Lähdin aamulla tekemään yhtä pikku juttua. Otin auton ja jätin sen tunnin parkkipaikalle. Kuvittelin, että se riittää hyvin, juttu kun tosiaan oli vain pieni ja asia hyvin yksinkertainen.
Runsaan kahden tunnin kuluttua horjuin ulos haastattelupaikasta pää pyörällä, pelkäsin saaneeni pysäköintisakot (taas) ja ilman, että olin esittänyt yhtäkään kunnon kysymystä. Olin vain kuunnellut todellista tykitystä, joka tuli paitsi nopeasti ja täsmällisesti myös siten, että joka lause sisälsi asiaa, josta minun oli syytä olla nyt viimeistään selvillä.
Eikä siinä kaikki. Lopuksi haastateltavani lupasi (lupasi!), että hän lähettää sähköpostiini tuota pikaa runsaasti taustatietoja. Kuten tekikin.
Tällaisen aamupäivän jälkeen oli helpotus, kun pääsin iltapäivään ja sain siirtyä kokonaan toiseen maailmaan. Yliopistolla oli avoimen yliopiston info ja menin sinne. Kiipesin nyt ensimmäistä kertaa yliopiston portaita opiskelijana ja sekös tuntui mukavalta. Kaksin verroin mukavammaksi asian teki se, että mukanani oli Maria, joka niin ikään on ilmoittautunut opiskelemaan. Meidän äiti-tytär ryhmämme opiskelee syyskuusta alkaen kotimaista kirjallisuutta (minä) ja psykologiaa (Maria). Totesimme, että on hyvä, kun opiskelemme eri aineita niin meidän ei tarvitse verissä päin kilpailla tenttituloksista. Taidamme molemmat olla aika kunnianhimoisia siinä suhteessa.
Yliopistolta tullessamme kävimme ottamassa vähän tuntumaa opiskelijaelämään ja pistäydyimme Vanhalla Suurtorilla olevaan ravintolaan. Söimme vähän wokkia ja otimme lasit valkoviiniä.
Kaupungilla oli tänään aivan erityistä kuhinaa, sillä parhaillaan vietetään Taiteiden yötä. Pinellan puistikkoon oli ilmestynyt Taideslummi.
Sokerit pohjalla. Kävelin kotiin Akateemisen Kirjakaupan kautta ja löysin tämän ihanan lehden. Se on kuin taideteos, harvinaisen kaunis.
Tämän illan voin siis uppoutua maalaiskeittiöunelmiini. Huomenna tutustun niihin runsaisiin taustatietoihin, jotka odottavat sähköpostissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti