Keitin lasipurkin ja muistelin menneitä

Keitin pienen lasipurkin huomista varten. Laitan siihen sen pissanäytteen, jonka toivon mukaan onnistun ottamaan koiralta aamulla.

Purkin keittäminen toi elävästi mieleen ne sadat kerrat, kun olen keittänyt jotain vauvojen juttuja. Tuttipulloja, tutteja, vaippoja, vaatteita, juomavettä.

Vauvoja ei sentään keitetty.

Mahtavatko vauvojen äidit enää nykyään keittää mitään?

Jos joku ei tiedä, niin keittämällä steriloitiin erilaisia tavaroita ja asioita. Vauvoille ei esimerkiksi saanut juottaa vettä, jota ei oltu ensin keitetty. Ja jäähdytetty, tietysti.

Oli se aika puuhastelua. Käytin kangasvaippojakin, enkä suinkaan ollakseni ympäristöystävällinen. Asuntovelallisena nuorena äitinä en vain kestänyt ajatusta, että minun pitäisi pistää suuret summat kertakäyttövaippoihin. Esikoisella käytettiin vielä sideharsovaippoja ja muoviliinaa, kuopus käärittiin jo Suuren Käsityölehden ohjeilla ompelemiini kestovaippoihin.

Keittämällä tulee puhtaaksi. Vaippa-aika on aika pitkä, mutta ne viimeiset kestovaipatkin olivat vitivalkoisia vielä sittenkin, kun kuopus ei enää tarvinnut niitä. Olen jopa saattanut antaa ne jollekin toiselle vauvalle, en muista.

Kävin tänään taas Turussa, kampaajalla. Iltapäivällä tyhjensin huusin ja siivosin vähän talossa.

Huusin tyhjennys on helppoa, sen kun vain nostaa pytyn kottikärryihin ja kärrää pois. Kumosin pytyllisen tuonne vähän matkan päähän metsään (omaamme) ja haravoin niittojätettä päälle. Kelpaa jätösten nyt maatua siellä paksun apilankukkapeitteen alla. Sinne ne saavat myös jäädä, niin paljon en viherrä, että veisin huusikompostia kasvimaalle.

Kiviaidan takana kukkii vaaleanpunainen ruusu. Se on ainoa, mikä on jäljellä alkuperäisestä ruusuistutuksestani. Tuo isompi puska on malva tai malvikki, en muista, kumpi.

Kello on jo yksitoista illalla ja ulkona on aika hämärää. Kesän valoisat yöt ovat kohta muisto vain. Koira nukkuu yöuntaan, sikeää, eikä tiedä, mikä sitä aamulla odottaa. En minäkään tiedä, mutta mielenkiinnolla odotan.

Hirveät Molokit valtasivat pihan

Taloyhtiölle tuotiin uudet jätesäiliöt. Kolme valtavaa Molokia ja muutama pienempi tulevat palvelemaan sekä meitä että naapuriyhtiötä.

Tuntuu hurjalta. Säiliöt ovat niin suuria, että niihin mahtuu vaikka muutama sohvakalusto. Valitettavasti naapuriyhtiössä asuu joku, joka kantaa silloin tällöin roska-astioiden viereen sohvakalustonomaisia tavaroita, toiveikkaasti sillä mielellä, että roska-auton kuljettaja huolehtii niistä. Tulevaisuudessa hän voi sulloa ne suoraan säiliöön.

Tämä kuva on otettu yläkerran ikkunasta. Tuossa etualalla näkyvät vanhat säiliömme. Silloin kun me muutimme tänne melkein 25 vuotta sitten, täällä oli kaksi tuon ruskean säiliön kokoista pyttyä. Ne olivat riittäneet ihan hyvin monta vuotta tässä 22 asunnon taloyhtiössä. Nyt meillä on ollut kolme säiliötä ja lisäksi erilliset metalli-, lasi-, paperi- ja kartonkiastiat. Sekä tietysti tuhka-astia, kun kerran kerran meillä on näitä kakluuneita.

Ihmisten määrä taloissa ei ole kasvanut, päinvastoin. Roskien määrä sen sijaan tuntuu kasvavan kaiken aikaa. En ole itse mikään pyhimys tässä asiassa, kaukana siitä: kannan lähes joka päivä täpötäyden roskapussin roskikseen, minkä lisäksi täytän säännöllisesti muita keräysastioita.

Mistä niitä roskia oikein tulee?

Me yritämme ratkaista liian täysien roskisten ongelmaa hankkimalla yhä isompia astioita. Voisimme yrittää sen sijaan tuottaa vähemmän roskia, mutta se lienee niin vaikeaa, ettei kai kukaan ole edes ehdottanut. Vesi- ja sähkölaskutkin nousevat jatkuvasti, mutta säästämisen tarve ei ole iskenyt tässäkään kohtaa.

Jätehuolto on totisesti muuttunut minun elämäni aikana. 60-luvulla Raision Pasalan omakotialueella ei tainnut olla yhtään roska-astiaa, jonka joku olisi hakenut ja vienyt pois. Meillä käärepaperit poltettiin saunan pesässä, kaikki maatuva jäte kaadettiin takapihan kaatopaikalle, tyhjät pullot käytettiin mehupulloina tai palautettiin kauppaan ja peltipurkit sekä kaikki muut ongelmajätteet kuskattiin hämärän turvin läheiseen metsään. Siellä metsässä oli useampia epävirallisia kaatopaikkoja ja veikkaan, että maalipurkkeja löytyy yhä.

Sanomalehdet vietiin paperinkeräykseen, joka usein järjestettiin koulun toimesta. Aikakauslehdet niputettiin ja vietiin vinttiin. Joulupaperit käytettiin uudestaan. Muovipusseja ja -kasseja ei ollut tai niitä ei käytetty.

60-luvun jätehuolto ei ehkä kaikilta osin ansaitse kehuja, mutta ainakin se hillitsi jätteiden tuottamista. Jokaisen ostoksen kohdalla oli mietittävä, minne mahdollinen jäte voidaan viedä. Jätetuhlaavaisten kaupunkivuosien jälkeen löysin saman ilmiön itsestäni alkuaikoina Vanhalla Maatilalla: kun meillä ei ollut siellä jäteastiaa, jätteitäkään ei juuri tullut. Kompostoin, poltin ja vein keräykseen. Nyt, kun meillä on oma jäteastia, kannan sinne roskapussin ainakin pari kertaa viikossa.

Saa nähdä, mitä meille toimitetut Molokit saavat aikaan. Ettei menisi koko jätetouhu ihan holtittomaksi. Noihinhan saa helposti vaikka rakennusjätteensä piiloon, kun kaatopaikalle itse vieminen on joskus niin vaivalloista.