Ratkaisu löytyy lammasaidoista

Tämä kevät on ollut kummallinen ja on edelleen. Yleensä olen jo tähän mennessä saanut Vanhan Maatilan kaikin puolin asuttavaan kuntoon ja viettänyt siellä monta yötä. Nyt en ole ollut vielä yhtään. Käynyt vain hätäisesti leikkaamassa ruohoa pienten eväiden kanssa ja syönyt ne eväätkin eteisessä, kun en ilkeä peremmälle mennä istumaan.

Kevätsiivous on siis tekemättä. Hiirituhot eivät tänä vuonna ole kovin pahoja, mutta riittäviä, jotta kaikki - aivan kaikki - on käsiteltävä kuumalla vedellä ja kunnon pesuaineella. Vasta sitten, kun olen riehunut pesuaineitteni ja -vesieni kanssa itseni umpiuuvuksiin, voin hyvillä mielin istua keittiön pöydän ääreen ja tuntea, että olen taas tullut kotiin.

Kävin tänään leikkaamassa ruohoa, olimme molemmat. Kahdelta ihmiseltä se ei vie kuin pari tuntia kummaltakin, mutta kun oli lähes kolmekymmentä astetta lämmintä, niin ottaahan se hengen päälle.

Puhuimme taas kerran siitä, kuinka viisasta kahden vanhenevan ihmisen on haaveilla talon rakentamisesta tontille, jossa on aivan hirveästi leikattavaa nurmikkoa. Totesimme, että se ei ole ollenkaan viisasta. Mutta eipä huolta, olen jo ratkaisuut tämänkin ongelman: siihen ei tarvita kuin noin kahdeksan kilometriä lammasaitaa ja muutamia hyväsyömäisiä lampaita, pieni lauma korkeintaan. Sinne lammasaitojen keskelle tulee jäämään Vanhan Maatilan nykyinen päärakennus ja se uusi talo ja ehkä ihan pienen pieni puutarha.

Eikö kuulostakin hyvältä?

 

   Ihan niin kuin hikisessä ruohonleikkuussa ei olisi ollut tarpeeksi, menin sen päälle vielä ryömimään kurtturuusupensaisiin. Enkä vain ryömimään, vaan leikkasin kaikki pensaat alas. Tämä kummallinen kevät kun on tappanut paljon kaikkea kaunista, muun muassa suuren osan niistä kurtturuusuista.

Joku puutarhatietäjä varmaan osaisi selittää, miksi juuri nyt on kuollut niin monta puuta, pensasta ja monivuotista kukkaa? Miksi juuri nyt, kun takana on pitkästä aikaa ns. normaali talvi, joka alkaa sillä, että sataa lunta ja joka jatkuu tasaisen lumisena hamaan kevääseen saakka?

Oranssi kukka tuossa kuvassa on tulikellukka. Se on yksi suosikeistani, vaikka kukkiikin melko lyhyen aikaa alkukesästä. Lehdet ovat kuitenkin kauniita koko kesän. Kestäväkin se on, koskapa kukkii tuossa vaikka niin moni on viereltä kuollut.

Otin tukevat oksasakset mukaani kaupunkiin. Huomenna on edessä vakava paikka: ruusupensas, siis Se Ruusupensas, josta tämä blogi on saanu nimensä, voi huonosti. Niin huonosti se voi, että leikkaamme senkin alas, Portsan komeimman ruusupensaan.

Jos se ei tapa, se vahvistaa.