Vauvamuistoja

Poljin taas puoli tuntia Kettleriä ja kuuntelin samalla Spotify-listaani. En tiedä kumpi on huvittavampi, kuntopyörä, joka ei anna kunnon vastusta vai soittolistani, joka alkaa Miliza Korjuksella ja päättyy Tehosekoittimeen; huvia kuitenkin molemmat ainakin minulle.

Puolen tunnin tinki tuli tänään täyteen Sir Elwoodin Hiljaisten Värien ihanan Neiti Kevään kohdalla. Kappaleella on minulle ihan erityinen merkitys. Kaksikymmentä vuotta sitten kun se oli uusi ja sitä soitettiin paljon radiossa, odotin kuopukseni syntymää. Minusta on aina tuntunut siltä, että laulussa puhutaan meistä:

Hän on täällä taas
kuinka sua kaipasin
täällä taas
talven yli odotin
ja täällä taas
neiti kevät on tullut kaupunkiin.

Neiti Kevään pikkuisia kamppeita on tässä. Otin kuvan taannoin kun siivosin vaatehuonetta ja ajattelin, että jos vaatteet häviävät jonnekin niin on ainakin kuva. Vaikka tuskinpa nämä minnekään häviävät kun ovat tähänkin asti säästyneet.

Silloin kaksikymmentä vuotta sitten elettiin aika tarkkaan näitä samoja päiviä kun olin jo Heidekenin synnytyslaitoksella valmiina ottamaan kuopuksen vastaan. Heidekeniä ei ole enää ja silloinkin sen lakkauttamisesta oli käyty kovat kiistat. Olin itse puolustanut laitosta kiivaasti kaupunkilehden kolumnipalstalla ja otin ainakin ihan pienen siivun itselleni siitä ansiosta, että laitos yhä toimi. Aika pian se sitten kuitenkin suljettiin.

Kuopus ei ottanut heti ensi varoituksesta syntyäkseen ja sen takia jouduin odottamaan laitoksella monta päivää. Siellä eräs kokenut kätilö sanoi, että kunhan tulee kunnon kevätmyrsky niin kyllä se siitä sitten. Ja näin kävi; kun tuuli nousi ja alkoi kolkutella tosissaan arvokkaan vanhan rakennuksen kattopeltejä, minullekin tuli viimein asiaa synnytyssaliin. Kiireistä asiaa tulikin.

Sir Elwoodin Hiljaisten Värien kappale kuulostaa joka kerta ihmeen tuoreelta ja aina yhtä kauniilta ja liikuttavalta.

Neiti Kevät itse taitaa olla tällä hetkellä tarjoilemassa pizzaa keskustan pizzeriassa; myrsky-yönä syntyneestä potkuhousuveijarista on kasvanut reipas pieni tarjoilijanalku. 

Turun Sanomat vainoaa minun joulukinkkuani

Kävin tilaamassa joulukinkun. Yleensä olen ostanut sen Citymarketin kylmäaltaasta, mutta tällä kertaa päätin hankkia luomukinkun ja siksi suuntasin Turun keskustassa olevaan uuteen Finska-nimiseen kauppaan. Se myy pelkästään luomu / lähiruokaa.

Luomuostokseeni on vähintään osasyyllisenä maakunnan suurin päivälehti Turun Sanomat. Lehdessä on viime aikoina ollut useita negatiivissävyisiä juttuja sianlihantuotannosta. Jos olisin taipuvainen vainoharhaisuuteen, voisin kuvitella, että joku sikafarmari on pahan kerran suututtanut jonkun päätoimittajan tai toimituspäällikön mutta onneksi minussa ei ole tällaista taipumusta yhtään. On puhdasta sattumaa, että näin kuumimpaan kinkunostoaikaan lehdessä esitellään sianlahtausta sanoin ja etenkin kuvin. Tänään viimeksi.

Luomupossun loppu ei ole sen kummempi kuin suursikalassa kasvaneen tehopossunkaan, mutta jospa eletty elämä olisi sentään ollut leppoisampaa.

Kaupunkireissuni suuntautui myös Vanhan Suurtorin joulumarkkinoille. Jouluisessa tunnelmassa oli vähän hakemista, kun vettä tuli niin kovin.

Minäkin olen ollut pari kertaa myymässä joulumarkkinoilla; keskimmäinen tytär teki muutama vuosi sitten töitä eräälle taidetakojalle ja olin auttamassa nuorta myyjätärtä. Se oli hauskaa, vaikka aika kylmää puuhaa.

Kotiin palattuani vaihdoin vaatteet ja lähdin koiran kanssa lenkille. Laitoin jalkaani tavalliset lenkkitossut kun ajattelin, että kun ei ole pakkasta, niillä tarkenee.

Virhe!

Oli niin liukasta, että hyvä kun selvisin takaisin kotiin taittamatta luitani. Pimeys, sade ja siellä täällä oleva jää on tappava yhdistelmä. Eikä vahva, innokas koira remmin päässä tee asiaa helpommaksi.

