Syntymäpäivälahja

Syntymäpäiväni on ihan pian ja tänään Raine kysyi, mitä haluaisin lahjaksi. Sanoin haluavani laukun. Vapautin miehen saman tien ostamisvelvoitteista ja lähdin lähes siltä seisomalta hankkimaan lahjaani.

Kuulostaa äkkinäiseltä, mutta on kaikkea muuta. Olen nimittäin käyttänyt samaa nahkaista olkalaukkua yli 30 vuotta ja tämä, minkä tänään ostin, korvaa sen.

Tämä on italialainen ja sen mukana tuli tuo punainen säilytyspussi - pientä ylellisyyttä.

Olisin voinut ostaa tällaisen laukun jo nuorena, sillä makuni laukkujen suhteen ei ole muuttunut vuosien mittaan juuri yhtään. En esimerkiksi koskaan voisi kanniskella laukkua, joka on alakuvassa. Se ei vain onnistuisi.

Ostin uuden laukkuni turkulaisesta Cmon-liikkeestä Yliopistonkadulta. Kuinka sattuikaan, siellä oli menossa synttäritarjous, miinus kolmekymmentä prosenttia kaikesta!

Laukuista tulee mieleeni muuan palaute jossain naistenlehdessä, joku Anna tai Me Naiset lienee ollut. Lehden aiemmassa numerossa oli ollut juttu keräilyharrastuksesta ja siinä oli kerrottu muun muassa naisesta, joka keräili laukkuja ja omisti niitä noin 50. Palautteessa hirveän närkästyneeltä vaikuttanut nainen pauhasi, miten naurettavaa on nimittää moista pikku määrää kokoelmaksi! Että tottahan jokaisella itseään kunnioittavalla naisella on ainakin yli sata laukkua (tai 150, en muista tarkkaan).

Mitä siihen voi sanoa? Kai joku tulee onnelliseksi kun omistaa valtavan määrän laukkuja ja varmaan kenkiä ja vaatteitakin. Mutta jos tarkoitus on tehdä vaikutus muihin ihmisiin, niin metsään menee. Kuka muistaa, mitä jollakulla on ollut päällään tai kädessään eilen tai edellispäivänä? Jos minulta kysyttäisiin, miten naapurin rouvat olivat pukeutuneet, kun viimeksi törmäsimme pihalla, en osaisi sanoa mitään. Sen kyllä muistan, mitä puhuimme.

Jos käytän uutta laukkuani yhtä kauan kuin edellistä nahkaista olkalaukkuani, olen lähes kahdeksankymmenenneljän kun ostan seuraavan. Enemmänkin, lähes yhdeksänkymmenen, sillä taisin olla hädin tuskin kaksikymmentä täyttänyt, kun edellisen sain.
Toivottavasti pääsen vielä siinä vaiheessa omin neuvoin ostoksille.

Meillä on juhlapäivä

Tämä blogi täyttää tänään vuoden. Onnea meille!

Juhlapäivän kunniaksi päätin tehdä jotain, jota en yleensä tee eli ottaa kuvan itsestäni.

Se olikin yllättävän vaikeaa. Kaikki kunnia niille, jotka onnistuvat ottamaan itsestään hyviä kuvia blogeihinsa lähes päivittäin. Miten te oikein sen teette?

Haluan joka tapauksessa tämän kuvankin myötä kiittää niitä, jotka ovat käyneet vuoden mittaan täällä Ruusupensaan takana. Teitä on aika monta. Toivottavasti olette saaneet edes osan siitä ilosta, mitä minä itse olen saanut tätä tehdessäni.

Vuoden aikana on tapahtunut yhtä ja toista. Olen nähnyt tosi paljon maailmaa ja erilaisia ihmisiä eri kulttuureista. Kotimme on tyhjentynyt, kun kuopuskin muutti pois. Pyrin yliopistoon lukemaan kotimaista kirjallisuutta enkä päässyt. Aloitin suomen kielen opinnot avoimessa yliopistossa. Rakensin kiviaidan, maalasin tuoleja, tein uuden perennapenkin, kudoin sukkia, ompelin tilkkupeiton ja keittiöenkelin. Opettelin sijamuodot. Päätimme muuttaa.

Olen minä muutaman lehtijutunkin tehnyt.

Näin jatketaan. Uudistin blogin ulkoasua vähän, suurempi uudistus tapahtunee sitten, kun siirrän työpöytäni sinne uuteen, vielä tuntemattomaan osoitteeseen.

Palautetta on aina hauska saada. Tiedän, että lukijoita on ympäri maailman ja vaikka en tiedä, keitä olette kuvittelen, että siellä on myös ulkomailla asuvia suomalaisia. Jos haluatte tietää kotimaasta jotain erityistä, kertokaa, niin otan selvää. Ja saa muutenkin toivoa.

Takaisin arkeen; äänne- ja muoto-opin uusintatentti on ylihuomenna. Tuskailin äsken verbien nimeämisen vaikeutta, asia ei millään tahdo avautua minulle. Esimerkiksi sana tullaksemme on aktiivin ensimmäisen infinitiivin pidempi muoto monikon ensimmäisessä persoonassa ja sana pidellyiksi passiivin toinen partisiippi ja monikon translatiivi. Mutta miksi?  Hetkittäin luulen ymmärtäväni, mutta sitten olen taas ihan sekaisin.

Tietokoneissa on ohjelma, jolla tutkitaan, kaipaako levy eheyttämistä ja jos kaipaa, se eheytetään. Olisipa minun päässäni nyt samanlainen, luulen, että tiedostot ovat siellä pahasti epäjärjestyksessä.