Ihan helpolla en muuta Raisioon

Teitä ulkomailla asuvia lukijoitani ehkä kiinnostaa tietää, että Suomessa on satanut paljon lunta. Sataa muuten edelleen. Joihinkin paikkoihin sitä on satanut tänään jopa 20 senttiä.

Suomalaisten suhde lumeen on aika mutkaton. Kun sitä tulee, se lapioidaan pois tieltä. Autot kaivetaan lumesta ja niillä lähdetään liikenteeseen kuten tavallisesti. Tänään on sattunut vähän vähemmän kolareita kuin yleensä sunnuntaisin mikä johtuu siitä, että huonolla kelillä monet ajavat varovasti. Se on järkevää. Kaikki eivät kuitenkaan ole järkeviä edes huonolla kelillä ja niinpä kolareita kuitenkin sattuu.

Tämä oli säätiedote. Nyt asiaan.

 
Kävimme katsomassa kahta taloa Raisiossa. Valitsin talot sijainnin perusteella kun jo eilen tiesin, että tänään on huono ajokeli. Ajattelin, että käydään jossain lähellä. Taloja oli tosiaan kaksi, mutta huomasin ottaa kuvan vain toisesta.
 Kuvan talo ei miellyttänyt meitä yhtään. On hyvä nähdä myös sellaisia taloja, joista ei löydä mitään hyvää sanottavaa. Joku muu varmasti löytää ja tästäkin talosta tulee vielä jonkun rakas koti.

Toinen talo oli 70-luvun matala talo lähellä STX:n telakkaa Pansiossa. Siinä oli paljonkin hyviä puolia. Kaikki oli yhdessä tasossa ja pohjaratkaisu vaikutti erittäin toimivalta. Taloon kuului mukava, lasitettu terassi ja piha oli suojainen, aidattu ja epäilemättä hyvin hoidettukin, koska se oli saanut kunniamaininnan jossain pihakilpailussa. Kaiken lisäksi talo oli hauskan värinen, vaaleanpunertava.

Vaikka kävimmekin Raisiossa, en ihan helpolla muuta sinne asumaan. Olen nimittäin kotoisin Raisiosta, eikä minulla ole kovin lämpimiä muistoja kotikaupungistani. Raisio on ikävä paikka. Kaiken lisäksi siellä näkyy kuljeksivan vain puolikaljuja, vatsakkaita, elämän merkitsemiä ukkoja. Tällaisen havainnon tein kerran, kun ajoin Raision keskustassa työasioissa. Sitten tajusin, että kumman tutun näköiset ukot taitavat kaikki olla vanhoja luokkakavereitani.

Ilmankos kiinteistönvälittäjä siellä paremmassa talossa arvasi heti, mistä meillä kenkä puristaa. Hän kysyi, missä nyt asumme ja kun kerroin, että Portsassa ja että olemme asuneet täällä kaksikymmentäviisi vuotta ja päättäneet, että  nyt olisi aika meidänkin hankkia omakotitalo, hän katsoi minua tietäväisenä ja sanoi:
- Niin, niin ja kun sitä portaitten kulkemista siellä puutaloissa riittää!

Niinpä. Mutta naamastako sekin näkyy, jos polvissa alkaa olla kremppaa?

Ensimmäinen todella kaunis talo

 Olimme taas katsomassa taloja. Sunnuntait alkavat täällä blogissa toistaa itseään, joten jos talonäyttelyt eivät kiinnosta, niin valitettavasti teidän täytyy etsiä joku toinen kanava. 

 Tämä Nousiaisissa oleva kaunokainen on paras tähän asti katsomamme talo. Se on kaunis päältä ja vielä kauniimpi sisältä. Vaikka talo on melko uusi, siellä oli hyvin kodikasta ja viihtyisää. Huonejärjestys oli erittäin hyvä, keittiöstä pääsi kodinhoitohuoneeseen ja ulos isolle terassille, samoin päämakuuhuoneesta saunan ja pesuhuoneen kautta. Huoneita oli tarpeeksi ja kaikki oli niin nätisti laitettu, ettei olisi tarvinnut muuta kuin kantaa tavarat sisälle ja asettua nauttimaan.
Se mutta on sitten tuo tontti. Se on aika jyrkkä rinnetontti, ei siis mikään huonojalkaisten vanhojen ihmisten ideaalipaikka.
Niin siis mehän emme ole huonojalkaisia vanhoja ihmisiä, mutta pelkäänpä, että meistäkin on tulossa sellaisia.

Talo maksaa 265 000 (ainakin suunnilleen, olen liian laiska tarkistamaan hintaa).  Voin suositella lämpimästi.

Päivän toinen talo on Ruskolla. Tänne meidät houkutteli viidentuhannen neliön aidattu tontti, ihanteellinen koiranomistajalle. Tässäkin talossa oli kodikasta ja nättiä, mutta ei tämä niin hieno ollut kuin tuo toinen. Hintaa tällä on noin 235 000.

Tänään me kävimme myös sen keskustelun, jonka tiesin jonain päivänä tulevan ja joka alkaa sanoilla: "Entäs sitten, jos kuitenkin..." Siinä käydään läpi sitä vaihtoehtoa, että me rakentaisimme Laitilan tontille uuden talon. Vanhan Maatilan korjaaminen vakituiseen asumiseen sopivaksi on sen verran suuri työ, ettei se mielestämme tule kysymykseen. Tontti on kuitenkin puolentoista hehtaarin suuruinen ja siellä on tilaa toisellekin talolle.

