Sielunhoitoa kahvikioskilla

Tein vaihteeksi oikein kunnon ihmisten työpäivän: lähdin kotoa kahdeksalta ja tulin neljältä. Tein monta haastattelua enkä ehtinyt edes syömään mitään, hyvä kun ehdin sovittuihin tapaamisiini ajoissa.

Illalla oli pakko päästä ulos ja liikkeelle. Kaivoin pyöräni kellarista, pumppasin renkaisiin ilmaa ja pyyhin ajopelistä pölyt. Lähdin Ruissaloon.

Ajoin ensin Kasvitieteelliseen Puutarhaan.

Kun tytöt olivat pieniä, kävimme täällä joskus retkellä ja söimme eväitä tuossa huvimajassa. Nyt puutarhassa oli hyvin hiljaista, sulkemisaika oli jo lähellä. Yksi ihminen sentään tuli vastaan ja hän olikin sitten koko puutarhan sielu, itse puutarhaneuvos Arno Kasvi. Siinä on totisesti nimi miestä myöten. Ja mies nimeä. Kasvi on hyvin suosittu puutarha-alan asiantuntija. Hän on silloin tällöin Turun Radion puutarhaohjelmissa, jonne ihmiset saavat soittaa ja kysyä neuvoja. Soittajia on aina paljon, sillä Kasvi on paitsi asiantunteva, myös hauska.

Puutarhalta kiersin Choreuksen lähteen kautta Pikku-Pukin saarelle johtavalle tielle ja sieltä rantatietä pitkin takaisin kaupunkiin.
Rantatien varrella on Ruissalon kuuluisia pitsihuviloita. Yhden niistä omistaa muuan vanha herra, joka pitää rannassa kioskia. Kioski on melkein aina auki ja sieltä saa kahvin ja pullan lisäksi myös sielunhoitoa. Syvästi uskovainen kioskinpitäjä oli juuri kertomassa minulle saamistaan ihmeellisistä rukousvastauksista, kun yksi niistä käveli tietä pitkin.

Oli käynyt niin, että yhdessä kauniista vanhoista huviloista oli ollut asukkaita, jotka eivät oikein osanneet tai ymmärtäneet vanhojen talojen vaatimuksia eivätkä pitäneet tarpeeksi hyvää huolta haltuunsa tulleesta aarteesta. Kioskiherran järjestämässä rukouskokouksessa naapurien tuntema huoli oli jätetty korkeampiin käsiin ja toivottu, että huvila saisi uudet omistajat. Jonkin ajan kuluttua näin tapahtuikin. Vaaleanpunainen huvila meni myyntiin ja sen ostivat meidän entiset naapurimme. Ja juuri, kun siis kuulin tästä ihmeestä, entinen naapurini käveli kioskin ohi ja huomasi minut.

 

Kävin katsomassa vaaleanpunaista unelmaa. Tiedän, että se on nyt hyvissä käsissä.

Huvila on lähellä rantaa, ikkunoista on tietysti merinäköala ja aivan rannassa on vielä oma sauna.

Pyörälenkkini kesti paljon pidempään kuin olin ajatellut. Tuuli aika navakasti ja minulle ehti tulla kylmä. Poljin kotiin niin reippaasti kuin pystyin, pysähdyin vain yhden kerran kuvaamaan tien varrella laiduntaneita hevosia.

Unikulmasta muuten soitettiin tänään. Sänkyä tullaan korjaamaan tällä viikolla. Sanoinhan, että luotan asian järjestymiseen.

Ei sen niin väliä, jos tavarat menevät rikki. Kalliitkin tavarat voivat hajota eikä siitä kannata hermostua. Tärkeintä on se, mitä sitten tapahtuu, saako asiakas pelkkää olankohauttelua vai apua. Siinä menee aidon palvelun raja.

Myyminen onnistuu yhden kerran huonoltakin asiakaspalvelijalta, toisen kerran se onnistuu vain ammattilaiselta.

Mieshenkilöä kaivataan

Kerroin kuukausia sitten, että ostimme uuden sängyn. Unikulma-sängyn, kummallekin henkilökohtaisesti jousitetun ja moottoroidun. Nukumme siinä täällä ruusupensaan takana, missä nytkin olen.

No, kuulkaas tätä: heräsin viime yönä siihen, että sänkyni jalkopää nousi omia aikojaan ylös. Niin ylös kuin koneisto antoi myöten.

- Mitä ihmettä täällä tapahtuu, minä kysyin itseltäni, makasin siinä kintut sojottaen kohti kattoa ja hapuilin kaukosäädintä sängyn reunasta.

Sain säätimen käsiini, painelin sitä aikani ja totesin, että mitään ei tapahdu. Pääpuoli nousi ja laski, jalkopää pysyi ylhäällä.

Ei siinä nukkumisesta enää mitään tullut, vaikka kellahdinkin viimein loppuyöksi viereiseen, tyhjään sänkyyn. Aamulla, heti, kun kello tuli yhdeksän ja Unikulman liike avattiin, soitin sinne.

