Se, että mukava blogi loppuu ilman selityksiä. Se on ihan epäreilua lukijoita kohtaan.
Sanon tämän nyt, sillä löysin noin puoli tuntia sitten kiinnostavan, opiskeluun liittyvän blogin, jolla oli selkeä juoni ja päämäärä. Sitten yhtäkkiä kirjoitukset loppuivat. Mitä muuta voi ajatella, kuin että blogistirukka on kuollut? Toivon kovasti, oikein kovasti, ettei se ole totta, sillä tämä nuori nainen teki ihan hirveästi töitä opiskelujensa eteen ja yritti suorittaa korkeakoulututkinnon alle tavoiteajan.
Nyt en koskaan saa tietää, miten kävi.
Omat opiskeluni ovat kohta taas yhdessä välietapissaan, saan viimeisen aikuiskasvatustieteen oppimistehtävän tehtyä uskoakseni viikonloppuna tai ehkä jo ennen sitä. Palautin viimeistä edellisen eilen.
Sain eilen myös palautteen kirjoituskurssista (3 op). Ehkä muistatte ne tarinat, jotka kirjoitin sen muinaisen gallupintekokokemukseni innoittamana? Tai ette siis tietenkään muista, kun en niitä tänne laittanut, mutta kerroin aikomuksistani kirjoittaa ne, kuten sitten teinkin.
Sain niin hyvän palautteen, että se vei minulta yöunetkin. Ihan rehellisesti sanoen oli ihana kuulla kehuja sen jälkeen, kun olen paininut näitten lähdeviittausongelmieni kanssa voittoon pääsemättä ja saamatta yhdestäkään kurssista täysiä pisteitä.
En ole mikään uraihminen enkä ole koskaan osannut määrätietoisesti suunnitella elämääni (paitsi ehkä ihan vähän nyt aikuisena) mutta olen aina luottanut siihen, että asiat järjestyvät parhain päin kun ei turhaan murehdi. Ja niin on aina käynytkin. Nytkin kun ajattelen sitä, etten kovista ponnistuksistani huolimatta päässyt sisälle yliopistoon 2011 niin näen nyt, miten hyvä asia sekin oli. Jos olisin päässyt, olisin nyt junnannut kirjallisuuden opinnoissa ja istunut luennoilla ja yrittänyt sovittaa töitäni niiden lomaan ja edennyt varmaan aika hitaasti. En olisi päätynyt sattumalta suomen kielen opintoihin kuten nyt päädyin enkä keksinyt opiskella aikuiskasvatustiedettä kuten nyt. Tuskin silloin olisin ohjaamassa kirjoituskurssiakaan, ei minulla sellaiseen olisi aikaa.
Enkä ehkä koskaan olisi keksinyt etäopiskelun kätevyyttä. Tämä sopii minulle, ehdottomasti.
Seuraavaksi pidän opinnoissa muutaman viikon paussin ja teen yhtä ja toista täällä ruusupensaan takana ja toivon mukaan myös Vanhalla Maatilalla. Toukokuussa tulee tieto, pääsenkö aloittamaan syksyllä kirjoittamisen perusopinnot ja alkukesästä aloitan kirjallisuuden opiskelun.
Mutta ihan nyt seuraavaksi kiskon ratsastushousut jalkaani ja lähden ottelemaan rakkaan hevosystäväni Heimirin kanssa.
Ja muistakaa te, hyvät blogistiystäväni: jos aiotte lopettaa, varoittakaa ajoissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti