Aivoni eivät ole riittävän kehittyneet

Kiitos tunnustuksesta, Kauniin turhuuden Terhi!

Sain tosiaan mukavan tunnustuksen blogistani ja neuvon jakaa sen eteenpäin viidelle hyvälle blogille. Nyt on kuitenkin niin, että olen toivottoman huono a) kopioimaan (en osaa) ja b) lukemaan edes viittä blogia säännöllisesti. Siksi tyydyn vain olemaan mielissäni.

Tästä saankin huteran (aasin)sillan päivän aiheeseen.

Kuvassa on Suomen kulttuurimaisema, Aurajoki ja Turun tuomiokirkko kuvattuna eilen. Tuo maiseman rikkova hökötys on tuleva Kirjastosilta, jonka rakentamisesta, paikasta ja ulkoasusta keskusteltiin ja riideltiin vuosia kuten kaikesta muustakin mitä Turussa aiotaan tai ei aiota rakentaa.

Sillan vastustajat vetosivat ennen muuta siihen, että kulttuurimaisema menee pilalle, tapahtuu siis jotain peruuttamatonta.

Kulttuurimaisema on kuitenkin pilattu jo monet kerrat, jos noin ajatellaan. Ensimmäisen kerran silloin, kun joku keksi ryhtyä rakentamaan kirkkoa joentöyräälle. Maisemat muuttuvat, maailma muuttuu ja ihminenkin muuttuu, joskin hitaasti.

Siitä sain aiheen pohtia seuraavaa: koko maapallon ikään nähden aika, jona ihminen on ollut täällä, on todella lyhyt, ihan pienen pieni. Siitä ajasta puolestaan tämä nopean teknisen kehityksen aika on pelkkä silmänräpäys. Ei voi olla mahdollista, että ihmisen aivot olisivat kehittyneet samaa vauhtia. Jos näin olisi, me olisimme aivan toisenlaisia ihmisiä kuin ne, jotka elivät noin sata tai sataviisikymmentä vuotta sitten.

Olemme siis kutakuinkin samanlaisia ihmisiä kuin isoisoäitimme, mutta elämme täysin erilaisessa maailmassa. Senkö takia ihmisillä on niin paha olla täällä nykyään? Me yritämme selvitä maailmassa, jota emme ymmärrä emmekä pysty hallitsemaan, mutta kykymme eivät millään riitä.

Ja sitten vielä sanotaan, että ihmisen pitää olla moniosaaja. Ei riitä, että opiskelee yhden ammatin, pitää olla koko ajan valmis opettelemaan uutta, vaihtamaan alaa, vaihtamaan työpaikkaa ja muuttamaan uudelle paikkakunnalle tai ulkomaille. Täytyy olla avoin kaikelle uudelle, vastaanottavainen ja valmis tarttumaan mahdollisuuksiin ilman epäröintiä.

Mutta jos ei ole sellainen? Jos ei halua mitään uutta, jos on tyytyväinen siihen, mitä on? Senkin pitäisi olla sallittua ja oikein ja heillekin, jotka sanovat muutoksille kiitos ei, pitäisi olla tässä maailmassa paikka.  

Moniosaajuuden vaatimus ei edes ole realistinen. Voihan sitä säheltää siellä ja täällä, mutta todellinen asiantuntijuus syntyy vasta pitkän kokemuksen kautta.

Sanon minä ja lopetan tämän filosofeeraamisen tältä erää.