Koira palasi kotiin

Asumisjärjestelymme muuttuivat; Nonna tuli takaisin kotiin.

Siis koira.

Olen selittänyt kummallisen koiranhoitosysteemimme täällä ennenkin, mutta en oleta, että kukaan enää muistaa. Siispä kertaan että Rainen allergian takia Nonna on asunut naapurissa (joka sekin on meidän) Niinan kanssa (joka on siis ihmistyttö). Olemme saaneet paljon hupia siitä, että koirallamme on oma asunto (ja ehkä vähän oudon maineen), mutta nyt se on loppu. Olemme päättäneet muuttaa ja myydä asuntomme ja Nonnan asunto on myyntilistalla ensimmäisenä.

Eihän meillä vielä olisi ollut kiirettä ottaa koiraa tälle puolelle, mutta kun Niina löysi itselleen uuden asunnon ja muuttaa pois niin ajattelin, että koira voi tulla tänne muuttovalmistelujen tieltä.

Olemme valmistautuneet hyvin. Asensimme koiraportin ennen Rainen lähtöä. Ostin keittiöön rumat mutta helposti imuroitavat matot. Hommasin koiralle uuden makuualustan, herkkuluita ja makupaloja. Sumutin pureskelunestoainetta kenkiini. Päätin olla reipas ja tarmokas, harjata koiran joka päivä, pestä sen kerran viikossa ja imuroida lattiat aina iltaisin. Jospa sitten voisimme kaikki elää yhdessä täällä Ruusupensaan takana.

Vaikka Raine ei nyt olekaan kotona, en antanut itselleni armoa: koska päätin, että koira pestään perjantaisin ja koska tänään on perjantai, talutin Nonnaparan suihkun alle ja pesin sen eukalyptusshampoolla. Olen myös imuroinut. Ja harjannut koiran. Minulla on mennyt tähän kaikkeen koko ilta. Täytyy varmaan lopettaa opiskelut ja vähentää työntekoa kyetäkseni viemään koiranhoito-ohjelmani kunnialla läpi...

Tiedän, ettei tässä ole mitään järkeä. Järkevä ihminen olisi luopunut koirasta, vienyt sen lopetettavaksi tai etsinyt uuden kodin. Tämä onkin puhtaasti tunneasia.

Tässä Nonna on ensimmäisenä kesänään meillä. Laiha rääpäle, joka oli täynnä punkkeja, karvatkin lähtivät melkein kaikki.

  Tässä se on äsken otetussa kuvassa. Nonnasta on todella vaikea saada hyvää kuvaa, sillä se pelkää kameraa. Nyt sillä on sentään korvat pystyssä, kun heiluttelen toisella kädellä herkkupalaa.

Nonna on syntynyt Pietarissa ja tullut meille Viipurin Koirat Ry:n kautta. Meidän elämämme sen kanssa on ollut lievästi sanoen vaiherikasta.

Tämä viikko on ollut aika raskas. Tuntuu, että joka puolella tapahtuu asioita, joihin pitäisi kyetä ottamaan osaa vaikka ei tiedäkään, miten. Töitäkin on ollut paljon. Ensi tiistaina on tentti.

Mutta kevät on tullut! Sanotaan mitä tahansa, mutta terminen kevät alkaa siitä hetkestä, jolloin koko talven hyvin palvellut työasu alkaa äkkiä tuntua toivottoman nukkavierulta.

Se hetki oli tänään.

Mihin koiran ymmärrys riittää?

Nonna on seurakoira täydestä sydämestä, sen olen jo kertonut. Koira haluaa pitää seuraa ihan koko ajan ja seurata mieluiten minua joka paikkaan. Se huolestuu heti, kun huomaa, että teen toimia, jotka edeltävät kauppaan tai tallille lähtöä ja sitten se yrittää kaikkensa päästäkseen mukaan.

Yksi poikkeus kuitenkin on. Nonna ei halua lähteä maalta kaupunkiin.

Tulimme tänään Turkuun, sillä vien auton huomenna huoltoon ja toimittelen vähän muitakin kaupunkiasioita. Vietimme mukavan aamupäivän maalla. Kävimme mustikassa ja Nonna poimi antaumuksella mehevimipiä marjoja suureen kitaansa ja tietysti sieltä, mistä ihmisetkin niitä juuri olivat ottamassa. Minä olin mustikassa vain assistentti, varsinainen mustikkaretkeläinen oli Maria, joka tuli maalle jo eilen. Saimme oikein mukavan saaliin, monta litraa mustikoita, vähän metsämansikoita ja muutaman kanttarellin.

 Sitten tuli aika lähteä. Pakkasimme auton ja vaihdoimme vaatteet. Nonnan yleensä iloinen ja innokas olemus muuttui aina vain vaisummaksi.

Vihdoin kaikki oli valmista. Vain koira puuttui auton takapenkiltä. Kutsuin sitä. Se vetäytyi kuurosokean elkein poispäin. Kutsuin uudestaan. Maria kutsui. Nonna seisoi ulko-oven edessä ja tuijotti pyytävästi ovenkahvaa.

Saimme kutsua moneen kertaan ja esittää vaikka mitä houkutteluja, ennen kuin koira oli autossa. Se ei olisi halunnut lähteä.

Matkalla pohdimme Marian kanssa, johtuuko koiran käytös vastenmielisyydestä autossa olemista kohtaan vai ymmärtääkö se todella, että matkan päässä odottaa tukala ja rajoituksia täynnä oleva kaupunki. Tulimme siihen tulokseen, että koiran järki ei riitä kaupunkiin asti, kyse on siis autosta.

Nyt tulin kuitenkin ajatelleeksi, että Nonna  on valtavan innoissaan änkeämässä itseään autoon aina, kun olemme lähdössä Turusta Laitilaan. Etteikö se siis muka osaisi ajatella niin pitkälle?

Koiraparka. Tiedän, miltä siitä tuntuu. En itsekään tulisi millään pois maalta.Menen takaisin heti, kun saan asiani hoidettua.

Ja huomenna on vihdoin se päivä, jolloin pääsykokeiden tulokset on viimeistään luvattu.