torstai 4. lokakuuta 2012

Koirani tarvitsee psykoterapiaa


Televisiossa pyörii parhaillaan mainos, jossa mies ulkoiluttaa koiraa iltapimeällä. Miehellä on kiire kotiin katsomaan jääkiekko-ottelua, koiralla taas ei ole kiirettä mihinkään.

-Samaa puskaa haistellut jo vaikka kuinka kauan. Pistäs nyt torttua tulemaan, että päästään katsomaan matsia, mies jupisee.

Voi, kuinka minä samaistun siihen  mieheen! Tänäänkin aamuyöstä, kun Nonna taas oli herättänyt koiraportin kolistelulla ja minä seisoin narunjatkona junaradan varressa. Päälläni oli pyjama ja sen päällä jotain hätäisesti kokoiltuja vaatekappaleita, silmät ristissä ja tukka silmillä.




                                                              Minäkö joku yöhäirikkö?


                                            
                                                       En kai... minkäs vatsavaivoille mahtaa.


Luulen - olen aika varma - että Nonnan vatsavaivat ovat psyykkisiä. Ei se tosin voi syödäkään juuri mitään ilman, että maha on ruikulilla, mutta varsinkin henkiset järkytykset pistävät vatsan sekaisin. Henkiseksi järkytykseksi kelpaa esimerkiksi se, että minun sijastani isäntä vie koiran iltapissalle tai että päivälenkki tehdään paikassa, jossa sitä yleensä ei tehdä.

Koirani tarvitsee psykoterapiaa. Ja kohta minäkin olen terapian tarpeessa, jos en saa nukkua.

Aamuyöllä siellä radan varressa tapahtui näinkin: kun koira sai minut sängystä ja pääsi ulos, sillä ei tuntunutkaan olevan erityisempää kiirettä. Häntä heiluen se haisteli toisten jätöksiä ja kun pääsimme kadun yli ja meluaidan taakse, se muina koirina laski takamuksensa, teki pienet pissat kuin näön vuoksi ja kääntyi takaisin kotiin.

- Et ole tosissasi! Väitätkö, että herätit minut tämän takia? Nyt takaisin ja tositoimiin, minä komensin.

Kuuliaisesti Nonna kääntyi, etsi hyvän paikan ja pisti torttua tulemaan.

 Ei onnistuisi minulta. Käskystä. 

4 kommenttia:

  1. Hei! Jos olet kiinnostunut hoitamaan Nonnaa akupunktiolla (joka siis vaikuttaa myös psyykkisiin ongelmiin), niin minulta voit saada yhteystiedot erittäin hyvälle hoitajalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Raija! Aika pian olen valmis yrittämään mitä tahansa, joten jos haluat, voit laittaa tiedon tulemaan. Onko sinulla kokemuksia po. hoidosta/ hoitajasta? Tarkoitan koirallasi, tietysti.

      Poista
  2. Kokeile laittaa ruokaan Canicuria tai Attapektiä ja aikaista iltaruokaa, jospas nämä keinot auttaisivat.

    VastaaPoista