Tein tänään tekstianalyysikurssiin kuuluvan työn. Olipa hauska kirjoittaa sitä, pitkästä aikaa tunsin taas aitoa kirjoittamisen iloa. Blogikirjoittamista lukuunottamatta, tietysti.
Valitsin analysoitavaksi Kotilieden viime joulunumerossa olleen jutun; se oli sopivan mittainen, noin 500 sanaa.
Analyysini oli sen mittainen kuin pitikin, reilut neljä sivua. Olen itse siihen tyytyväinen, toivottavasti opettajakin on. Työn merkitys kurssiarvosanalle on suurempi kuin tentin. Tentti minun tosin täytynee käydä uusimassa, pahaa pelkään.
Eilen alkoi uusi kurssi, kirjoittaminen. Ensimmäinen varsinainen harjoituksemme oli kirjoittaa tekstiviesti. Teimme harjoitusta ryhmätyönä. Siinä kohtaa kyllä ajattelin, että me olemme sentään yliopistolla emmekä missään peruskoulussa, haloo! Mutta ehkä se johtui vain siitä, että inhoan ryhmätöitä kuten olen aina inhonnut. En inhoa kurssikavereitani, ei se sitä ole, en vain ole vähääkään, en tipan tippaa tiimityöskentelijä. Tietysti ymmärrän, että ryhmätyöllä on kasvattava merkitys, mutta yliopistossa saati avoimessa yliopistossa kasvatustoimet ovat ehkä vähän myöhässä.
Joskus mietin, että jos olisin lapsena ollut päiväkodissa, olisin parempi tiimityöläinen. Mutta minä en edes tiennyt, että päiväkoteja on olemassa ja parempi niin, silloin. Jos minä lapsirukkaparka olisin tiennyt, että jäin paitsi askarteluhetkistä, satutuokioista, yhteisistä pottasitseistä ja kulkutaudeista, olisin katkeroitunut jo varhain.
Nyt opin vain vihaamaan ryhmätöitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti