Ensimmäinen kevätpäivä...

...jää
 vielä väreilemään yllä pihan.
Pieni talvilintu livertää
uusin äänin,
uupumatta ihan.

Se oli Saima Harmajaa ja kuvastaa sitä, mitä nyt tunnen. Minulle kevät on alkanut NYT.

Kevät on se tunne, kun innostus ja uudet ideat alkavat virrata marraskuun kohmetuksesta vapautuvassa mielessä. Valoa siihen tarvitaan, mutta vähäkin riittää. Tänään paistoi aurinko.

Ajoin maalle. Oli asiaakin: vein sinne, missä kasvaa yllin kyllin kuusia, koivuja ja mäntyjä, muovisen joulukuusemme säilöön ensi joulua varten.En lähtenyt reissuun hätäisesti: tein itselleni ja Nonnalle eväät, enkä pitänyt mitään kiirettä kotiintulon kanssa.

Miten ihanasti aurinko saikaan kaiken kimaltamaan! Kävimme koiran kanssa kävelyllä tutuilla metsäpoluilla, jotka nyt näyttivätkin ihan oudoilta ja vierailta. Yritin tallettaa muistikortille jotain siitä kauneudesta, mutta kovin vähään pystyin.

                                                    Ystävä, Toveri, rakas Nonna.

Kelpaisi joulukorttiin.

 Tämä muoto on inspiroinut monia taiteilijoita. Ei ihme.

 Aurinko paistoi navetan seinälle. Muistatko, miltä auringon lämmittämä punamulta tuoksuu?

Lopuksi haaveilin hetken kangaspuiden vieressä. Siinä ne ovat, vanhoina ja kuluneina, mutta käyttökelpoisina ja valmiina työhön.
Vanhan Maatilan keittiö tarvitsee ehdottomasti uudet matot. Ja saliin on myös saatava. Sekä siniseen eteiseen.

Lisäksi olen suunnitellut, että...



...joten on se. Kevät.

Voimia!

Alkaa olla se aika vuodesta, jolloin kaikki voimanlähteet ovat tarpeen. Jotkut urheat väitttävät olevansa syksyihmisiä: mitä pimeämpi, sen parempi. Uskoisiko?

Yksi voimanlähde olkoon tämä, keväällä käyttämättä jäänyt kuva.

Tähän on enää noin kuusi kuukautta. Voi huokaus sentään.

On eri asia tehdä asioita, jotka ovat mukavia kuin asioita, joista saa voimaa. On mukavaa maata sohvalla ja katsoa televisiota, mutta ei siitä mitään voimia saa, ei henkisiä eikä fyysisiä. Se tekee vain väsyneeksi ja alakuloiseksi.

Ulos lähteminen huonollakin ilmalla ja pitkä, reipas kävely ei aina ole mukavaa, mutta siitä tulee hyvä olo. Minulle ainakin liikunnasta on tullut yhä tärkeämpi voimanlähde sitä mukaa mitä vanhemmaksi tulen.

Henkisesti piristävintä on kuitenkin tehdä jotain, jota ei tavallisesti tee. Kulkea uusia reittejä, käydä vaikka oman kotikaupungin nähtävyyksiä katsomassa (nehän meiltä yleensä jäävät kun haluamme niin kovasti lähteä ulkomaille), kokeilla jotain uutta harrastusta. Samojen latujen kiertäminen päivästä ja vuodesta toiseen vain syventää uria niin, että lopulta ei enää näe ympärilleen ollenkaan.

Olisi hauska tietää, mistä muut saavat voimia? Ja miten voisi jakaa niitä niille, joiden voimat ovat vähissä?

Kävin eilen Plantagenissa ostamassa kanervia keittiön ikkunan taakse. Huomasin, että joulukoristeet olivat jo tulleet myyntiin. Joulun odotus ja valmistelu onkin hyvä keino kahlata pimeän loska-ajan läpi kohti kevään eteistä. Minä en ainakaan yhdy siihen  kuoroon, joka valittaa liian aikaisesta joulumarkkinoinnista ja heristelee sormea kaupallisuudelle. Tervetuloa vaan kaikki kimallukset ja joululaulut ja tonttu-ukkelit, mieluummin minä niiden kanssa askartelen kuin pyyhin kuraa saappaistani ja tuijotan lopun aikaa ulos ikkunasta pimeään.

Meillä oli tänään tyttärien kanssa jo vähän puhetta joulusta. Mietittiin, kuka olisi missäkin; se nyt tiedetään, että Raine on ainakin laivalla. Minä ilmoitin, että jouluruokatarjoilua - sikäli kuin joku tulee - on aattona, muuten ei. En aio viettää joulunpyhiäni kantamalla kinkkua edestakaisin kellarin ja keittiön väliä ja kaapimalla hupenevia rosolli- ja sillilautasia siistimpään kuosiin. Haaveilen ostavani itselleni hyvän kirjalahjan ja viettäväni joulua sen kanssa.

Mikä ei silti estä minua valmistelemasta joulua vaikka kuinka pontevasti, valmisteluhan on se paras osa.