Puutarhakauden nopean käynnistymisen huomaa täällä blogissakin. Suosituimpien tekstieni joukossa kärkipaikkaa pitää lähes jatkuvasti varoitukseni maahumalan istuttamisesta puutarhaan. Hyvä niin, sillä seison edelleen vankasti sanojeni takana ja neuvon kaikkia puutarhureita olemaan valppaina tämän salakavalan nurkan-, nurmikon- kukkapenkin- ja kaikenmahdollisenvaltaajan suhteen. Ottakaa se kerran hoiviinne, ette koskaan enää pääse siitä eroon!
Mikä tuli taas todettua, kun ahersin eilen ja tänään Vanhan Maatilan puutarhassa. Maahumalaa on joka paikassa.
Olin nyt vasta ensimmäistä kertaa pihatöissä tänä keväänä. Aloitusnäkymä oli lohduton.
Tässä ollaan jo vähän pitemmällä; kuva otettiin tänään iltapäivällä ja siinä apunani ollut Kuopus on jo kylvöpuuhissa.
Kun neljätoista vuotta sitten ostimme Vanhan Maatilan ja sain kauan unelmoimani oman pihan, olin täynnä suuria luuloja itsestäni puutarhurina. Nyt luulot ovat karisseet ja tilalla on tieto siitä, että jokaisen kauniin ja hoidetun pihapiirin takana on paitsi jonkun taiteellinen puutarhasilmä, valtavasti kovaa ja jatkuvaa työtä.
Arvostakaa, ihmiset, hoidettuja pihoja, sillä niitä ei ole tehty helpolla!
Enkä nyt puhu omasta pihastani, vaikka sielläkin tehdään paljon työtä. En ole päässyt lähellekään niitä haavekuvia, joita elättelin.
Mikä ei kuitenkaan estä minua yrittämästä. Ja aivan samoin kuin kaikkina aikaisempina keväinä, ajattelen nytkin, että tämä kesä tulee olemaan erilainen. Tänä kesänä minulla on enemmän aikaa ja voimia tehdä pihatöitä.
Tänä kesänä kaikki tulee myös kasvamaan poikkeuksellisen hyvin. Tuokin kylvös, jota Kuopus kuvassa tekee, tuottaa vielä komean sadon. Laatikkoon kylvettiin pellavaa (huvin vuoksi) sekä tilliä ja persiljaa (syötäviksi). Katsotaan sitten syksymmällä, mitä saatiin aikaan.
Onneksi meillä ei ole tuota maahumalaa, mutta listaan samaan kaartiin oreganon, joka ruton lailla vaeltaa puutarhassa ja hirmuiset juuret ovat kurjia kitkettäviä. Totisesti puutarhan timminä pitäminen vaatii melkoista työtä. Meillä on ahnehdittu tuon puutarhan kanssa oikein kunnolla ja loppukesästä on täyttä kaaosta aina ilmassa. Nyt ollaan rakentamassa tuommoisia kasvatuslaatikoita kuin sinulla, jotta hommasta tulisi vähän helppohoitoisempaa =)
VastaaPoistaKasvatuslaatikot ovat käteviä, niihin rikakruohot eivät löydä tietään ihan yhtä nopeasti kuin muualle. Meilläkin tuo puutarha on ihan liian iso, etenkin nurmikkoa on tolkuttomasti.
PoistaMinä olen lukenut vähän ristiriitaisissa tunteissa blogeja, joissa ollaan vasta suunnittelemassa juuri hankittua pihaa. Suunnitelmat tuntuvat usein hyvin ylimitoitetuilta minun näkökulmastani. Mitäpä minun mielipiteeni kenellekään kuuluu enkä taatusti kommentoi näitä blogeja mitenkään, mutta kun itse olen perheen, lasten, työn ja joidenkin muiden harrastusten ohella hoitanut puutarhaa, niin välillä hämmentää, millaisia odotuksia ihmisillä on. Mutta sitten ajattelen, että ehkä nämä paikat ovat lämpimiä, hyvämultaisia, itsestään sopivan kosteita, juuririkkaruohottomia ideaalipihoja kaikki. Meillä on jatkuva taistelu hallan, saven ja juolavehnän, vuohenputken, rönsyleinikin kanssa sekä myyrien, jänisten, hirvien ja peurojen. Kosteutta meillä kyllä on sopivasti. Nyt kun lapset alkavat olla huoltovapaita, niin puutarhan laajuus ja taso on kohonnut - mutta kyllä siihen sitten menee ihan tajuttoman paljon aikaa (mieluista sinänsä :)
VastaaPoistaVasta hankitun pihan suunnitteleminen on helppoa ja mukavaa, kun ei vielä ole mitään tietoa kipeästä selästä, rannetupin tulehduksista, rakoista käsissä eikä siitä, että aika ja voimat loppuvat aina kesken. Siperia opettaa.
PoistaIhanaa, kun joku sanoo tämän asian ääneen (tai siis kirjoittaa selkeästi). Olen aivan samaa mieltä, on turha edes haaveilla hienosta, kauniista, siististä puutarhasta, ellei ole valmis tekemään järkyttävän paljon työtä sen eteen. Usein näkee tai kuulee ihmisten sanovan, kuinka puutarhanhoito on rentouttavaa. Olen aina ihmetellyt, ketä rentouttaa raskas ja likainen työ! Mutta makuja on monia eikä juuri kukaan halua tunnustaa vihaavansa puutarhatöitä ;)
VastaaPoista"Järkyttävän paljon" onkin hyvä ilmaus! Puutarhan eteen joutuu todella raatamaan, jos aikoo pitää sen aina hienona. Minusta kenenkään ei pitäisi tehdä sitä, ellei yhtään nauti mistään puutarhatöistä.
Poista