Koiralenkin jälkeen luin vähän aikaa kielioppia ja poljin sitten kuntopyörää. Yritän kehittää itselleni oikein syvän riippuvuussuhteen Kettleriin. Luin jostain, että tällainen riippuvuus sijaitsee pikkuaivoissa ja sen kehittyminen kestää jonkun aikaa, muutaman viikon. Meidän yhteiseloamme on kestänyt vasta niin vähän aikaa, että olemme tuskin edenneet kunnon seurusteluvaiheeseen, riippuvuussuhteesta puhumattakaan. 

Tiedän, että Suomessa(kin) on tuhatmäärin hylättyjä kuntopyöriä. Niitä otetaan hetken huumassa kuin lemmikkieläimiä ja jätetään sitten hoitamatta, kun innostus lopahtaa. On jopa kuntopyörätehtailijoita, jotka myyvät kenelle tahansa ja viis veisaavat mitä laitteille sen jälkeen tapahtuu. Tai niiden uusille omistajille.
Vaikka eipä heille juuri mitään tapahdu.

Kuntosali avautui

Kuntopyörätarina jatkuu. Sain uuden satulani tänään. Siis tänään, ja vasta edellispäivänä soitin Budgetiin. Ja nyt tiedän senkin, että sankarini nimi on Mika. Terveisiä Mikalle Raision Budget-myymälään, olet tosi hyvä myyjä!

Tässä on Kettler uuden satulansa kanssa. Ajoin kokeeksi puoli tuntia ja hyvältä tuntui.

Kuopuksen kanssa tuossa naureskeltiin, kun hän alkoi ensin puhua, että olisi mukava päästä kuntosalille.

- Mitä turhaa, Pirkko´s Gym avautuu kun saadaan uusi satula pyörään.
- Joo joo. Sulla on vaan aika huonosti laitteita... tai on siellä se mun jumppapallo.
- Niin no. Harmi, kun tuli ne voimistelunarut heitettyä roskiin.

Voimistelunarut. Tiedättehän ne semmoiset, joissa on lenkit käsiä ja jalkoja varten ja joissa on tarkoitus rimpuilla vain viisi minuuttia aamuin illoin ja saavuttaa tällä menetelmällä mitä kauneimmat vatsalihakset? Olen omistanut niitä ainakin kolmet, mutta ne eivät ole tuottaneet tulosta.
Tai sitten joku vaihe on jäänyt välistä. Se rimpuiluvaihe todennäköisesti.

Mutta nyt on koittanut uusi aika ja kaikki on toisin. Päätin suhtautua kuntopyöräilyyn samalla päättäväisyydellä kuin suomen kielen opintoihini. Molemmat asettavat lievästi sanoen haasteita.

Äänne- ja muoto-opin kurssimme on lähenemässä loppuaan, jäljellä on enää yksi luentokerta ja sitten tentti. Olen yhä pahemmin sekaisin kaikkien liitteiden, päätteiden, sääntöjen ja poikkeusten kanssa. Kirjoittajakokemuksestani ei tunnu olevan mitään apua. Koko ajan tulee "perusasioita", jotka "on osattava". Kuten esimerkiksi sen tietäminen, että sana "luettavissa" sisältää passiivin ensimmäisen partitiivin, monikon tunnuksen ja inessiivin päätteen.

Opettajamme huomautti tänään, että kurssista ei pääse läpi, vaikka saisikin tentistä hyväksyttävät pisteet, jos kaikkia kotitehtäviä ei ole tehty. Ja että hän tarkastaa asian. Hyvä niin, vaikka en itsekään ole varma, olenko ihan kaikkia tehtäviä saanut kunnialla suoritettua.

Opettaja vaikuttaa hyvin pedantilta. Hän tekee - jos oikein ymmärsin - parhaillaan väitöskirjaa jostain -vat ja -vät -päätteiden esiintymisestä suomen kielessä.Suomen opiskelu viehättäneekin eniten niitä, jotka ovat kiinnostuneita yksityiskohdista, vähän sellaisia kirjanpitäjätyyppejä. Välillä ajattelen, että tämä ei ehkä sovi minulle ollenkaan. Mutta vain välillä.

Olisi noloa myöntää, etten pysty oppimaan näitä asioita. Sitä paitsi se ei olisi totta.
Jos en opi, en ole yrittänyt tarpeeksi.

Hyvää ja huonoa palvelua

Sainpas hyvää palvelua tänään!
Kävi nimittäin niin, että toin meille uuden perheenjäsenen edellispäivänä. Se on Kettler-merkkinen kuntopyörä ja kuten muutamat muutkin perheenjäsenemme, se on jo muutamassa kodissa kiertänyt ennen meitä.

