Mies joka asuu lentokentällä

Hyvää Uutta Vuotta! Raketit paukkuvat parhaillaan ulkona ja vuoden vaihtumiseen on vielä yli kaksi tuntia, mutta kai nyt jo saa toivottaa? Tuskinpa olen edes hereillä keskiyöllä, en sittenkään, vaikka Portsassa räiskyy kuin toimintaelokuvassa.

Kävin iltapäivällä tapaamassa serkkuani ja hänen vanhempiaan. Serkku asuu Kreikassa, joten näemme hyvin harvoin. Ilo on kuitenkin aina yhtä suuri. Olen vahvasti sitä mieltä, että veri on vettä sakeampaa ja omiensa joukossa tuntee olevansa oikeassa paikassa. On niin hauska puhua ihmisten kanssa, joilla on samat esi-isät ja tutut kasvonpiirteet.

Puhuimme tietysti myös Kreikan taloustilanteesta. Suomalaisille tutussa matkailuidyllissä eletään nyt tiukkoja aikoja ja ihmiset ovat kuulema vahvasti sitä mieltä, että kaikki on vasta alkua.

-  Ihmiset näkevät pian nälkää, serkku kertoi. Pahinta on niillä, jotka maksavat veronsa määräysten mukaan, isojen yritysten työntekijöillä ja eläkeläisillä. He maksavat myös veronkorotukset kun taas ne, jotka tähänkin asti ovat keplotelleet, eivät jatkossakaan maksa enempää. Serkku ja hänen miehensä omistavat talon Ateenan lähistöllä; sen kiinteistövero on jo noussut 1200 euroa vuodessa.

Veronkierto on maan tapa; pienistä kaupoista, kampaamoista tai putkimiehiltä on turha odottaa kuittia. Harmaa talous kukoistaa, eikä kukaan valvo mitään. Herää kysymys, mitä se paljon puhuttu, runsaslukuinen ja kalliiksi tullut virkamiehistö on tehnyt työkseen?

Traagisia kohtaloita syntyy  päivittäin. Serkku kertoi eräästä tuttavastaan, entisestä pankin varatoimitusjohtajasta. Hyvin toimeen tullut ja arvostettu perheenisä oli menettänyt työpaikkansa. Kohta sen jälkeen vaimo jätti ja mies menetti myös kotinsa ja kaiken omaisuutensa. Nyt hän on asunut yhdeksän kuukautta lentokentällä. Kerran viikossa mies pääsee sukulaisensa luo suihkuun.
- Joskus hän soittaa minulle ja pyytää, voisinko tuoda hänelle yhden voileivän samalla, kun vien lapset kouluun, serkku kertoi.

Niin että parempi vain yrittää olla iloinen veronmaksaja myös ensi vuonna. 

Nyt toivon, että pauke hellittäisi sen verran, että koira pääsisi pissalle ja emäntä nukkumaan. Monille lemmikkieläimille uusivuosi on pelkkää kauhua ja kärsimystä, mutta Nonna ei vielä tähän mennessä ole pelännyt.

Jatkuu ensi vuonna.

Luontodokumentti

Järjestin koko päiväohjelmani tänään sen mukaan, että varmasti ehdin television ääreen neljäksi. Silloin alkoi dokumentti Kalliovuorilla elävistä villihevosista ja naisesta, joka kuvaa niitä. Unelma! Nuorena tyttönä en olisi voinut keksiä mitään kiehtovampaa kuin elää Kalliovuorilla villihevosten keskellä. Vieläkään en voi keksiä mitään kiehtovampaa, mutta ero on siinä, että enää en ole nuori tyttö.

Dokumentti ei ollut niin hyvä kuin odotin. Siitä puuttui kunnon tarina, vaikka hevoset olivatkin uljaita. Yritin äsken etsiä hevoskuvaa Kalliovuorilta, tiedän, että minulla on sellaisia, mutta en löytänyt. Sen sijaan löysin kuvia Nonnasta viime talvelta. Kuvat ovat kuopuksen ottamia ja ne on otettu Vanhalla Maatilalla silloin, kun oli paljon lunta. Joten olkaa hyvä, tässä tämä luontodokumentti:

Dokumentissa innokas mutta epäonninen koira sekoaa omiin tassuihinsa ja uppoaa lumeen.

The End.

Vuosi loppuu ja loppukoon, ei aiheuta toimenpiteitä. Vuoden vaihtuminen oli joskus hyvä syy juhlia, mutta ei enää. Mitään lupauksiakaan en tee, sillä pahat tapani olen jo kaikki lopettanut. En tarkoita, että olisin omasta mielestäni täydellinen, mutta ei joku suklaan syöminen tai kahvinjuonti ole mikään paha tapa. Tupakanpoltto ja yletön viinanjuonti, varastelu ja sen semmoinen ovat. Noista en tosin ole harrastanut kuin tupakointia. Tai siis en ainakaan ole varastellut. 

Mutta kivoja uudenvuodenjuhlia teille, jotta jaksatte sellaisia harrastaa.