Kauan kaivatut kuvat

Olen järjestänyt uutta työhuonettani, sitä, minkä tytär jätti tyhjäksi. Samalla olen järjestänyt koko yläkertaa eli toisin sanoen muuttanut. Sitähän tämä on, vaikka muuttomatka onkin vain asunnosta toiseen. Jos ette ymmärtäneet, niin ei huolta.

Ostin aikoinaan Anttilasta aaltopahvisia säilytyslaatikoita, joihin on ollut kätevää piilottaa milloin mitäkin pois silmistä haluttua tavaraa. Laatikot - joita on aika monta - ovat olleet täällä yläkerrassa ja nyt päätin käydä ne läpi ja heittää tarpeettomat tavarat pois.

Mutta voisinko sittenkään luopua vanhoista videokaseteista, kymmenen vuoden takaisista verotustiedoista tai valokuvasta, joka esittää koivua?

Helposti. Samoin kuin monista muista todella tarpeettomista papereista ja tavaroista.

Tein löytöjä. Löysin pari valokuvaa, joita olen etsinyt kovasti ja vääristä paikoista.

Tässä kuvassa on minun lapsuudenkotini Raisiossa. Kuva on otettu joskus 1950-luvulla, varmaan ennen syntymääni, sillä minä muistan pihapiirin puut paljon isompina.
Mökissä oli vähän yli 30 neliötä: keittiö, kamari ja makuualkovi. Ei mukavuuksia. Niitä ei myöskään tullut koskaan. Muutin täältä pois 18-vuotiaana. Nykyään tällä paikalla on uusi talo, mutta se ei ole meidän.

 Tässä olen minä ja isoveljeni. Kuva on noin vuodelta -62 tai -63. Näytän epäluuloiselta, olen epäluuloinen: kuvaustilanne on hämmentävä kaikin puolin. Äiti oli jossain asioilla ja isä meidän vahtinamme. Jo se oli erikoista, mutta vielä erikoisempaa oli se, että ryhdyttiin niin epätavalliseen puuhaan kuin valokuvaamaan meitä. Se oli ehdottomasti asia, johon olisi tarvittu äitiä. Äidin poissaolo näkyy meidän vaatetuksessamme. Jos valokuva olisi otettu äidin aloitteesta, meidät olisi puettu parhaisiin vaatteisiimme. Minulla olisi ollut rusetti päässä ja lakerikengät jalassa ja veljellä solmuke kaulassa. Köyhän mökin lapsillakin voi näes olla kauniit vaatteet.

Mutta sen takia tämä kuva onkin minulle erityisen rakas. Niistä harvoista kuvista, joita minusta on lapsena otettu, tämä taitaa olla aidoin.

Olipa hauskaa, että löysin nämä kuvat taas! Teetin näistä muutama vuosi sitten veljelleni 50-vuotislahjaksi taulut ja laitoin sen jälkeen alkuperäiset kuvat "varmaan talteen". Se on hyvä keino hukata kaikenlaista.

Missähän varmassa tallessa ovat esimerkiksi kalliit tukipohjalliseni? Minulle tehtiin monien mittausten ja sovitusten jälkeen 180 euroa maksaneet tukipohjalliset, joita ehdin käyttää kerran ennen kuin hukkasin ne. Uskomatonta! Eikun totta. Olen etsinut ihan varmasti kaikki mahdolliset paikat, mutta pohjallisista ei ole jälkeäkään.

En voi mitenkään uskoa, että koira olisi syönyt ne. Toisen ehkä, mutta että molemmat.