Joku kodinvaihtajan entisistä omistajista oli vaihtanut sen satulan. Jostain käsittämättömästä syystä kuntovempeleeseen oli asennettu kapea ja kova kilpapyöräsatula, jossa oli hirmuisen paha istua. Poljin pyörää kokeeksi vartin verran ja sen jäljiltä takamukseni on kipeämpi kuin jos olisin tehnyt kunnon maastolenkin pomppivaravisen hevosen selässä, kovassa satulassa.

Ei muuta kuin satulaa vaihtamaan. Googlettelin Kettleriä ja selvitin, missä niitä myydään. Sitten soitin Raision Budget-myymälään. Minut yhdistettiin myyjälle, joka vastasi kuntoilulaitteista. Kerroin asiani ja kysyin, onko heillä satuloita ko. merkkiin.

- Valitettavasti meillä ei ole, niitä täytyy sieltä Kettleriltä kysyä, miesmyyjä vastasi.

Olin jo henkäisemässä pettyneet kiitokset ja valmistauduin seuraavaksi etsimään tehtaan yhteystietoja. Myyjä kuitenkin yllätti ennen kuin ehdin sanoa mitään.

- Minäpä ryhdyn nyt selvittämään asiaa. Saanko teidän puhelinnumeronne niin soitan sitten, kun tiedän, hän sanoi.

Annoin numeroni. Eipä aikaakaan, kun mies soitti ja kertoi, että satuloita on saatavana, hän voi tilata sen ja se maksaa postikuluineen näin ja näin paljon, sopiiko tämä minulle?

Voi kun tulin iloiseksi! Harmi, kun en älynnyt kysyä myyjän nimeä, olisin osannut nyt paremmin kiittää. Mutta käyhän se näinkin. Usein pienissä liikkeissä saa parasta palvelua, mutta tällä kertaa ketju vei pisteet. Hyvä, Budget!

Ja aina, kun palvelusta puhutaan, muistan surkeimman, surkuhupaisimman, kaameimman palveluttomuuskokemukseni. Ehkä olen jo kertonutkin tämän? Olen kertonut sen tosi monille.

Tästä on aikaa muutama vuosi. Oli syksy ja Xantiaan piti ostaa uudet talvirenkaat. Tällainen toimi kuuluu meidän perheessämme ilman muuta Rainelle, mutta hän oli syksyn taas poissa ja homma jäi minun hoidettavakseni. Raine oli sentään neuvonut minulle eukäteen paikan, josta kannattaisi mennä renkaita kysymään, siellä ne laitettaisiin paikoilleen eikä olisi varmaan kallistakaan.
Sinnehän minä sitten menin, kun renkaanvaihtoaika koitti. 

Paikka oli huoltamo, jossa oli autokorjaamo samassa. Ajoin Xantian huoltamon ikkunan eteen ja menin sisälle myymälään. Myymälän perällä oli tiski ja tiskin takana seisoi nainen.

- Päivää, minä aloitin. Pitäisi saada talvirenkaat.

Nainen ei vastannut mitään. Ilmeettömänä hän kumartui, nosti tiskin alta ison kansion ja avasi sen.

- Minkä kokoiset, hän kysyi.

Jestas sentään. Onko niitä eri kokoisia? Tästä Raine ei ollut maininnut mitään, enkä toden totta ollut ikinä uhrannut ajatustakaan renkaille, saati niiden koolle. Parasta olla rehellinen.


- En minä tiedä, sanoin.

Nainen sulki kansion ja huokaisi raskaasti. Tosi raskaasti.

- Kyllä sitten on vaikeaa. Niitä on niin monen kokoisia.

Olimme hetken hiljaa, molemmat. Hiljaisuus oli kiusallista. Päätin vielä yrittää.

- Se on tuo tuolla, minä viittoilin ikkunan takana seisovaa autoa kohti.

Nainen käänsi vähän päätään.

- Yhh, hän ynähti.

Aloin ymmärtää, etten saisi tästä liikkeestä renkaita enkä mitään muutakaan. Nolotti.

- Minä - palaan, mumisin ja kävelin selkä edellä ulos.

Tämä kohtaus oli kuin Spede-shown muinaisista rautakauppasketseistä. Paitsi että tämä oli totta.

Myöhemmin olen nauranut tälle monta kertaa. Blondi rengasostoksilla. Mutta sitä toista naista olen vähän säälinytkin; hänelle oli varmaan sattunut jotain tosi kurjaa.

Rengasasiassa tein sen, mikä olisi pitänyt tehdä heti, soitin Veholle ja kerroin huoleni. Xantia sai hyvät ja sopivankokoiset renkaat ajoissa eikä kukaan edes olettanut, että minä tekisin muuta kuin maksaisin laskun.

Ai että mitäkö meinaan tehdä sillä kuntopyörällä? Polkea, tietysti. Vimmatusti.

Minusta tulee vielä ensi kesän Kuumin Rantamummo.