Äät ja ööt taas paikoillaan

Kotona jälleen, vatsa täynnä makkarasoppaa ja näkkileipää. Taivas.

Kotimatka oli uuvuttava: Teneriffalta Madridiin, sielta Barcelonaan, sitten Tukholmaan ja viimein Turkuun. Barcelonan lento oli peruutettu, mutta sitä ei kerrottu missään. Odottamista ja epätietoisuutta ja viimein, aamuyön jo alkaessa, pääsimme Barcelonaan ja lentokenttähotelliin vähäksi aikaa nukkumaan. Tukholmassa istuimme viisi tai kuusi tuntia kentällä odottamassa Turun konetta, joka sekin lopulta oli myöhässä.

Oli ihanaa päästä ulos laivasta viimeistä kertaa. Joskus vielä kaipaan sitä, mutta en nyt.

Laura oli kentällä vastassa. Hän oli uurastanut kotona, siivonnut ja käynyt kaupassa ja säilönyt lehdet numerojärjestyksessä ja laittanut saunan päälle. Keittiön pöydällä odotti kimppu myöhäisiä syntymäpäiväkukkia kaikilta tytöiltäni. Voisiko kotiinpaluu enää olla suloisempaa?

Tänään olen puhunut puhelimessa, selannut sähköpostini ja facebookin. Käynyt Nonnan kanssa lenkillä ja koirapuistossa. Pessyt pyykkiä. Laittanut ruokaa. Todennut, ettei kymmenen viikon kestolotto ollut tuottanut senttiäkään.

Matkan aikana minusta tuntui monta kertaa, että olemme juuri ja juuri ehtineet jonkin suuren katastrofin alta pois. Arizonan joukkomurha. Chilen maanjäristykset. Japanista lähtenyt tsunami. Välimeren laiva- ja lentoliikennettä uhkaileva Gaddaf. Jopa hirveä lumimyräkkä, joka alkoi eilen heti, kun pääsimme kotiin.

Mutta kun sain oven kiinni ja television auki, vanhat tutut teemat soljuivat sieltä turvallisesti ja tutulla kielellä. Mitä siitä, jos jossain muualla ihmiset hautautuvat mutaan tai naittavat pieniä tyttöjään vanhoille miehille? Meillä noustaan tai kaadutaan sen mukaan, pääsevätkö homot naimisiin.

 

Älkää ostako AEG:n imuria

Älkää ostako AEG:n pölypussitonta imuria. Meillä sellainen oli muutaman kuukauden, mutta tänään se sai lähteä. Omituinen laite, joka tuotti enemmän harmia kuin hyötyä.

Olin niin tyytyväinen, kun imuri hankittiin: vihdoinkin pääsen pölypussien ostamisesta! Kaikkihan tietävät, kuinka vaivalloista on ensinnäkin muistaa ostaa pölypusseja, toiseksi löytää paikka, josta niitä saa ja kolmanneksi vaivautua menemään joskus siihen paikkaan. Pölypussiviidakko on täysin villi ja hallitsematon ja kaipaisi jämäkkää EU-direktiiviä jos mikä.

No juu, mutta siitä kaikesta vaivasta luulin siis päässeeni. Aaeegeessä oli hauska, läpinäkyvä muovisäiliö, jossa roskat pyörivät iloisesti ja josta helposti näki, milloin oli aika tyhjentää pönttö. Ongelmat alkoivat tyhjennyksen jälkeen, laite ei enää toiminut. Se ei käynnistynyt enää. Ei millään. Otin pöntön pois, laitoin uudestaan, vaihdoin suodattimen, kirosin. Ei mitään.

Lopulta Laura sai imurin käymään. Hurjasti se kävikin, mutta ei vetänyt mitään. Otimme taas pöntön pois, käänsimme suodattimen, purimme koko imurin niin osiin kuin saimme, kokosimme uudestaan, kirosimme. Ja sitten se alkoi vetää.

Ilo ei ollut pitkäaikainen, ongelmia tuli uudestaan. Imuri saattoi kesken kaiken pysähtyä tai suulake ei pysynyt paikoillaan. Tänään mitta tuli täyteen, kun pönttö oli juuri tyhjennetty ja huomasimme, ettei imuri taaskaan vedä. Meteli ja pörinä oli kyllä hirmuinen, mutta letkun päässä ei tapahtunut juuri mitään. Panos-hyöty -suhde oli kuin Leppäsen Aunen uintireissulla.

En ihmettelisi imurin huonoutta, jos se olisi ollut halpa. Mutta tämän piti olla laatupeli, jos ei ihan kodinkoneiden aatelia niin hyvää keskiluokkaa kuitenkin. Hyh.

Lähdimme kesken siivouksen kauppaan ja nyt meillä on tämä.

Tähän pitää ostaa pölypusseja. Niitä pussittomia en enää edes katsellut. Enkä suosittele muillekaan.

