Mitä kätkeytyikään Kirstin joulunviettoon?

Tein tänään tekstianalyysikurssiin kuuluvan työn. Olipa hauska kirjoittaa sitä, pitkästä aikaa tunsin taas aitoa kirjoittamisen iloa. Blogikirjoittamista lukuunottamatta, tietysti.

Valitsin analysoitavaksi Kotilieden viime joulunumerossa olleen jutun; se oli sopivan mittainen, noin 500 sanaa.

 Tarkastelukulma oli kriittinen tekstianalyysi, paras kaikista. Minua ei yhtään kiinnosta tutkia esimerkiksi teemoja ja reemoja eikä mitään muitakaan rakenteita. Sen sijaan on äärimmäisen mielenkiintoista pohtia, mitä tekstin takana on, millaisia asenteita ja merkityksiä sieltä löytyy.

Analyysini oli sen mittainen kuin pitikin, reilut neljä sivua. Olen itse siihen tyytyväinen, toivottavasti opettajakin on. Työn merkitys kurssiarvosanalle on suurempi kuin tentin. Tentti minun tosin täytynee käydä uusimassa, pahaa pelkään.

Eilen alkoi uusi kurssi, kirjoittaminen. Ensimmäinen varsinainen harjoituksemme oli kirjoittaa tekstiviesti. Teimme harjoitusta ryhmätyönä. Siinä kohtaa kyllä ajattelin, että me olemme sentään yliopistolla emmekä missään peruskoulussa, haloo! Mutta ehkä se johtui vain siitä, että inhoan ryhmätöitä kuten olen aina inhonnut. En inhoa kurssikavereitani, ei se sitä ole, en vain ole vähääkään, en tipan tippaa tiimityöskentelijä. Tietysti ymmärrän, että ryhmätyöllä on kasvattava merkitys, mutta yliopistossa saati avoimessa yliopistossa kasvatustoimet ovat ehkä vähän myöhässä.

Joskus mietin, että jos olisin lapsena ollut päiväkodissa, olisin parempi tiimityöläinen. Mutta minä en edes tiennyt, että päiväkoteja on olemassa ja parempi niin, silloin. Jos minä lapsirukkaparka olisin tiennyt, että jäin paitsi askarteluhetkistä, satutuokioista, yhteisistä pottasitseistä ja kulkutaudeista, olisin katkeroitunut jo varhain.

Nyt opin vain vihaamaan ryhmätöitä.

Hyvin vastasin vaikka en ymmärtänyt kysymyksiä

Tulin äsken tekstianalyysikurssin tentistä. Luulen, etten saa yhtään pistettä.

Ei olisi pitänyt olla ylimielinen ja kuvitella, että kun luennoilla kaikki tuntui helpolta ja itsestään selvältä, tenttikin olisi helppo. Ei siltikään, vaikka opettaja moneen kertaan sanoi, että tentti on ihan lyhyt eikä sitä tarvitse pelätä; eniten tulevaan arvosanaan vaikuttaa analyysitehtävä, jota en ole vielä tehnyt.

Kun näin tenttikysymykset tuli tunne, että joko minä olen väärässä paikassa tai tentti on väärä. Kysymyksissä ei ollut yhtä ainoaa tuttua sanaa. Siis ei mitenkään tuttua, ei mitään, mitä olisin joskus edes jossain muussa yhteydessä kuullut.

Olen ollut poissa kahdelta viimeiseltä luennolta, muuten olen istunut kaikilla. En millään voi uskoa, että tentissä olleet asiat käsiteltiin viime viikolla. Kaikki.

No, tein minkä pystyin. Yritin päätellä mistä mahtaa olla kysymys ja sepustin sitten parhaani mukaan. Vastaukset ovat asiallisia ja hyvin muotoiltuja. Tosin en tiedä, mihin ne vastaavat.

Lähdin tentistä samaan aikaan kahden muun kurssilaisen kanssa. Eteisessä seisoimme hetken suu auki ja tunnustimme sitten kaikki yhteen ääneen, ettei kenelläkään meistä ollut hajuakaan siitä, mitä oli kysytty.

Viimeinen tenttikysymys kuului: "Kirjoita essee Anna Solinin artikkelin pohjalta aiheesta Teksti-jotakin (en muista) ja variaatiot".
Ensin ihmettelin, mikä kumman artikkeli? Sitten odotin, että opettaja antaa meille jonkun artikkelin. Sitten vasta tajusin, että artikkeli tarkoitti kappaletta eräästä kirjasta joka kylläkin muistaakseni käsitteli ihan toista asiaa kuin tuota-mitä-en-muista ja sen variaatioita. Mutta esseen kirjoitin, pontevasti ja huolella ja laitoin oikein esimerkkejäkin.

Nyt tuntuu, että aika on mennyt hukkaan. Enemmän olisi tullut tulosta, jos tuon yliopistolla istutun ajan olisin vaikka polkenut kuntopyörää.