keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Kotiapulaiset takaisin

Tämä päivä ja eilinenkin kuluivat lastenlasten kanssa. Noilla pienillä koululaisilla on kolme viikkoa joululomaa ja kun vanhemmilla ei ole viikkoakaan, ovat mummot jos mammatkin tarpeen.

Pari päivää lapsiperheessä on terveellinen muistutus siitä, miten hyvässä mallissa oma elämä jo on. Kuinka sitä onkaan itse aikoinaan jaksanut? Vaikka lapsissa sinänsä ei ole mitään ihmeempää hoitamista, kun kerran jo koululaisia ovat, niin on siinä sitä oheistoimintaa ihan kiitettävästi. Ruoanlaittoon, pyykkäämiseen ja siivoukseen menisi yhdeltä ihmiseltä helposti koko päivä, mutta kellepä nuorelle äidille se tässä maailmassa enää riittää? Ohessa pitää käydä töissä ja ehkä opiskellakin, aktiivista vanhempaintoimintaa unohtamatta.

Antaisin kovin mielelläni kaikille nuorille perheille lahjaksi kotiapulaisen, mutta kun en voi, annan edes ruusun.

 Olkaa hyvä.

Aikoinaan kotiapulaisen työ oli varsin tavallinen nuorille naisille, jotka lähtivät pois kotoa ja aloittivat itsenäisemmän elämän. Siitä sitten päästiin parempiin töihin tai mentiin naimisiin. Minäkin olin kotiapulaisena 16-vuotiaana peruskoulun jälkeen. Perheessä oli kolmen kuukauden ikäinen vauva ja 8-vuotias poika. Äitiyslomat olivat silloin niin lyhyitä, että perheen äidin oli palattava töihin ja pienokainen jäi minun vastuulleni. Samoin koko huusholli, jonka hoidin ruokaostoksia ja lapsen neuvolakäyntejä myöten. Asuin perheessä, minulla oli oma huone. Sain palkkaa 500 markkaa kuukaudessa, mikä oli siihen aikaan apulaiselle hyvä palkka. Rahoilla ostin muun muassa polkupyörän, joka sittemmin varastettiin.

En minä antaisi ihan pientä vauvaa kenenkään nuoren tytön hoitoon eikä antaisi moni muukaan. Mutta kaikki sujui hyvin ja pikkuisesta Marja-vauvasta on kaiketi kasvanut hyvinvoiva aikuinen. Ikävöin häntä kovasti kun yhdeksän kuukauden jälkeen päätin mennä takaisin kouluun ja lopetin työt.

Mutta nyt tätä mammaa väsyttää jo. Huomenna odottavat omat joulusiivoukset.

Ai niin, tänään on talvipäivänseisaus. Ihanaa! Taas siitä selvittiin, pimeydestä. Sen kunniaksi haaveillaan vähän keväästä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti