perjantai 21. syyskuuta 2012

Onko tämä oikeaa työtä ensinkään?


Tänään on kansallinen etätyöpäivä. En voinut viettää sitä, sillä työtäni on vaikea viedä etäälle.

Tai sitten olen käsittänyt jotain väärin.

Sana etätyö sisältää oletuksen siitä, että oikeaa työtä tehdään aina jossain muualla ja vain poikkeustapauksissa, kuten tänään, kotona. Etätyötä siis tehdään kotona. Siinä ei kuulosta olevan järkeä minkäänlaista.

Milloin asiat menivät näin hullusti? Koska kodista tuli paikka, jossa ei tehdä mitään oikeaa eikä tarpeellista? Kun ihmisten elämä kuitenkin todella pitkään keskittyi kotiin ja sen lähipiiriin.




Tässä olen leikisti etäällä töissä, Muumipapan kirjoituskoneen ääressä Muumitalossa Naantalissa. Oikeasti minä tietysti kirjoitan täällä Ruusupensaan takana kuten olen tehnyt viimeiset 25 vuotta. Virallisen määritelmän mukaan olen etätyöläinen. Alan asiantuntija oikein.

Tiedän, että monet haaveilevat etätyöstä eli työskentelystä kotona. Sitten kun he onnistuvat saamaan etätyötä, heillä onkin kova tarve todistella, miten siihen varmasti menee yhtä paljon aikaa kuin oikealla työpaikalla olemiseen. Mikä ei ole totta.

Otetaan esimerkiksi freelancetoimittaja, sellainen kuin minä. Jutelkaa jonkun minunlaiseni kanssa ja me valitamme oitis, miten hirveät kiireet ja paineet puskevat koko ajan päälle, työtä tehdään aivan älytöntä tahtia ja mikä hulluinta, mitään tästä kaikesta ei jää käteen.

Höpöjuttuja. Kirjoittamisesta maksetaan huonoimmillaankin sen verran, että jos kieli vyön alla painaa aamusta iltaan siitä on ihan pakko jäädä jotain. Rahasta nyt puhutaan.

En koskaan usko, kun joku kotona työskentelevä jutustelee säännöllisistä työajoistaan ja ruokatunneistaan ikään kuin oikeasti kykenisi istumaan työpöytänsä vieressä kahdeksasta neljään ja tekemään tehokasta työtä.

Mutta mitä siitä sitten? Mitä väliä käytetyllä ajalla on jos tulosta kuitenkin syntyy?

Jos minä saisin päättää, niin tekisin kaikki työni urakkapalkalla. Annetaan urakka, otetaan urakka ja saadaan sovittu palkkio kun työ on tehty. Riippumatta siitä, menikö siihen viisi tuntia vai viisi päivää.

Aika ei ole kenenkään omaisuutta, ei sitä voi myydä. Työtä voi.





2 kommenttia:

  1. Sinä puit sanoiksi sen mitä olen ajatellut jo pitkään, mutta en ole osannut pukea sanoiksi. Juuri tuolla tavalla haluaisin tehdä töitä, kotona ja urakalla ;-D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti löydät työn jota voisit tehdä kuten haluat. Olet varmaan miettinyt vaihtoehtoja?

      Poista