perjantai 9. joulukuuta 2011

Kylläpä kesti

Olen monena iltana tehnyt Ifolor-kuvakirjaa alkuvuoden matkakuvistani. Koska kuvia oli yli tuhat, kirjan tekemiseen kului aikaa. Kaikkia en tietenkään saanut mukaan eikä se olisi ollut tarpeenkaan. Tänään sain kirjan valmiiksi ja lähetin sen sähköpostilla. Tosi ajattelematonta; lähettäminen kesti monta tuntia. Onneksi tällä kertaa ei sattunut sähkö- tai muita yhteyskatkoja. Huh.


Valokuvakirja on suurin, minkä Ifolorilta sai tilata, siihen tulee noin sata sivua. Odotan jännityksellä, miltä se näyttää valmiina.

Ehdin sähköpostilähetyksen valmistumista odotellessani tehdä yhtä ja toista. Polkea kuntopyörää, katsoa televisiota, syödä, lukea, mennä sänkyyn ja nukahtaa. Myös herätä, kai?

Päivällä minulla oli ystäviä kylässä ja sain heiltä ihanan joulukukan.


Tämän kuvan myötä lähetän vielä onnittelut kaikille tämän päivän nimipäiväsankareille. Vaikka ystäväpiirini on pieni, heitä mahtuu siihen useampia.

2 kommenttia:

  1. Ihana amaryllis! Olen myös haaveillut tuollaisen valokuvakirjan tekemisestä, mutta aina tuntuu, ettei aika riitä.

    Pöydälläsi näyttää olevan samanlainen liina, kuin meillä kesäkodin keittiössä. Olisin ostanut samaa koko rullan lisää, mutta valitettavasti sitä ei enää saa mistään. Vai saako?

    VastaaPoista
  2. Pöytäliinani on jo vanha ja koirakin on vähän syönyt sitä, mutta kun mistään ei saa uusia kauniita liinoja. Tuota kangasta en ole nähnyt enää missään. Ostinkohan minä sen Hemtexistä aikoinaan?

    VastaaPoista