Lisää harmia tähän päivään: lentoasemalta soitettiin äsken, että varaamani lentoliput on ilmoitettu peruutettaviksi, koska tiedoista puuttuu passini numero. Annoin numeron, kun ensin tenttasin soittajaa siitä, miten  voin varmasti uskoa, että hän on se, joka väittää olevansa.

- Mistä minä muuten tietäisin, että teillä on tällainen varaus täällä, hän kysyi.

Minusta se oli niin hyvä peruste, että annoin tiedot.

- Toivottavasti tietokone nyt reagoi tähän eikä peruuta varausta, Atlantin yli on niin täyttä, virkailija sanoi.

Sitä minäkin toivon. Kovasti.

Tavallista joulunviettoa Suomen Turussa

Mukava jouluaatto kallistuu loppuunsa. Olo on vähän voipunut kuten aina sillä, joka on valmistautunut huolella ensi-iltaan ja saanut sen kunnialla loppukumarruksiin.

Jouluvalojen kanssa oli sittenkin vähällä tulla katastrofi. Raine onnistui löytämään uudet kuusenkynttilät Clas Ohlssonilta, ei siinä mitään. Minä olin ihan tyytyväinen siihen saakka, kunnes huomasin, että nyt kuusessa ovat sekä uudet kynttilät että ne eilen hankitut valopallerot. Se oli vähän liikaa ja siitä sitten se pieni jouluvälikohtaus syntyi. Yksityiskohtiin menemättä menen suoraan lopputulokseen eli siihen, että nyt kuusessa ovat vain ne kynttilät ja joulurauha vallitsee meilläkin.

Kinkku onnistui erinomaisen hyvin. Tosin se oli niin kypsä, että hajosi palasiksi, joten kovin kaunis se ei ollut. Ruokapöydässä otettiin perinteinen joulukuva, johon tänä vuonna tallentuivat meidän vanhempien lisäksi Laura, Maria ja Samir.


Nonnakin pääsi tälle puolelle aattoa viettämään ja sai oman herkkulautasen, vähän katkarapuja ja kananmunan. Koiran hemmottelu on pidettävä tiukasti kurissa, sillä Nonnalla on herkkä vatsa, joka menee helposti sekaisin. Kun se aikoinaan tuli meille, jouduimme etsimään ja kokeilemaan monenlaisia ruokia ennen kuin sopiva löytyi. Silloin koiraparalla oli vähän väliä vatsa löysällä mikä tarkoitti sitä, että saatoin joutua viemään sen ulos jopa kolme kertaa yössä ja silti aamulla lattiat oli sotkettu. Sen kun muistaa, ei todellakaan tule antaneeksi Nonnalle pullanpaloja piparkakuista puhumattakaan. 

Lahjojakin jaettiin.

Korvatunturi oli antanut minulle yllättävän korkeat kiltteyspisteet, sillä sain monta pakettia, joista paljastui muun muassa Kalevala-korun Runoratsu, Pentikin ihana puuhevonen ja Koirakuiskaaja-kirja.

Nuorisokin tuntui ihan tyytyväisiltä omiin lahjoihinsa. Tosin olen valmentanut heidät huolellisesti ottamaan lahjoja vastaan, joten tuskinpa he näyttäisivät, vaikka lahjat eivät miellyttäisikään. Olen aina muistuttanut siitä, että lahjahevosen suuhun ei katsota eli lahjoja ei arvostella vaan otetaan kaikki kiitoksella vastaan. On oikeasti rumaa ja kiusallista kuunnella, miten joku ilkkuu saamaansa lahjaa, kun se kuitenkin on hyvästä sydämestä annettu. Ei, semmoinen ei käy päinsä ollenkaan.

Se, että joulusta on vaikea kirjoittaa, kun kaikki on niin tavallista ja aina samanlaista, on oikeastaan lohdullista. Jos joulusta olisi paljon jännittävää kirjoitettavaa, asiat todennäköisesti olisivat jollakin tapaa huonosti.

Rauhallista Jouluyötä.

Jo löytyi joulumieli

Kävin aamupäivällä jouluostoksilla Turun keskustassa. Meiltä ruusupensaan takaa on kävelymatka sekä satamaan, rautatie- ja linja-autoasemille että kauppatorille. Oivallinen paikka siis.

Keskustaan pääsee mainiosti autollakin, joko linja-autolla tai omalla. Jos jostain syystä turvaudun autoon, löydän aina parkkipaikan. En oikein ymmärrä koko parkkipaikkavalitusta, ettei niitä muka ole. Esimerkiksi melkein kävelykadun päässä on aina ollut vapaita, kahden tunnin mittaripaikkoja. Ja Stockmannin parkkihalliin, joka on toinen vakipaikkani, pääsee helposti muulloin paitsi kaikkein ruuhkaisimpina aikoina. Uskon myös, että paikan saa aina parkkihalli Louhesta, vaikka en vielä koskaan ole käynyt kyseistä paikkaa katsomassa. Uudet parkkiluolat ovat siis tarpeettomia.

