Paras lääke kaikkeen

Kaikki päivät eivät ole hyviä. Läheskään kaikki. Ei tapahdu mitään kummallista mutta silti koko päivän joku harmittaa. Luita kolottaa. Ajatukset harhailevat. Kyllästyttää. Ennen muuta kyllästyttää olla.

Tänään on ollut sellainen päivä ja tiedän, mistä kiikastaa. Olin varannut tämän päivän kirjoittamiselle ja puhelinhaastatteluille. Olen istunut  työpöytäni ääressä asiallisen työpäivän verran, mutta aikaansaannokset ovat olleet vaatimattomia. Eksyin vähän väliä surffailemaan sinne tänne. Kävin lukemassa blogeja, facebookissa, hevostallinetissä, tutkin vähän vanhoja kirkonkirjoja Hiski-ohjelmalla, tarkistin sähköpostin joka vartin päästä. Kertakaikkisen tehotonta.


Kiikasti siitä, etten ollut käynyt ulkona. Aamulenkki oli tekemättä. En ollut saanut yhtään raitista ilmaa.
Yksinkertaista.

Jos joku nyt ihmettelee, että miksi en mennyt aamulla koiran kanssa ulos niin kertauksena, että Nonna asuu täällä kaupungissa naapuriasunnossa - joka sekin on meidän - Rainen allergian takia. Nonnan kämppäkaveri ja seuraneiti Niina hoiti koiran tänään. Siksi siis.

Illalla otinkin pyöräni esiin ja polkaisin Ruissaloon. Ennen pyöräretkeä vaihdoin vaatteita ja laitoin jalkaani caprihousut, joita olen käyttänyt viimeksi viime vuonna. Katsoin itseäni peilistä ja näin, että vyötärönauhan yläpuolella pursuilee jotain, jota siinä ei viime kesänä ollut.

Olin keväällä yhdellä työkeikalla kehonkoostumusmittauksessa ja sain ohjeeksi, että kolmisen kiloa lisää rasvaa voisi hommata. Luulen, että olen jopa ylittänyt tavoitteen.

Vaihdoin housut toisiin, löysempiin ja lähdin polkemaan.

Mukanani oli kamera ja tarkoituksenani ottaa monta kaunista kuvaa. Kameran akku hyytyi tämän ensimmäisen jälkeen.

Johdonmukaisena jatkona tälle kaikelle pyöränkumin olisi pitänyt puhjeta, takapuoleni hiertyä vereslihalle, sormien ja varpaiden jäädä pinnojen väliin, minun kaatua pyörän kanssa ja päätyä ojaan. Mutta eipä vainkaan, loppu sujui ihan hyvin ja pääsin kotiin paremmalla mielellä kuin sieltä lähtiessäni.

Mistä opimme taas kerran, että liikunta on paras lääke kaikkeen. Oikeasti.

Asiasta toiseen. Kaiken epämääräisen puuhasteluni lomassa keksin tänään hommata itselleni puhelintarjonnan rajoituspalvelun. Tarkoittaa siis sitä, että puhelinmyyjät eivät enää soita minulle, jos tämä toimii.

Tein ihan pienen googlehaun ja selvitin, että ihmisille tarjotaan maksullisia puhelintarjonnan rajoituspalveluja vaikka sellaisen saa ilmaiseksi. Älkää maksako turhasta! Itse soitin Asiakkuusmarkkinointiliiton numeroon 0600 13404, vastasin automaatille "kyllä" ja asia oli sillä selvä. Nyt katsotaan, auttaako tämä.

Se automaatti kysyy, haluaako soittaja puhelintarjonnan rajoituspalvelun, vastatkaa kyllä tai ei. Ihmettelen vain, kuka sinne soittaa, jos ei halua?

Sielunhoitoa kahvikioskilla

Tein vaihteeksi oikein kunnon ihmisten työpäivän: lähdin kotoa kahdeksalta ja tulin neljältä. Tein monta haastattelua enkä ehtinyt edes syömään mitään, hyvä kun ehdin sovittuihin tapaamisiini ajoissa.

Illalla oli pakko päästä ulos ja liikkeelle. Kaivoin pyöräni kellarista, pumppasin renkaisiin ilmaa ja pyyhin ajopelistä pölyt. Lähdin Ruissaloon.

Ajoin ensin Kasvitieteelliseen Puutarhaan.

Kun tytöt olivat pieniä, kävimme täällä joskus retkellä ja söimme eväitä tuossa huvimajassa. Nyt puutarhassa oli hyvin hiljaista, sulkemisaika oli jo lähellä. Yksi ihminen sentään tuli vastaan ja hän olikin sitten koko puutarhan sielu, itse puutarhaneuvos Arno Kasvi. Siinä on totisesti nimi miestä myöten. Ja mies nimeä. Kasvi on hyvin suosittu puutarha-alan asiantuntija. Hän on silloin tällöin Turun Radion puutarhaohjelmissa, jonne ihmiset saavat soittaa ja kysyä neuvoja. Soittajia on aina paljon, sillä Kasvi on paitsi asiantunteva, myös hauska.

Puutarhalta kiersin Choreuksen lähteen kautta Pikku-Pukin saarelle johtavalle tielle ja sieltä rantatietä pitkin takaisin kaupunkiin.
Rantatien varrella on Ruissalon kuuluisia pitsihuviloita. Yhden niistä omistaa muuan vanha herra, joka pitää rannassa kioskia. Kioski on melkein aina auki ja sieltä saa kahvin ja pullan lisäksi myös sielunhoitoa. Syvästi uskovainen kioskinpitäjä oli juuri kertomassa minulle saamistaan ihmeellisistä rukousvastauksista, kun yksi niistä käveli tietä pitkin.

Oli käynyt niin, että yhdessä kauniista vanhoista huviloista oli ollut asukkaita, jotka eivät oikein osanneet tai ymmärtäneet vanhojen talojen vaatimuksia eivätkä pitäneet tarpeeksi hyvää huolta haltuunsa tulleesta aarteesta. Kioskiherran järjestämässä rukouskokouksessa naapurien tuntema huoli oli jätetty korkeampiin käsiin ja toivottu, että huvila saisi uudet omistajat. Jonkin ajan kuluttua näin tapahtuikin. Vaaleanpunainen huvila meni myyntiin ja sen ostivat meidän entiset naapurimme. Ja juuri, kun siis kuulin tästä ihmeestä, entinen naapurini käveli kioskin ohi ja huomasi minut.

 

Kävin katsomassa vaaleanpunaista unelmaa. Tiedän, että se on nyt hyvissä käsissä.

Huvila on lähellä rantaa, ikkunoista on tietysti merinäköala ja aivan rannassa on vielä oma sauna.

Pyörälenkkini kesti paljon pidempään kuin olin ajatellut. Tuuli aika navakasti ja minulle ehti tulla kylmä. Poljin kotiin niin reippaasti kuin pystyin, pysähdyin vain yhden kerran kuvaamaan tien varrella laiduntaneita hevosia.

Unikulmasta muuten soitettiin tänään. Sänkyä tullaan korjaamaan tällä viikolla. Sanoinhan, että luotan asian järjestymiseen.

Ei sen niin väliä, jos tavarat menevät rikki. Kalliitkin tavarat voivat hajota eikä siitä kannata hermostua. Tärkeintä on se, mitä sitten tapahtuu, saako asiakas pelkkää olankohauttelua vai apua. Siinä menee aidon palvelun raja.

Myyminen onnistuu yhden kerran huonoltakin asiakaspalvelijalta, toisen kerran se onnistuu vain ammattilaiselta.