Matkamuistoja

Selasin alkuvuodesta otettuja matkakuvia. Tarkoitukseni on tehdä laivalla tapaamalleni Celille pieni joululahja kuvista, joissa joko hän tai minä tai me yhdessä olemme laivalla tai satamakaupungeissa. Tajusin, että jos aion tehdä lahjakirjan ja saada sen ajoissa Italiaan, alkaa olla korkea aika.

Poimin kuvien joukosta muutamia, jotka olisin halunnut laittaa tänne jo matkalla, mutta joita en voinut, kun kuvien lataaminen oli niin hidasta. Kuvat eivät ole laivamatkalta, vaan lyhyeltä Ameriikanturneeltamme, jonka teimme ennen sitä. Joten tässä, olkaa hyvät: muutamia hajamuistoja vielä reissultani.

Tässä olen jossain Los Angelesin ja Las Vegasin välisen valtatien levähdyspaikalla. Maisemat olivat melkein koko ajan tällaisia; ei tarvitse ajaa kuin vähän matkaa miljoonakaupungista ulos ja ollaan erämaassa.

Hooverin pato, yksi tekniikan maailman suurista ihmeistä. Pato sai nimensä presidentti Herbert Hooverin mukaan, hän pani rakennustyöt alulle 1931 yhtenä keinona helpottaa vuoden -29 pörssiromahduksesta alkanutta lamaa. Pato valmistui -36 ja se oli ensimmäinen betonista rakennettu pato Yhdsvalloissa.

Pato on 30 kilometriä Las Vegasista kaakkoon, Arizonan ja Nevadan rajalla, Colorado-joessa. Padon pudotuskorkeus on 200 metriä. Se on niin valtava rakennelma, että melkein pelottaa katsoakin. Emme menneet varta vasten patoa katsomaan, mutta jouduimme kulkemaan tätä kautta matkalla Las Vegasista Grand Canyonille.                                                                                             

Tämä maja on 20 mailia ennen Grand Canyonia, nykyään Grand Canyon Ranchin pihapiirissä. Majan rakensivat 1800-luvulla uudisasukkaat ja tässä on asunut viisihenkinen perhe. Asumus on ehkä 3 x 4 metriä, ei paljon isompi ja sisällä on aika pimeää. Paikka on silti hieno ollakseen autiomaassa: majan vieressä virtaa puro ja maisemissa ei ollut valittamista.

Grand Canyon. Tälle maailmanihmeelle mitkään kuvat eivät tee oikeutta.

Tämä on sitä Amerikkaa, mitä tv-sarjoissa ei näy. Tällaisia pieniä mökkejä näkyi joka kaupungissa ja kylässä, tämäkin on ihan vauraanoloisen pikkukaupungin kadulta otettu kuva.











Ja tässä on naapuri.

Sokeri pohjalla. Harmittaa, kun en ottanut enemmän ja parempia kuvia tästä somasta pikku talosta ja sen puutarhasta, en kehdannut.












Oli mukavaa uppoutua vähäksi aikaa kuvien selaamiseen, mutta kuvakirjan teko ei sitten enää onnistunutkaan. (Nämä kuvat eivät ole niitä, joista teen sitä lahjakirjaa.)  Olen tosin aikaisemmin tehnyt pari Ifolor-kirjaa, mutta silloin kuopus asui vielä kotona ja istui vieressäni auttamassa. Nyt sain Celin kuvat valittua ja ladattua ohjelmaan, jopa kirjankin työn alle, mutta siihen se sitten tyssäsi. Televisiossa parhaillaan mainostettu "todella helppo" ohjelma, joka sijoittelee kuvat kirjaan automaattisesti, toimi, ennen kuin ehdin edes hoota sanoa ja läiski kuvat kirjan sivuille älyttömään järjestykseen. Yritin saada järjestyksen muutettua, mutta en onnistunut.

Ohjelmasta puuttuvat selkeät ohjeet siinä kohdassa, missä niitä tarvittaisiin. Terveisiä Ifolorille.

No, kunhan se media-assistentti tulee käymään kotona, niin eiköhän tuo auta äitimuoriaan?

(Ja anteeksi, kun kuvatekstit ovat vähän hassusti, mutta en onnistunut saamaan niitäkään kohdalleen. Asia tullee kuitenkin ymmärretyksi?)

Matkavalmisteluja

Nyt, kun joulu on ohi, on aika ryhtyä tekemään matkavalmisteluja.Kone lähtee 5.1.

Esiin nostettu matkalaukku näyttää toivottoman pieneltä kolmen kuukauden tarpeita varten. Se on toivottoman pieni.

Kävin alennusmyynneissä katsomassa vähän vaatteita. Ostin kengät, Fjällrävenin monitoimihousut ja villapaidan. Näillä pärjää jo pitkälle. On kuitenkin hankalaa kun ei tiedä, millaisia ilmoja on odotettavissa. Lämmintä todennäköisesti suurimman osan aikaa, mutta ei välttämättä aina. Laitanko lähtiessäni talvisaappaat ja toppatakin? Neuvoja?

Nämä ovat tällaisia kokemattoman matkailijan ongelmia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen käynyt kerran Prahassa, pari kertaa Tukholmassa ja kerran Pietarissa. Lyhyitä, viikonlopun tai muutaman päivän matkoja. Venäjää lukuunottamatta en ole koskaan ollut Euroopan ulkopuolella. En pode kaukokaipuuta, en esimerkiksi tunne pienintäkään hinkua päästä Thaimaahan, vaikka niin monet ovat ihastuneita siihen. Pelkään lentämistä ja eksymistä lentokentille. Minussa ei ole vähääkään kosmopoliitin aineksia.

Kyllä minäkin sentään Tilaisuuden tunnistan, kun sellaiseen törmään. Nyt on hyvä tilaisuus lähteä, kun sain koulun loppuun, lapset ovat isoja ja Rainen laiva tekee ainutlaatuisen matkan. Kun vielä koiran hoitokin on luotettavissa käsissä, minua ei pidättele täällä mikään.

Laiva, Mariner of the Seas, on näitä Turun telakalla tehtyjä isoja risteilijöitä.

Parempaa kuvaa en nyt löytänyt, enkä edes ole varma, onko tämä juuri Mariner vai ehkä joku sen sisaraluksista, samanlainen kuitenkin. Työn puolesta kävin useasti telakalla katsomassa, kun näitä laivoja rakennettiin, mutta valmiin aluksen kyydissä en ole koskaan ollut.

Mutta laivaan me menemme vasta 16.1. Sitä ennen on tarkoitus käydä katsomassa ainakin Grand Canyonia ja mitä sitten ehdimmekin. Suunnitelmamme ovat varsin epämääräisiä ja taitavat sellaisiksi jäädä; mennään Ameriikkaan ja ajellaan vähän autolla.

Kolme kuukautta on pitkä aika olla pois kotoa. Mitä vain voi sattua ja mikä pahinta, minä en sitten olen täällä huolehtimassa enkä järjestämässä. Joskaan en ole kosmopoliitti, niin tämän oman pikku maailmani menon minä kyllä osaan ohjata mielestäni paremmin kuin kukaan muu. Pitkään poissaoloon on kuitenkin perusteltu syy. Minun on oltava reissussa yhtä kauan kuin Raine ja tultava hänen kanssaan kotiin, koska muuten olen aivan varma, että eksyn, päädyn väärään koneeseen, hukkaan itseni jonnekin valtavien lentokenttien sokkeloihin ja päädyn lopulta Lentokenttänaiseksi, joka asuu kentällä eikä pääse sieltä koskaan pois. 

Tämä on ainakin melkein totta. Lähestulkoon.

Nykyään on muodikasta lähteä eksoottisille, pitkille matkoille "etsimään itseään". Kummasti se "itse" ja onni tuntuu löytyvän jostain muualta, mielellään jostain kaukaa. Siitä näkökulmasta katsoen täällä Suomessa lymyää valtava määrä onnea ja sisäistä rauhaa, sillä tämä maailmankolkka jos mikä on hirmuisen kaukana kaikesta.