Kävin eilen tyttären kanssa kirpputorilla ja löysin nämä. Kauniita, eikö?
Kirjat maksoivat yhteensä 2,50 euroa. Halvalla meni yhden kirjailijan elämäntyö.
Halusin nämä pelkästään kirjojen kauneuden takia, kirjailijasta en muista edes kuulleeni koskaan. Hän on 1875 syntynyt Marja Salmela, oikealta nimeltään Maria Stenroth (Wikipedian mukaan). Kirjailija syntyi Helsingissä ja myös kuoli siellä 1924, mutta eli siinä välissä Turun seudulla, Kaarinassa Littoistenjärven äärellä Marjaniemen tilalla.
"Teoksissa kuvastuu aatteellinen ja yhteiskunnallinen vakaumus, mutta myös naissydämen sisäiset taistelut ja tilinteot, joiden päämääränä on kirkkaampi, syvällisempi ja siveellisesti velvoittavampi elämänymmärrys," Wikipedia toteaa, jonkun muun suulla tosin.
49-vuotiaana kuollut Stenroth oli kulttuurikodin kasvatti. Hänen isänsä oli Laukaan kirkkoherra, sittemmin lääninrovasti Otto Stenroth, isoveli Paul pappi, kirjailija ja suomentaja ja toinen isoveli Oswald Suomen ensimmäinen ulkoministeri.
Tulen varmasti lukemaan nämä kirjat joskus, mutta nyt vain ihailen niiden kuniita kansia. Vien ne maalle ja teen jonnekin kauniin asetelman...
Mistä johtui mieleeni pohtia kirjahyllyjä. Onkohan joku tehnyt tutkimusta kirjahyllyistä? Siinä olisi kiinnostava aihe! Kirjahyllyjen merkitys ja muutos suomalaiskodeissa.
Se, onko kodissa kirjahyllyä vai ei ja millainen se on, kertoo paljon kodin asukkaista ja merkitsee paljon kodissa kasvavien lasten suhteelle kirjallisuuteen.
Omassa lapsuudenkodissani oli 50-luvun kodeille tyypillinen kirjakaappi. Se, missä oli avonainen hyllyosuus kirjoja varten ja kaappi, jossa säilytettiin parempia kahvikuppeja tai tärkeitä papereita.
Hyllyt olivat täynnä kirjoja. Muistan niistä monia: Waltarin Suuri illusioni, jonka nimeä en mitenkään ymmärtänyt, Kyra, joka kertoi Leningradin piirityksestä, Van de Velden Täydellinen avioliitto, jota lapset eivät saaneet lukea mutta lukivat salaa, Hakaristin ruoska, jota ei olisi pitänyt lukea sillä se tuotti pahoja unia ja rakkain kaikista, Täällä Pohjantähden alla, joka nyt on omassa hyllyssäni.
Kirjoja siis oli ja niitä pidettiin arvossa, samoin kirjailijoita ja kirjoittamista. Kirjastossakin käytiin säännöllisesti. Ehkä se ei siihen aikaan ollut ihan tavallista köyhässä työläiskodissa, mutta en minä sitä ymmärtänyt. Minulle se oli ihan tavallista, jokapäiväistä ja hyväksyttävää ja siitä olen vanhemmilleni todella kiitollinen.
Kirjahylly on ollut myös statussymboli. Kaikki muistavat jonkun kodin, johon hankittiin komea kirjahylly jja täytettiin se koriste-esineillä. Toiset ovat tietoisesti luoneet itsestään kuvaa lukeneina ja kultturelleina hankkimalla mahdollisimman paljon kirjoja. Jotkut ovat varmasti lukeneetkin kirjansa.
Nyt tuntuu siltä, että täpötäydet kirjahyllyt eivät ole muodissa. Ei niitä ainakaan sisustuslehdissä ja -ohjelmissa näyttäisi olevan tai sitten ne ovat menneet minulta ohi.
Mitä muuten niihin koriste-esineisiin kirjahyllyssä tulee niin ei sekään kiellettyä ole, hyllyn ostaminen koristeiden säilyttämistä varten. Vaikka tällaista menettelyä joskus mainitaan rahvaanomaiseksi - jos tällainen ilmaus sallitaan - niin eihän se sen kummempaa käyttötarkoituksen muuttamista ole kuin kukkien istuttaminen maitotonkkaan. Ja sehän nyt on pelkästään kaunista.
