Turun Kaupunginkirjastosssa on naisten tasa-arvoistumista käsittelevä näyttely. Kävin pikaisesti katsomassa sitä samalla, kun palautin Vareksen Krohn-kirjan ja menin yliopistolle (meillä oli luento poikkeuksellisesti tänään).
Tämä Maija Poppaselta näyttävältä nainen on Hanna Rothman (1856-1920). Hän oli lastentarha-aatteen ja -toiminnan uranuurtaja Suomessa yhdessä Elisabeth Alanderin kanssa. Naiset perustivat vuosisadan vaihteen tienoilla ensimmäisen, Saksasta mallinsa saaneen lastentarhan Helsinkiin.
Kirjaston näyttelyssä kerrottiin tasa-arvoasioista monesta muutakin näkökulmasta kuin lastenhoidon ja äitiyshuollon. Tämä oli kuitenkin ajankohtainen siksi, että eräs lapsiin liittyvä juttu harmitti minua tavattomasti silläkin hetkellä, kun tätä kuvaa otin.
Harmin taustalla oli sinänsä iloinen asia: yksi tyttäristäni sai mukavan työpaikan ison kuntokeskuksen lapsiparkista. Hän aloitti viime viikolla ja oli kovin innoissaan ja ihastunut pieniin asiakkaisiinsa. Hän muun muassa kertoi, miten oli jutellut erään tytön kanssa ja pitänyt samalla pientä vauvaa sylissään.
- Se oli muuten ihan hirveässä räkätaudissa, se vauva, tytär sanoi.
Vai sillä lailla, ajattelin minä. Kohta se tauti on tyttäressä. Kuten olikin; jo tänään hän oli joutunut käymään lääkärillä ja jäämään pois töistä.
Harmi oli suunnaton. Sairaudelle ei tietenkään mahda mitään, mutta ei ole mukavaa joutua heti ensimmäiseksi uudessa työpaikassa esittelemään sairaslomalappuja.
Varsinkin kun se olisi täysin vältettävissä sillä, että sairaita lapsia ei tuotaisi lapsiparkkeihin. Että sairaat lapset pidettäisiin siellä, minne he kuuluisivat, kotona. Kenenkään, ihan varmasti kenenkään, ei ole pakko mennä kuntosalille kun oma lapsi on sairas.
En voi tietää, onko tällä asialla yhtään mitään tekemistä naisten tasa-arvon tai edes naisten kanssa, voihan olla, että joku isä oli tuonut tuon räkätautisen vauvan mukanaan. Tasa-arvoa se kuitenkin sivuaa ainakin sillä tavalla, että tasa-arvoa ei ole se, että pidetään kiinni omista suunnitelmista ja mielihaluista, tapahtui mitä tahansa.
Tämä äiti on nyt tuohtunut lapsensa puolesta. Tänään ei heru ymmärrystä oikein millekään eikä ainakaan itsekeskeisille bodypumppaajille.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasa-arvo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasa-arvo. Näytä kaikki tekstit
maanantai 5. joulukuuta 2011
torstai 10. maaliskuuta 2011
Luistelusta ja tasa-arvosta
Kavin tanaan luistelemassa, toisen kerran taalla. Laivan luistelukentta onkin ainoa urheiluun viittaava areena, jolla ikina olen voinut tuntea itseni osaavimmaksi. Brasilialaiset eivat, luonnollista kylla, ole kovin taitavia luistelemaan. En tosin minakaan ole.
Tallainen laiva on ainutlaatuinen paikka sikali, etta taalla on samassa paikassa niin monen kansallisuuden edustajia. Henkilokunta on koottu yli 60 maasta ja matkustajiakin on useista maista, tosin nyt paaasiassa taalta Brasiliasta. Taalla huomaa, miten samanlaisia kaikki ihmiset ovat, ihonvarista tai aidinkielesta riippumatta. Ja miten tasa-arvoiseksi tyo tekee heidat. Kun kaikilla on tyota ja vielapa yhteinen kieli, kansallisuuksien ja rotujen valiset rajat lakkaavat merkitsemasta ja ihmiset muuttuvat yksiloiksi, persoonallisuuksiksi.
Tassa joukossa mina edustan ehdotonta vahemmistoa, olen ainoa suomalainen nainen ja toiseksi ainoa suomalainen ylipaataan. Kun ymparillani puhutaan portugalia, kuulutukset tulevat portugaliksi ja vielapa televisiossa on enimmakseen portugalinkielista ohjelmaa, vietan paivani vankan kielimuurin takana. En ymmarra yhtaan mitaan.
