Ilma viilenee

66. paiva laivalla. Teneriffalle on viela 250 merimailia, takanamme niita on Los Angelesista 11620. Olen ylittanyt paivantasaajan kaksi kertaa ja kiertanyt Kap Hornin. Olen ihan valmis menemaan kotiin.

Ilma on tanaan selvasti viilentynyt ja Teneriffalla lampotilan pitaisi olla noin 17 astetta. Se on hyva, silla kiinnitin jo kaikki irtolahkeet Fjallraveneihini ja jatin villapaitani pakkaamatta.

Kavimme viimeisen kerran kahvilla Celin kanssa ja heitimme hyvastit. Han lahtee aikaisin huomenaamulla retkelle Teide-vuorelle, enka enaa nae hanta. En varmaan koskaan enaa.

Ennen hyvasteja puhuimme etunimista Celin ja brasilialaisen kahvilatytto Tatianan kanssa. Heidan mielestaan Pirkko on hirvean vaikea ja erikoinen nimi. Yritin opettaa heita sanomaan "Yrjo", pisteitten kanssa, mutta se oli mahdotonta.

Palautin lainaamani kirjat upseerimessiin ja jatin sinne kaikki omat, suomenkieliset pokkarini. Ihme, jos joku lukee niita viela joskus, silla taalla ei ole yhtaan suomalaista naista.

Kavin kysymassa passiani infosta. Kysyin sita eilenkin ja minulle sanottiin, etta se on henkilokunnan toimistossa. Raine kavi siella tanaan ja kysyi asiaa, mutta siella sanottiin, etta on aivan mahdotonta, etta minun passini olisi siella. Menin uudestaan infoon ja hetken selvittelyn jalkeen he lupasivat, etta saan passini huomenna.

Tama taulu riippuu hyttimme makuuhuoneen seinalla. Pidan siita. Huomenna katselen sita viimeisen kerran ennen kuin kommin ylos vahan liian kapeasta eika niin kovin hyvasta sangysta, jossa tuntuu koko ajan kuin nukkuisi paa alaspain.

Matka taalla blogissa paattyy tahan. Kiitos teille, jotka olette olleet koko taman pitkan matkan kanssani.

Blogi ei paaty, vaikka se nyt pariksi paivaksi hiljenee. Turussa jatketaan!



j.k. yksi merimaili on 1852 metria

Matkavalmisteluja

Nyt, kun joulu on ohi, on aika ryhtyä tekemään matkavalmisteluja.Kone lähtee 5.1.

Esiin nostettu matkalaukku näyttää toivottoman pieneltä kolmen kuukauden tarpeita varten. Se on toivottoman pieni.

Kävin alennusmyynneissä katsomassa vähän vaatteita. Ostin kengät, Fjällrävenin monitoimihousut ja villapaidan. Näillä pärjää jo pitkälle. On kuitenkin hankalaa kun ei tiedä, millaisia ilmoja on odotettavissa. Lämmintä todennäköisesti suurimman osan aikaa, mutta ei välttämättä aina. Laitanko lähtiessäni talvisaappaat ja toppatakin? Neuvoja?

Nämä ovat tällaisia kokemattoman matkailijan ongelmia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen käynyt kerran Prahassa, pari kertaa Tukholmassa ja kerran Pietarissa. Lyhyitä, viikonlopun tai muutaman päivän matkoja. Venäjää lukuunottamatta en ole koskaan ollut Euroopan ulkopuolella. En pode kaukokaipuuta, en esimerkiksi tunne pienintäkään hinkua päästä Thaimaahan, vaikka niin monet ovat ihastuneita siihen. Pelkään lentämistä ja eksymistä lentokentille. Minussa ei ole vähääkään kosmopoliitin aineksia.

Kyllä minäkin sentään Tilaisuuden tunnistan, kun sellaiseen törmään. Nyt on hyvä tilaisuus lähteä, kun sain koulun loppuun, lapset ovat isoja ja Rainen laiva tekee ainutlaatuisen matkan. Kun vielä koiran hoitokin on luotettavissa käsissä, minua ei pidättele täällä mikään.

Laiva, Mariner of the Seas, on näitä Turun telakalla tehtyjä isoja risteilijöitä.

Parempaa kuvaa en nyt löytänyt, enkä edes ole varma, onko tämä juuri Mariner vai ehkä joku sen sisaraluksista, samanlainen kuitenkin. Työn puolesta kävin useasti telakalla katsomassa, kun näitä laivoja rakennettiin, mutta valmiin aluksen kyydissä en ole koskaan ollut.

Mutta laivaan me menemme vasta 16.1. Sitä ennen on tarkoitus käydä katsomassa ainakin Grand Canyonia ja mitä sitten ehdimmekin. Suunnitelmamme ovat varsin epämääräisiä ja taitavat sellaisiksi jäädä; mennään Ameriikkaan ja ajellaan vähän autolla.

Kolme kuukautta on pitkä aika olla pois kotoa. Mitä vain voi sattua ja mikä pahinta, minä en sitten olen täällä huolehtimassa enkä järjestämässä. Joskaan en ole kosmopoliitti, niin tämän oman pikku maailmani menon minä kyllä osaan ohjata mielestäni paremmin kuin kukaan muu. Pitkään poissaoloon on kuitenkin perusteltu syy. Minun on oltava reissussa yhtä kauan kuin Raine ja tultava hänen kanssaan kotiin, koska muuten olen aivan varma, että eksyn, päädyn väärään koneeseen, hukkaan itseni jonnekin valtavien lentokenttien sokkeloihin ja päädyn lopulta Lentokenttänaiseksi, joka asuu kentällä eikä pääse sieltä koskaan pois. 

Tämä on ainakin melkein totta. Lähestulkoon.

Nykyään on muodikasta lähteä eksoottisille, pitkille matkoille "etsimään itseään". Kummasti se "itse" ja onni tuntuu löytyvän jostain muualta, mielellään jostain kaukaa. Siitä näkökulmasta katsoen täällä Suomessa lymyää valtava määrä onnea ja sisäistä rauhaa, sillä tämä maailmankolkka jos mikä on hirmuisen kaukana kaikesta.