en ole tavannut kumpaakaan lähes neljäänkymmeneen vuoteen. Heidän nimensä ovat Reija ja Anne (tai sitten jotkut muut) mutta joka tapauksessa he ovat oikeita ihmisiä, jotka olen tuntenut ja joiden kanssa kävin koulua.
Emme olleet sydänystäviä, sellaisia minulla ei ollut, mutta yhdessä vaiheessa yläasteella kuljimme aika paljon yhdessä ja kai meitä saattoi sanoa kavereiksi. Meitä yhdisti ainakin se, että kukaan meistä ei piitannut koulunkäynnistä, itse asiassa me kaikki olimme enemmän tai vähemmän koulupinnareita.
Muistan yhden kerran, kun jouduimme kaikki opinto-ohjaajan puhutteluun. Pertti "Peppe" Vuorimaa, pieni, mustakulmainen mies, oli kai saanut tehtäväkseen läksyttää meidät oikein kunnolla ja sen hän myös teki. Peppe oli kauhean vihainen. En juuri muista, mitä hän sanoi, mutta en taida paljon erehtyä, jos arvelen hänen todenneen värikkäin sanakääntein, että me olemme pahanpäiväisiä luusereita eikä meistä kenestäkään tulisi tällä pelillä yhtään mitään.
Yksi kohta miehen vuodatuksesta on kuitenkin jäänyt minun mieleeni tarkasti. Ensin hän ärjyi sanansa Reijalle:
- Ja sinä tulet vielä kouluun toistuvasti kaula syötynä!
Sitten hän kääntyi minuun päin.
- Sinulla ei sentään ole sitä vikaa, hän sanoi.
Muistan tämän varmaan siksi niin hyvin, että kaiken haukkumisen keskellä tuo pieni lause oli melkein kehu. Joten mitä taas kerran opimme tästä? Sen, että huonosti käyttäytyvää teiniä kannattaa ennemmin kehua, haukku ei ainakaan mene perille. Tuskin minä noiden sanojen takia muutin vielä tapojani, mutta varmasti tuntui hyvältä kuulla, että ainakin jossain asiassa olin kunnon ihminen.
Mitä meistä kolmesta sitten tuli? Kuinka ollakaan, sain eilen päähäni googlettaa Reijan nimen. Hän näkyy edelleen käyttävän tyttönimeään vaikka onkin naimisissa. Reija, tuo entinen moraaliltaan löyhä luuseri, kuuluu nyt Suomen vaikutusvaltaisimpien naisten listaan. Hän on johtanut useita nimekkäitä yrityksiä ja on parhaillaankin toimitusjohtajana eräässä.
Löysin videonkin, jossa Reija esitelmöi jossakin seminaarissa. Samat tuhkanvaaleat hiukset, sama matalahko ääni (menestyneillä naisilla on usein matalahko ääni, oletteko huomanneet?).
Löysin myös muutamia Reijasta tehtyjä haastatteluja. Niissä ylistettiin hänen hoidettua ulkomuotoaan, tehokkuuttaan ja kykyään yhdistää työ ja perhe.
Reijasta tuli haastateltava ja minusta haastattelija. Oma kynäilijänurani oli melkein otsaan kirjoitettu, niin selvästi kaikki merkit viittoilivat siihen suuntaan. Olin valtavan kiinnostunut kirjoista, kirjoittamisesta ja lehdistä. Olin onnessani, jos sain nipun vanhoja lehtiä ja saatoin viettää pitkiä aikoja lukemalla vaikka Veikko Ennalan ja Matti Jämsän reportaaseja vanhoista Apu-lehdistä. Lehtiaddiktio on pitänyt pintansa tähän asti. Jos jossain lojuu joku lehti, olen todennäköisesti jo lukenut sen.
Eilen ajattelin Reijaa, tänään näin lehdestä, että Anne on kuollut. En tiedä, mitä hänestä tuli, mutta nyt tiedän, ettei hänestä ainakaan enää voi tulla mitään.
Hassu yhteensattuma, että nuo kaksi kaverusta tällä tavalla perätysten tulivat lähelle.
Ovatkohan he koskaan muistaneet minua?