Eihan tama laiva kuitenkaan mikaan tasa-arvon malliesimerkki ole. Asema maaraytyy sen mukaan, onko nauhoja hihansuussa ja kuinka monta. Mita enemman on, sita enemman on oikeuksia ja etuoikeuksia. Mutta nainhan se menee joka paikassa. Se varsinainen oivallus, jonka olen taalla saanut, on tyon merkitys tasa-arvotekijana. En ole taysin ennen ymmartanyt sita tai oikeastaan edes ajatellut koko asiaa. Mekin Suomessa yritamme kotouttaa maahanmuuttajia kieli- ja muilla kursseilla mika on ihan hyva asia, mutta toisaalta istutamme heita toimettomina emmeka anna mahdollisuutta tehda tyota.
Viela pari sanaa laivan televisiosta.
Ohjelmissa ei ole paljon valinnan varaa. Yhtakaan uutiskanavaa ei talla hetkella nay. Useimmilta kanavilta ei tule mitaan. Joku lahettaa yhta ja samaa elokuvaa kaiken aikaa. Sen katsomisen voi aloittaa mista kohtaa vain, silla filmi alkaa uudestaan heti, kun se on loppunut. Useimmat ohjelmat ovat portugalinkielisia. Dokumenttiohjelmia tulee toisinaan, mutta niissa kasitellaan sellaisia aiheita kuin "Puputyttojen rantabileet Hugh Hefnerin kartanossa", "Maailman seksikkaimmat mallitytot" tai "Maailman rikkaimmat ihmiset".
Kaipaan sanomalehtia niin, etta valilla tunnen itseni ihan kadettomaksi. Katson netista joka paiva Turun Sanomat ja iltapaivalehdet. Pysyn edes jotenkin karryilla Suomen asioista.
Kuten siita, etta Tuksu meni naimisiin viikko sitten. Ehka on vielakin?
Tallainen laiva on ainutlaatuinen paikka sikali, etta taalla on samassa paikassa niin monen kansallisuuden edustajia. Henkilokunta on koottu yli 60 maasta ja matkustajiakin on useista maista, tosin nyt paaasiassa taalta Brasiliasta. Taalla huomaa, miten samanlaisia kaikki ihmiset ovat, ihonvarista tai aidinkielesta riippumatta. Ja miten tasa-arvoiseksi tyo tekee heidat. Kun kaikilla on tyota ja vielapa yhteinen kieli, kansallisuuksien ja rotujen valiset rajat lakkaavat merkitsemasta ja ihmiset muuttuvat yksiloiksi, persoonallisuuksiksi.
Tassa joukossa mina edustan ehdotonta vahemmistoa, olen ainoa suomalainen nainen ja toiseksi ainoa suomalainen ylipaataan. Kun ymparillani puhutaan portugalia, kuulutukset tulevat portugaliksi ja vielapa televisiossa on enimmakseen portugalinkielista ohjelmaa, vietan paivani vankan kielimuurin takana. En ymmarra yhtaan mitaan.
Eihan tama laiva kuitenkaan mikaan tasa-arvon malliesimerkki ole. Asema maaraytyy sen mukaan, onko nauhoja hihansuussa ja kuinka monta. Mita enemman on, sita enemman on oikeuksia ja etuoikeuksia. Mutta nainhan se menee joka paikassa. Se varsinainen oivallus, jonka olen taalla saanut, on tyon merkitys tasa-arvotekijana. En ole taysin ennen ymmartanyt sita tai oikeastaan edes ajatellut koko asiaa. Mekin Suomessa yritamme kotouttaa maahanmuuttajia kieli- ja muilla kursseilla mika on ihan hyva asia, mutta toisaalta istutamme heita toimettomina emmeka anna mahdollisuutta tehda tyota.
Viela pari sanaa laivan televisiosta.
Ohjelmissa ei ole paljon valinnan varaa. Yhtakaan uutiskanavaa ei talla hetkella nay. Useimmilta kanavilta ei tule mitaan. Joku lahettaa yhta ja samaa elokuvaa kaiken aikaa. Sen katsomisen voi aloittaa mista kohtaa vain, silla filmi alkaa uudestaan heti, kun se on loppunut. Useimmat ohjelmat ovat portugalinkielisia. Dokumenttiohjelmia tulee toisinaan, mutta niissa kasitellaan sellaisia aiheita kuin "Puputyttojen rantabileet Hugh Hefnerin kartanossa", "Maailman seksikkaimmat mallitytot" tai "Maailman rikkaimmat ihmiset".
Kaipaan sanomalehtia niin, etta valilla tunnen itseni ihan kadettomaksi. Katson netista joka paiva Turun Sanomat ja iltapaivalehdet. Pysyn edes jotenkin karryilla Suomen asioista.
Kuten siita, etta Tuksu meni naimisiin viikko sitten. Ehka on vielakin?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)