Unikulma ei onneksi ole mikään puhelinoperaattori, siellä vastattiin heti ja luurissa oli kauppias itse. Hän ei edes ollut liikkeessä, vaan mökillään, kukaties juuri aamukahvia nauttimassa ja ihailemassa tyyntä järvenselkää. Selitin huoleni hänelle ja kerroin kaikista tekemistäni toimista, joilla olin yrittänyt saada sänkyä henkiin.Kauppias kuunteli ja otti osaa vakavissaan ja pahoitteli, että kun hän nyt on täällä satojen kilometrien päässä ja tuntuu siltä, ettei ole muuta keinoa kuin vaihtaa sängyn moottori.

- Onko siellä mieshenkilöä paikalla, hän sitten kysyi.

Ja nyt tullaan siihen, miksi kirjoitan tänään juuri tästä. Mikä ihana kysymys! "Onko siellä mieshenkilöä paikalla?" Ei siis niin, että onko siellä ketään, joka ymmärtää moottorisänkyjen moottorien vaihdosta vaan yksinkertaisesti vain mies. Se riittäisi. Kunhan on mies.

Jos olisin moottorisänkyjen aineenvaihdunnasta väitellyt tekniikan tohtori, olisin ehkä loukkaantunut. Mutta kun en ole, pieninkään feministi minussa ei ilmoittautunut. Minulle sopii kertakaikkiaan ja erinomaisesti se, että mieshenkilöiden oletetaan hoitavan moottorien vaihdot, renkaiden vaihdot, rikkoutuneet laitteet ja kojeet ja kaikki, mikä painaa paljon.

- Ei, valitettavasti täältä ei nyt löydy mieshenkilöä kuin vasta  viikon päästä, vastasin kauppiaalle. Sitten lisäsin, että juuri tästä syystä moottorin vaihdolla ei ole kiirettä, voin nukkua mieshenkilön sängyssä korjaajaa odotellessa. Kauppias oli selvästi helpottunut ja lupasi apua heti alkuviikosta. Olimme molemmat tyytyväisiä, toivotimme toisillemme hyvää viikonloppua ja lopetimme puhelun.

Luotan siihen, että Unikulma tulee ja korjaa minun sänkyni pikapuoliin. Sen suhteen olen rauhallisella mielellä.

Enkä ole isommin huolissani, vaikka kesän aikana on sattunut yhtä ja toista ja perheemme mieshenkilö toden totta on lähiaikoina kotiutumassa. Kyllä hän varmasti ymmärtää.

- Mitäs sinä olet puuhaillut, hän kysyy.
- Enpä juuri mitään. Hajottanut puutarhakalusteet, klapikoneen ja moottorisängyn ja hommannut sinut poliisin kirjoihin, minä vastaan.

Kun tuli se parkkisakkokin hankittua miehen autolla.

Ei enää vieraita sänkyjä

Tai vieraitten. Tai siis ainakaan muita kuin omia - kotona.


Aloitimme yhteisen taipaleemme minun isovanhempieni päästävedettävässä. Se oli hyvin kapea, mutta mitäpä se nuortaparia haittasi. Eräänä kauniina yönä se sitten hajosi altamme ja siihen loppui sen sängyn tarina. Seuraava etappi oli parvisänky, joka niinikään hajosi jo kättelyssä, mutta joka vähän korjailtuna kesti monta vuotta. Kun muutimme pikku yksiöstä ruusupensaan taakse, tungimme parvisängyn patjan rättisitikan takapenkille ja toimme sen tänne. Täälläkin oli ensin parvi. Ja sitten vuodesohva. Ja sen jälkeen saimmekin Rainen kaverilta "lainaan" heidän tarpeettomaksi käyneen sänkynsä, jossa olemme nukkuneet viimeiset 18 vuotta. Inhosin sitä koko ajan, muuten se oli hyvä ja tukeva sänky.

Vaan nyt on meillä alkanut uusi aika. Unikulman auto toi ihan täsmälleen luvattuna aikana (mitä siihen hintaan toki sopi odottaakin) meille upouuden, ikioman sängyn, jossa kukaan ei tiettävästi ole vielä nukkunut. 

                                 
Tässä se nyt on. Vaikka toimitus oli täsmällinen ja sisälsi kaiken mitä piti, asennus ei ihan sujunut suunnitelmien mukaan. Valitsemamme pääty on niin korkea, että se jättää sähkökatkaisijan taakseen. Seuraavaksi täytyy vähän lyhentää päädyn jalkoja niin johan sopii. Lukuvalotkin joutuvat vaihtamaan paikkaa. Ja uusi päiväpeitto on välttämätön, kuten myös helmalakana. Mutta se kaikki saa jäädä kevääseen, siksi kunnes palaamme matkalta.

Jos naapurit kuulevat ensi yönä meiltä kiusallista,  pientä surinaa, ei pidä antaa mielikuvituksen villiintyä: me täällä vain leikimme moottorisängyllä.