puoli neljän aikaan aamuyöstä joutunut kolkuttelemaan omaa kotioveaan päästäksen sisään, mitä muuta voi odottaa?

Olipa dramaattista. Totuus on niinkin arkipäiväinen kuin se, että olin tyttären luona lastenlasten seurana kun vanhemmat olivat ulkona, ja tulin yöllä kotiin. Vastoin lähtiessäni antamia ohjeita (älä pistä ovea lukkoon, minulla ei ole avainta) ovi oli lukossa. Onneksi meillä on vahtikoira ja sen avulla sain miehen hereille.

Anteeksi vain, naapurit, jos vahtikoiramme herätti teidätkin.

Kun eilen sain lapset saateltua yöpuulle, vetäydyin sohvalle lukemaan. Äkäinen pikku koira asettui taas kerran minun jalkojeni päälle nukkumaan ja siinä me kaksi sitten päivystimme. Luin kirjan, jonka sisältö tuntui moneen kertaan kuullulta eikä suinkaan sen tähden, että kirja olisi ollut huono.

Ilona Korhosen vuonna 2010 julkaistu Työn taso riittämätön kertoo työpaikkakiusaamisesta. Tositapahtumiin perustuvan kirjan päähenkilö työskentelee lasten oikeuksia ajavan järjestön markkinointitehtävissä ja joutuu niin uskomattoman simputuksen kohteeksi ettei mitään määrää.

Tarinan lukeminen saa aikaan kiukkua ja epäuskon tunteita. Sanon tarkoituksella epäuskon tunteita, enkä puhu epäuskosta, sillä uskon helposti kaiken todeksi. Olen kuullut aivan luotettavilta, täyspäisiltä ihmisiltä niin monta vastaavaa tarinaa että tiedän tätä tapahtuvan kaiken aikaa.

Työpaikkakiusaaminen ei ole mikään tämän ajan keksintö. Se on samaa sukua kuin hiekkalaatikko- ja koulukiusaaminen, sillä kiusaaminen kuuluu ihmisen luontoon niin kuin se kuuluu muidenkin ns. älykkäämpien olentojen joihin lasken nyt kaikki kovakuoriaista fiksummat.

En mitenkään puolusta kiusaamista. Kiusaaja käyttäytyy typerästi ja paljastaa lopulta vain oman vajavaisuutensa. Mutta kiusaamisen henki - se istuu meissä kaikissa ja tulee yllättävän helposti esiin.

Ajatellaan nyt vain tilannetta, jossa työpaikalla on kaksi naista ja sinne tulee joku kolmas. Miten herkullista onkaan arvostella jossain sermin takana kolmannen osaamista ja ominaisuuksia, tuntea suurta yhteenkuuluvuutta sen tutun työkaverin kanssa, vakuutella toinen toisilleen, miten sinä et enkä minä mutta katsopas vaan, miten tuo...

Vaatii aika suurta kypsyyttä pitää suunsa kiinni ja olla liittymättä tällaisiin seuroihin, väitän. Jo pelkästään sillä tavoin menettelemällä kun rajaa itsensä ulos ja tekee itsestään mahdollisen seuraavan uhrin.

Tuo takanapäin puhuminen ei vielä ole kiusaamista pahimmillaan. Sellaiseksi se muuttuu sitten, kun se kolmas suljetaan pois, hänelle ei puhuta tai puhutaan ilkeästi, hänen työtään sabotoidaan, hänestä levitetään väärää tietoa eikä häntä kutsuta mihinkään työpaikan tilaisuuksiin.

Kiusaaminen ei ole kiinni koulutustasosta. Ne kiusaajat, jotka minä tiedän nimeltä, ovat opettajia ja lakimiehiä.

Korhosen kirja on tärkeä. Yksi kirjan tärkeimmistä miettimisen arvoisista ajatuksista on se, miten tarkkaan me kuuntelemme toisiamme? Kirjan päähenkilö on monta kertaa tilanteessa, jossa hän on esimiesten "kuultavana", mutta ei tule millään tavalla kuulluksi.

Toinen kirjan teemoista on työnhaku. Taivas varjele, miten vaikeaa se on! Soisinpa, että herrat ministerit ja muut, jotka niin haluavat meidän pidentävän työuriamme, lukisivat edes tämän kirjan ja saisivat hiukan vinkkiä siitä, kuinka h...tin vaikeaa on päästä jonnekin töihin, edes vähäksi aikaa. Vaikka sattuisi olemaan maisteri, puhumaan neljää kieltä ja osaamaan yhtä ja toista.

Tätä kirjaa voin suositella mitä lämpimimmin. Lukekaa ja pöyristykää.