Aamun lääkärireissusta ei ole mitään tuloksia kerrottavana, sillä sain ajan luuntiheysmittaukseen torstaiksi. Sitten tiedetään, voidaanko lääkitys jopa lopettaa vähäksi aikaa vai pitääkö turvautua järeämpiin tuotteisiin.
- Mitään ihmeparannuksia tässä taudissa ei tapahdu, lääkäri sanoi ja ilmoitti, että osteoporoosilääkitys tulee joka tapauksessa olemaan osa minun elämääni aina.
Luuntiheysmittaus, DEXA, on ainoa luotettava keino selvittää, mikä luiden kunto on. Kun se tehdään muutaman vuoden välein ja mielellään samalla koneella, voidaan nähdä, onko menty parempaan vai huonompaan suuntaan. Suomessa on vielä hetki sitten ollut myös yksi laite, jolla verinäytteestä on voitu selvittää, mitä luissa tapahtuu ja millä vauhdilla. Tämä laite oli Turun Yliopistollisessa Keskussairaalassa, mutta se tuhoutui taannoisessa tulipalossa. Uutta ei hankita, tiesi lääkärini.
Kysyin, onko osteoporoosista jotain uutta tietoa sitten viime käyntini. Uusia lääkkeitä on keksitty, mutta mikään niistä ei paranna luukatoa.
Tiesin, että tupakointi, vähäinen liikunta, riittämätön d-vitamiinin saanti, kortisonilääkitys ja kova kahvinjuonti ovat pahaksi luille. Nyt kuulin, että myös colajuomat ovat sitä, lääkäri nimitti niitä oikeiksi luumyrkyiksi.
Silläkin uhalla, että olen vaivojani valittava pahainen mummo, aion kertoa jatkossakin mitä luilleni kuuluu. ja toivon, että otatte selvää omistanne.
Asiasta toiseen. Minulle soitettiin tänään Lastentautien Tutkimussäätiön asioissa. Menossa on rahankeräys, johon minun toivottiin osallistuvan.
- Voitte lahjoittaa joko 40, 60 tai 80 euroa, soittaja kertoi.
Minä en tämmöistä ymmärrä ollenkaan. Jos hyvän hyvyyttäni osallistun johonkin keräykseen, niin haluan totta vieköön itse päättää, kuinka paljon lahjoitan. Tämän myös kerroin soittajalle.
- Jaa-a, hän vastasi. Minä en voi tälle mitään, minä olen vain tällainen soittelija.
Harmi. Koska hän oli vain soittelija ilman valtuuksia ja minä potentiaalinen lahjoittaja joka en kuitenkaan halunnut lahjoittaa 40, 60 enkä 80 euroa vaan jotain muuta, lahjoitus jäi tekemättä.
Vähän samanlainen juttu sattui kesällä Laitilan Hesburgerissa. Kävin ostamassa itselleni hampurilaisen ja ranskalaiset. Nuori kesätyöntekijä otti tilaukseni ja kaikki sujui hyvin siihen saakka, kunnes ilmoitin ottavani ruoan kanssa vettä. Kassaa naputellut käsi pysähtyi ja nousi korvalliselle.
- Niin mutta kun tähän tulee cokis.
- Niin mutta kun minä en juo limonadia ruoan kanssa, vastasin.
- Mutta se tulee tähän, kesäpoika intti.
Nämä ovat vissiin jotain luonnonilmiöitä, ennalta määrätyt keräyssummat ja limonadit jotka tulevat vaikka ei tahtoisi.
Minkäs siinä sitten ihminen mahtaa.
Mutta en siltikään ottanut sitä cokista. Maksamaan taisin joutua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti