Vauvamuistoja

Poljin taas puoli tuntia Kettleriä ja kuuntelin samalla Spotify-listaani. En tiedä kumpi on huvittavampi, kuntopyörä, joka ei anna kunnon vastusta vai soittolistani, joka alkaa Miliza Korjuksella ja päättyy Tehosekoittimeen; huvia kuitenkin molemmat ainakin minulle.

Puolen tunnin tinki tuli tänään täyteen Sir Elwoodin Hiljaisten Värien ihanan Neiti Kevään kohdalla. Kappaleella on minulle ihan erityinen merkitys. Kaksikymmentä vuotta sitten kun se oli uusi ja sitä soitettiin paljon radiossa, odotin kuopukseni syntymää. Minusta on aina tuntunut siltä, että laulussa puhutaan meistä:

Hän on täällä taas
kuinka sua kaipasin
täällä taas
talven yli odotin
ja täällä taas
neiti kevät on tullut kaupunkiin.

Neiti Kevään pikkuisia kamppeita on tässä. Otin kuvan taannoin kun siivosin vaatehuonetta ja ajattelin, että jos vaatteet häviävät jonnekin niin on ainakin kuva. Vaikka tuskinpa nämä minnekään häviävät kun ovat tähänkin asti säästyneet.

Silloin kaksikymmentä vuotta sitten elettiin aika tarkkaan näitä samoja päiviä kun olin jo Heidekenin synnytyslaitoksella valmiina ottamaan kuopuksen vastaan. Heidekeniä ei ole enää ja silloinkin sen lakkauttamisesta oli käyty kovat kiistat. Olin itse puolustanut laitosta kiivaasti kaupunkilehden kolumnipalstalla ja otin ainakin ihan pienen siivun itselleni siitä ansiosta, että laitos yhä toimi. Aika pian se sitten kuitenkin suljettiin.

Kuopus ei ottanut heti ensi varoituksesta syntyäkseen ja sen takia jouduin odottamaan laitoksella monta päivää. Siellä eräs kokenut kätilö sanoi, että kunhan tulee kunnon kevätmyrsky niin kyllä se siitä sitten. Ja näin kävi; kun tuuli nousi ja alkoi kolkutella tosissaan arvokkaan vanhan rakennuksen kattopeltejä, minullekin tuli viimein asiaa synnytyssaliin. Kiireistä asiaa tulikin.

Sir Elwoodin Hiljaisten Värien kappale kuulostaa joka kerta ihmeen tuoreelta ja aina yhtä kauniilta ja liikuttavalta.

Neiti Kevät itse taitaa olla tällä hetkellä tarjoilemassa pizzaa keskustan pizzeriassa; myrsky-yönä syntyneestä potkuhousuveijarista on kasvanut reipas pieni tarjoilijanalku. 

En osaa käyttää luottokorttia enkä puhu venäjää

Sen kerran kun olisin halunnut ostaa jotain luottokortilla, en onnistunut.

Puuhastelin aamupäivän sen kirja- ja kopiokonejutun parissa josta ei voi pahemmin täällä huudella ja laitoin taustalle Spotify-listani soimaan. Se on tietenkin se ilmaisversio, mikäs muukaan tällaisella nuukajussilla ja tällä kertaa lähes kaikki kappaleet olivat tulleet ilmaissoittokertojensa päähän. Olen kuitenkin niin ihastunut Spotifyhin, että päätin liittyä listan maksullisiin käyttäjiin. Minulla on Master Card, joten homman piti onnistua.

Eikö mitä. Yritin kerta toisensa jälkeen antaa tilaukselle korttini turvakoodia, mutta se hylättiin. Kokeilin kaikkia numeroita, jotka olisivat saattaneet täyttää määritelmän "kolme viimeistä numeroa", mutta ei sittenkään.

Niin että tiedoksi Sinulle, hyvä Spotify; yritin ostaa sinua, mutta en pystynyt. Ja tiedän, että tämä tiedonantoni ei hetkauta Sinua vähääkään, sillä niitä, jotka pystyvät ostamaan, on ihan riittävästi.

Päivän valopilkut ovat tässä:

Sain kutsun tulla katsomaan näitä seitsemän viikon ikäisiä Bichon friché -pentuja. Näitä oli neljä kappaletta ja ne lähtevät uusiin koteihinsa noin viikon kuluttua. Uskomattoman somia pieniä sydäntenmurskaajia.

Soisin kaikille yksinäisille ihmisille oman koiran. Eläimen osoittama rakkaus ja kiintymys ja toisaalta sen vaatima huolenpito ovat parempaa terapiaa kuin mikään muu. Ihminen, jolla on koira, ei ole koskaan yksin.

Täällä muuten tuulee tosi lujaa juuri nyt. Kattopellit paukkuvat siihen malliin, että niiden kiinnitystä koetellaan pahemman kerran. Taloyhtiöömme laitettiin uudet peltikatot viime vuonna. Toivottavasti remppamiehet noudattivat kattopeltien kiinnitysohjeita paremmin kuin työmaasääntöjä. Miehiä oli - varsin ymmärrettävistä syistä - kielletty tupakoimasta katoilla. Tällä toistasataa vuotta vanhalla suojellulla puutaloalueella kielto on erittäin tärkeä.
Kävi kuitenkin niin, että kun remontin valmistuttua ryhdyin pesemään kattoikkunaa ja avasi sen, sain ensimmäiseksi päälleni tupakantumpin. Ja naapuri kertoi, että niitä oli pistelty oikein urakalla heidän savupiipustaan ja hän sitten oli kerännyt niitä hellanpesästä.

Tämän päivän työmarkkinoita kuvasi hyvin sekin tapaus, kun minun piti pyytää remonttimiehiltä yhtä asiaa. He eivät kuitenkaan puhuneet suomea, njet njet, eivätkä sanaakaan englantia. Minulta taas ei luonnista venäjä. Kovin ystävällisiä he kyllä muuten olivat.

Semmoista se on, kansainvälistä meininkiä.Toivottavasti miehille maksettiin sentään kunnon palkka.