Ja anteeksi taas, kun en osaa paremmin linkittää. Katson kateellisena toisten hienoja blogeja, joissa on kaikkia koristuksia ja laskureita ja vaikka mitä, mutta itse en osaa asentaa sellaisia.
Enkä ole tiennyt, että se, mitä Kaisan ottamissa kuvissa näkyy, on jossain oikein muotia.Taikka eihän sellaista sanaa kuin "muoti" kai voi enää käyttääkään, kun pukeutuminen on "ihanan vapaata ja moni-ilmeistä". Siihen sitten kuulunee sekin, että voi painella vaikka takapuoli vilkkuen ihan yleisillä paikoilla.
Muistelen hieman punastellen omaa suosikkiasuani 1990-luvun alusta, sähkönsinisiä tiukkoja leggingsejä ja ylisuurta valkoista t-paitaa, jossa oli joku lupsakka teksti. Se oli kauhea mutta ei sentään niin kauhea kuin monet niistä asuista, joita pidin tosi hienoina kymmenen vuotta aikaisemmin. Taivas varjele...
Mutta tämähän ei ole mikään muotiblogi. Siihen minusta ei ole, olen liian metsäläinen moiseen.
´å
Nämä metsäkuvat otin iltapäivällä maalla, kun kävin Nonnan kanssa ulkoilemassa ennen kaupunkiin lähtöä. Löysin muutaman sienenkin. Tai olisi sieniä ollut vaikka kuinka, mutta otin vain kantarellit ja pari tattia. Sille, joka tuntee sienet ja syö niitä mielellään, metsä on juuri nyt oikea aarreaitta kun ollut kosteaa ja lämmintä.
Kaupungissa jouduin ensi töikseni kamppailemaan palovaroittimen kanssa. Se oli alkanut soida ja sitten se soi ja se soi. Patterin ottaminen pois ei tullut kysymykseen, sillä patteri oli erittäin pienellä ruuvilla kiinnitetyssä luukussa, jonka avaamiseksi tarvittiin erittäin pienellä ristipäällä varustettu meisseli.
Jokanaisella pitäisi tietysti olla erittäin pienellä ristipäällä varustettu meisseli alati käden ulottuvilla, mutta kun ei nyt sattunut olemaan, niin lähdin kimeästi ulvova palovaroitin kädessäni koluamaan Rainen työkaluvarastoa. Siellä on runsaasti kaikenlaista tavaraa, jonka merkitystä en ymmärrä enkä tule koskaan ymmärtämään, mutta ristipäämeisseliä, varsinkaan erittäin pientä, en löytänyt. Kun olin aikani yrittänyt avata ruuvia isommalla meisselillä ja monella muulla työkalulla, otin vasaran ja hakkasin koko varoittimen kappaleiksi. Johan hiljeni.
Tuo palovaroitinvainaa on jälleen yksi esimerkki tavaroista, joiden suunnittelu on jäänyt puolitiehen. Olen myös varma, että suunnittelija on ollut mies. Jokainen nainen olisi osannut kysyä, mitä sitten tehdään, kun patteri loppuu. Miten luukun saa auki? Ja keksinyt helposti, ilman työkaluja avattavan salvan.
Ja sitten päivän valopilkku. Kun lähdin maalta ja tulin ison tien risteykseen näin, että siinä oli menossa tietyö. Liikenne kulki vain toisella kaistalla ja toiset saivat odottaa. Oli ruuhka-aika ja molempiin suuntiin oli menijöitä pitkissä jonoissa. Ajattelin, että joudun odottamaan vaikka kuinka kauan, sillä olin tosi hankalassa paikassa tulossa sivutieltä ja kääntymässä kaistan yli vasemmalle.
Vaan enpä joutunutkaan: vasemmalta tulevassa jonossa ensimmäisenä oli perävaunullinen rekka, jonka kuljettaja näytti minulle ystävällisesti merkkiä mennä ensin. Herrasmies rekkakuskina.
Kiitos!