Kauppatorin alle suunnitellaan parkkiluolaa. Torin päällä näytti tänään muun muassa tältä.

                                  

Näissä Joulutorin somissa myyntikojuissa myytiin kaikenlaista käsintehtyä Suomesta ja myös Unkarista: oikeanpuolimmainen koju on Suomi-Unkari -ystävyyskoju. Sitä seuraavasta sinisestä ostin jotakin, mutta siitä en voi nyt enempää kertoa.


Kaupungilla menee helposti monta tuntia. Kiersin Stockmannin ja Wiklundin ja Anttilan, Reunoksen hevostarvikeliikkeen ja monta pienempää kauppaa. Lopulta kävelin kotiin viiden muovikassin kanssa, aika väsyneenä jo. Kotikulmilla poikkesin vielä kantamuksineni Siwaan ostamaan paketin nakkeja soppaa varten. Kun sitten pääsin kotiin, täällä näytti jotenkin - niin, jotenkin siis ihan samalta kuin silloin kun lähdin. Aamuiselta. Kuopuskin näytti varsin aamuiselta ja siltä, että oli vastikään herännyt. Jopa aamulehti oli keittiön pöydällä.

Laskin uupuneen takalistoni keittiön tuolille ja juuri sillä hetkellä minut valtasi Joulumieli. Se perinteinen, vahva ja joka joulunalus esiintyvä tunne, jota sanotaan myös Epätoivoksi. Ajatus siitä, että tästä ei tule mitään, ei mitenkään, ei yksin minun voimillani ja voi x!wq!cxz! on viikko jouluun ja tässä jamassa taas ollaan!

Se meni aika äkkiä ohi. Nakkisopan jälkeen kutsuin perheeni neuvonpitoon ja me jaoimme työt, jotka jokainen tekee ennen joulua. Asioiden laittaminen paperille auttaa aina. Marttyyrin asenne ja kiukuttelu ei auta yhtään, sen tiedän kokemuksesta.Sitä paitsi mieltäni kalvaa pieni epäilys siitä, että jos joskus toteuttaisin kauheimman tietämäni joulu-uhkauksen ja olisin tekemättä mitään, nämä muut saisivat kuitenkin joulun aikaiseksi. Ilman minua.

Voi, miten apea ajatus.

Pysäköintiasiaan vielä sen verran, että ainoa toimiva ratkaisu siihen, että keskustan kaupoissa riittäisi asiakkaita, olisi pysäköinnin saaminen ilmaiseksi, kiekkopysäköinniksi. Hienoinkaan uusi parkkihalli ei houkuttele, jos ja kun se maksaa. Vaihtoehto on tietysti se, että kauppakeskukset alkaisivat tasapuolisuuden vuoksi periä pysäköintimaksuja. Pitäisikö ehdottaa?

Rusinamakkaraa ja koivuklapeja poikkeusoloissa

Ruusupensaan taakse tuotiin tänään polttopuita. Kaksi kuutiota kuivia koivuklapeja Halikosta. Löysin muutama vuosi sitten tämän hyvän puumiehen ja talletan hänen puhelinnumeroaan huolellisesti.
Nyt puut ovat jo kellarissa. Minä kannoin ja Raine latoi pinoon.

- Näitä on enemmän kuin viimeksi, ei nämä mahdu, ei millään, hän sanoi, kuten sanoo joka kerta, vaikka puita on täsmälleen saman verran kuin aina. Ja aina ne mahtuvat, niin nytkin.

En ole itse polttamassa puita tänä talvena, eikä Rainekaan ole. Lähdemme muutaman viikon päästä Amerikkaan ja tulemme takaisin joskus keväällä. Menemme ensin Los Angelesiin, vuokraamme auton ja katselemme vähän paikkoja. Sitten Raine menee laivalleen töihin ja minä menen mukana muuten vain. Laivan reitti kulkee Chilen ja Brasilian kautta Eurooppaan. Toivon, että pystyn kertomaan seikkailustani täällä - minulle se on suuri ja jännittävä seikkailu, sillä viime vuosina olen matkustanut lähinnä Turun ja Laitilan väliä.

Eletään siis poikkeusoloissa. Freelancerille lähteminen on helppoa, senkun vain ilmoittaa, ettei ole käytettävissä. Toinen asia onkin sitten se, onko freelle enää käyttöä, kun paluun aika koittaa. Mutta sitä minä en nyt murehdi.

Kävin aamupäivällä kaupungilla ja ostin tullessani Kauppahallista rusinamakkaraa. Olen monta kertaa huvittanut ulkopaikkakuntalaisia kuvailemalla tätä perinneherkkua ja joka kerta kuulijoiden on vaikea käsittää, miten makkara ja rusinat voivat mitenkään olla samassa suolessa. Nyt muuten ovat, itse tehdyn puolukkahyytelön seurassa.