Hyviä uutisia

Sain hyviä uutisia tänään. Jyväskylän yliopisto lähetti kirjeen ja kertoi, että minut on hyväksytty syksyllä alkaviin avoimen yliopiston kirjoittamisen perusopintoihin.

Kirjekuoren avaaminen jännitti. Muistin oikein hyvin, miltä tuntui avata se yliopiston kirjekuori, jonka sisällä oli ilmoitus, ettei minua ole hyväksytty kotimaisen kirjallisuuden opintoihin. Ja monta muutakin pettymystä nousi mieleeni, onneksi turhaan.

Pyrkijöitä oli 90 ja 45 valittiin. Vaikka toisaalta olin epävarma sisäänpääsystä, uskoin toisaalta saavani enemmän pisteitä kuin sitten sain. Hakutehtävästä, kirjoittajakokemuksesta, kirjoittamisen opinnoista, kirjoittamisen opettamisesta ja omista julkaisuista saattoi kaikista saada pisteitä siten, että yhteismäärä oli korkeintaan seitsemän. Täytin mielestäni kaikki kohdat jos en hyvin niin ainakin välttävästi ja kuitenkin olin saanut vain kolme pistettä, hakutehtävästä kaksi ja kokemuksesta yhden. Se kuitenkin riitti, kun kukaan ei ollut saanut lähellekään täysiä pisteitä. Kuka edes olisi voinut, kun vaatimukset olivat näin korkeat ja toisaalta, jos joku olisikin täyttänyt niin olisiko hän sitten enää ollut opetuksen tarpeessa?

Odotan syksyä mielenkiinnolla. Noita kirjoittamisen opintoja on kehuttu kovasti ja samassa yhteydessä muistettu aina mainita, että Sofi Oksanenkin opiskeli siellä. Minusta se on oikein hyvä laatusertifikaatti, vaikka Oksanen ei ole missään sanonut, että hänen erinomaiset kirjoittajantaitonsa olisivat juuri Jyväskylän yliopistosta peräisin.

Ennen syksyä minun pitäisi nyt päästä mahdollisimman pitkälle kirjallisuuden perusopinnoissa. En ole tehnyt ensimmäisenkään kurssin eteen vielä juuri mitään. Selittelen itselleni, että minulla on muita kiireitä, mikä onkin ihan totta, juuri nyt on kaikenlaista työtä enemmän kuin pystyn tekemään. Mutta ei se oikesti yksin siitä kiikasta. Se, että opintoihin käsiksi käyminen tuntuu nyt vaikealta johtuu siitä, että joudun ensimmäistä kertaa lukemaan englanninkielisen oppikirjan.

Osaan minä englantia. Mutta en läheskään niin hyvin kuin esimerkiksi tyttäreni, vaikka olen lukenut englantia koulussakin jo toiselta luokalta lähtien. Lukeminen on työlästä, joudun ponnistelemaan lause lauseelta eteenpäin ja miettimään moneen kertaan, mitä sanottiin.

Aikuisopiskelussa on kuitenkin se(kin) hyvä puoli, että omat heikkoutensa osaa tunnistaa. Tiedän, että tässä on nyt yksi kynnys, jonka yli on mentävä ja mennään.

Heti, kun muut kiireet helpottavat.