Poliisiasia

Varoitus: tämä teksti sisältää kirosanoja.

Olipa vaiherikas matka yliopistolta kotiin! Pääsin keskustaan ihan normaalisti, mutta sitten erään pubin edessä tapahtui seuraavaa:

kadulle horjahteli suunnilleen ikäiseni nainen, joka tarrautui lähimpään ohikulkijaan eli minuun.

- Tyttö! Kuule tyttö hei, hän aloitti.(Hän oli todella humalassa.)

Naisella oli hätä. Hän kaivoi taskustaan kännykän ja selitti, että puhelimen takakansi oli pudonnut "tuonne sisälle" eivätkä "ne tuolla sisällä" suostu antamaan sitä hänelle. Puhelimella ei voi soittaa, hän on saanut puhelimen lahjaksi, se on melkein uusi, hän on epätoivoinen ja haluaa poliisin paikalle.

Minä arvelin varovasti, ettei poliisia ehkä kiinnosta tulla etsimään kadonnutta kännykänosaa. Ehdotin myös, että voisin mennä tiedustelemaan pubin henkilökunnalta, josko he kuitenkin suostuisivat luovuttamaan osan tai olisivat edes nähneet sitä.

Ei. Se ei käynyt. Nainen halusi poliisin paikalle. Niinpä annoin puhelimeni ja näppäilin numerotkin valmiiksi. Lopulta puhuimme molemmat kun naisen selostuksesta ei tullut juuri mitään. Päivystäjä oli hyvin asiallinen ja lupasi antaa huolemme poliisin tietoon. Tosin hänkin arveli, ettei kadonnut kännykänosa ehkä olisi poliisien tehtäväjonossa ensimmäisenä.

Sitten kadunvarteen pysähtyi taksi ja pubista tuli ihmisiä. Nainen ilahtui ja sanoi menevänsä seurueen mukaan, olivat kuulema hänen pöytäseuraansa. Seurue ei kuitenkaan halunnut naista samaan taksiin. Epätoivo otti taas naisesta vallan entistä ankarampana. Hän alkoi itkeä: miten hän nyt pääsisi kotiin? Minä kysyin, missä hän asuu. Hän kertoi osoitteensa ja koska se oli matkani varrella, tarjouduin saattamaan naisen kotiin.

Siinä minä sitten jatkoin matkaani umpihumalainen nainen käsipuolessani. Nainen alkoi olla vihainen. Paitsi vihainen, hän alkoi olla myös kiusallisen kovaääninen.

- Vitun poliisi, hän kailotti. Vittu ne hoitaa vaan rikkaiden asioita, ei ne köyhistä välitä!

- Tuskin ne poliisit nyt rikkaiden asioilla iltojaan ajelee, minä yritin.

- Vittu et tiedä! Vittuun kaikki rikkaat!Vittuun kaikki poliisit! Vitun mutakuonot vittuun Suomesta, nainen mylvi.

Pääsimme kuin pääsimmekin naisen kotitalolle asti. Harmi vain, että talon alakerrassa on ravintola ja ravintolan ovi oli kutsuvasti auki. Nainen halusi sinne.

- Älä nyt sinne mene, mene vain kotiin, huomenna on parempi päivä, minä yritin.

- Vittu mua vituttaa nyt niin paljon, pakko saada yksi, nainen jankkasi.

Sinne hän sitten hävisi, ravintolan ovesta sisään. Tuskinpa hänelle siellä mitään myytiin.

 Ihmisparka. Säälin häntä todella ja ymmärrän olla kohtalolleni kiitollinen siitä, etten itse ole yhtä surkeassa jamassa. Se, mitä me olemme, mitä meistä on tullut, on monien pienten valintojen summa. Pienet, ohimennen tehdyt väärät valinnat olisivat voineet johtaa minutkin itkemään kadunvarsille, anelemaan apua tuntemattomilta ilman, että seuraavana päivänä edes muistaisin asiaa. Siksi ei myöskään kannata olla ylimielinen ja kuvitella, että olisi jotenkin luonnostaan parempi ihminen.

Siitä kielenhuollon tentistä tuli muuten kolmonen.