Aino Kallaksen jäljillä Tartossa

"Kuinka hajaannuttava on tämä kevät talon rakennuksineen minulle ollut! Maalareita, rakennusmestareita, värinäytteitä, keittiön helloja, navetan pohjapiirustuksia, huonekaluja, mutta ei keskitystä minkäänlaista." Näin kirjailija Aino Kallas kirjoitti päiväkirjaansa 4.6.1914. Perhe oli ostanut tontin vähän Tarton ulkopuolelta ja rakennutti siihen taloa, johon he muuttivat syyskuussa -14.

Talo on yhä jäljellä. Minä ja Raine kävimme katsomassa sitä kesällä.

Taloon muuttaessaan Aino oli 36-vuotias neljän 4-14 -vuotiaan lapsen äiti.

"Talo on suuri, niin suuri, että siellä voi olla yksinkin. Niin paljon tilaa, niin paljon huoneita. Mukavaa, hyvää kaikki, kaunista myös ---. Kaupunkiin kolmen virstan matka, jonka sentään kuljen joka päivä. Lapsilla on hyvä olla, kauniit, valoisat huoneensa ja ulkosalla työtä. Iltapäivisin he keräävät lastuja ja kiviä. Hillar on aamusta alkaen ulkona. Ja meillä on kotieläimiä! Hevonen, lehmä, kaksi kanaa, kaksi kukkoa ja valkea kissa," Aino kertoo kirjeessä lapsuudenystävälleen Ilona Jalavalle 21.10.1914.

Joulukuun 17. hän kirjoittaa sisarelleen Helmille: "Olemme yhä hyvin tyytyväisiä taloomme, vaikka teitten huonouden takia pääsy kaupunkiin aika ajoittain on vaikea. Lapset lähetämme nyt enimmäkseen hevosella kouluun. Asuntomme on vain ikävä kyllä puolivalmis, mutta toivottavasti voin kevättalvella tuoda huonekalut Suomesta. Hyvin hauska ja kodikas on alahalli, joka on sisustettu vanhaan virolaiseen tyyliin. Ruokasalissa seisoo isovanhempain kaunis ruokakaappi. Myös boudoiri keltaisine sisustuksineen on hyvin onnistunut. Sali ja minun huoneeni ovat aivan tyhjiä vielä."

Kirjailija sai odottaa oman huoneensa valmistumista kauan. Vasta syyskuussa 1918 hän voi kirjoittaa Helmi Krohnille: " Minulla on nyt oma kaunis huoneeni yläkerrassa, jonka vasta tänä kesänä panin kuntoon, sen oltua romuhuoneena kaikki nämä vuodet. Niin on nyt minullakin vihdoin rauhallinen työhuone." 

Ilo omasta huoneesta jäi lyhyeksi, sillä jo seuraavana vuonna Kallakset muuttivat ensin Helsinkiin ja sitten Lontooseen. Talosta luovuttiin.

Oma talo ei juuri tuonut onnea Aino Kallaksen elämään. Paljon myöhemmin hän totesi, että vaikka talo oli kaunis, hän ei ole missään viihtynyt niin huonosti kuin siellä. Syitä oli useita. Ensimmäinen maailmansota oli käynnissä ja saksalaismiehityksen uhka sai ihmiset pelkäämään ja valmistautumaan välillä pakomatkalle. Elämä oli kaikin puolin epävarmaa, mutta suurin syy viihtymättömyyteen tuli sisältäpäin. Kallasten avioliitto oli kriisissä,  Aino tunsi, ettei rakasta miestään enää ja haikaili muiden miesten perään. Tuskin hän itse olisi nimittänyt tunteitaan haikailuksi, kaikki olivat vakavasti otettavia, kohtalon sanelemia rakkauksia. Aino lähti välillä pois kotoa ja eli Helsingissä lyhyen ja ehkä hiukan yksipuolisen romanssin taidemaalari Janis Rozentalsin ja sitten runoilija Eino Leinon kanssa.

 Näillä portailla uskon Ainonkin joskus istuneen ja katselleen pihaansa, jonne he istuttivat paljon puita ja pensaita. Haluan uskoa, että ainakin jotkut pihapiirin suurista puista ovat yhä niitä samoja.

Talossa on Kallasten jälkeen ollut muun muassa tuberkuloosiparantola. Nyt siellä ei ole mitään ja pihapiiri on villiintynyt.

Syntymäpäivänään, 2.8.1915 Aino kirjoittaa päiväkirjaansa: " Eilen sietämätön päivä - aamusta alkaen. Illalla seisoin loggiassa, terävä kuu kumotti, koira haukkui, naapurimme katonharjan yllä loisti suuri, kirkas tähti. Olisiko tämä elämänmuoto siis lopussa? olen koettanut luoda muutaman kuutiometrin kauneutta - kun kotini häviää, häviää osa elämäntyöstäni, itsestäni."


96 vuotta ja 205 päivää myöhemmin loggiassa seisoin minä.

Aino ja Oskar Kallaksen rakennuttama talo, Kallaste, on osoitteessa Raja 31. Aivan vieressä on Tarton psykiatrinen klinikka ja pienen kävelymatkan päässä iso Lounamäen ostoskeskus.