Innostuin aiheesta sen verran, että googlettelin valmistaloja ja nettikeskusteluja niiden ostamisesta ja laskin, että pääsisimme mainiosti talonrakentamisen alkuun kunhan ensin saamme myytyä täältä Ruusupensaan takaa edes toisen asunnoista.

Onneksi innostus ei kestänyt kauan. Vaikka saisimme kuinka mukavan uuden talon, se ei poista sitä seikkaa, että tontille jää useita vanhoja, huonokuntoisia rakennuksia ja erittäin suuri, hoidettava pihamaa. Sekään ei ole vanhojen, huonojalkaisten ihmisten ideaaliympäristö. Vaikka mitä toisaalta on? Vanhustentaloonko tässä pitäisi ryhtyä pyrkimään, varmuuden vuoksi?

Tänään törmäsimme ensimmäistä kertaa todella aktiivisiin välittäjiin. Kaikissa aikaisemmissa näytöissä välittäjät ovat antaneet meidän olla ihan rauhassa, jopa niin, että olen ihmetellyt. Tänään välittäjät - heitä oli tosiaan kaksi samassa kohteessa - kyselivät ja pyysivät yhteystietoja ja mainitsivat jopa, että eräs meitä mahdollisesti kiinnostava kohde on tulossa nyt keväällä myyntiin. Luulen, että näistä välittäjistä kuuluu vielä jotain.

Jossain se nytkin on, se Meidän Talomme. Täytyy vain löytää se.

Talot vaativat veronsa monin tavoin

Sunnuntain talonkatselukierros vei meidät tänään Nousiaisiin ja Naantaliin.

Molemmat talot ovat kauniita ja maksavat lähes eurolleen saman verran, vähän alle 200 000. Kummastakaan ei tule meidän uutta kotiamme. Keltainen on kauniilla paikalla, mutta tontti on liian pieni. Pohjaratkaisu oli kuitenkin aika hyvä, pystyisimme asumaan tuossa jopa koiran kanssa siten, että Rainen allergia saattaisi pysyä kurissa.

Uusissa taloissa on valtavia olohuoneita. Minulla on aina ollut joku vastenmielisyys olohuoneita kohtaan (tarvitsisin psykiatria selittämään tämän), jopa koko sana kuuluu inhokkilistalleni. Kokonainen huone pelkkää olemista varten edustaa jotain, josta en pidä ( juu, kyllä se psykiatri on tarpeen!). Kunnon talossa on mielestäni iso tupakeittiö, jossa voi tehdä kaikenlaista, myös olla, jos sattuu olemaan aikaa.

Vihreä talo on kaunis päältä, mutta sisäpuolelta sen ratkaisut tuntuivat vähän oudoilta. Tämä ei tietenkään estäisi meitä ostamasta taloa, sillä sisäpuolen voi aina muuttaa mieleisekseen. Talon sijaintia sen sijaan ei voi muuttaa ja tämä kaunokainen oli aika huonossa paikassa.

Asuntonäyttelyissä tulee aina miettineeksi sitäkin, miksi talo on myynnissä. Joskus siihen on keksivinään vastauksen: talossa on selvästi lastenhuoneita, mutta missään ei näy toppahaalareita ja talvisaapasröykkiöitä, vaikka talossa vielä asutaan. Vanhemmille on tainnut tulla ero ja toinen on muuttanut lasten kanssa pois. Silloin tuntuu pahalta. Talosta näkee, että sitä on yritetty laittaa kauniiksi ja viihtyisäksi ja kuitenkin joku on mennyt pieleen. Eniten minua surettaa se ajatus, että talon rakentaminen on kiristänyt pariskunnan hermoja niin paljon, että eroa parempaa ratkaisua ei ole enää keksitty. Että se, mikä on ollut haaveiden kohde ei sitten ollutkaan niiden täyttymys. Kunpa ihmisillä olisi vähän enemmän kärsivällisyyttä ja kaukonäköisyyttä päästä poikkeustilanteiden yli - poikkeustilannehan talonrakennusaika on.

Eipä sillä, johan pelkkä valmiin talon etsiminen rasittaa vanhaakin avioparia. Raine oli nähnyt unta, että me ostimme myrkynvihreän, huonokuntoisen talon. Minä olin ehdottomasti halunnut sen "ihanan" talon, juuri sen enkä mitään muuta.
Talossa oli ollut ainakin kaksikymmentä läpilahoa vanhaa ikkunaa. Edes ne eivät horjuttaneet minun ihastustani taloon ja olin huomauttanut, että Rainehan osaa tehdä meille uudet ikkunat käden käänteessä. Näin oli tapahtunutkin, ei tosin käden käänteessä vaan pitkällisen aherruksen tuloksena.

Kun viimeinen ikkuna oli uusittu ja paikoillaan, pihaan oli karauttanut Aaro Pennanen -niminen mies komealla Mersulla. Ja hänet nähtyäni minä olin sanonut Rainelle:
- Mitäs sinä siinä vielä toljotat, tämä on Aaron talo!

 Mitä mahtaa unientulkitsija sanoa tästä? Minä ainakin sanon Aaro Pennaselle - kuka lienetkään - että pysy pois minun elämästäni,  en ikinä astu mihinkään pompöösimersuun.
Minun mieheni ajaa vain ranskalaisia autoja.

On se Huvikumpu, vaikka...

Tämän sunnuntain asuntonäyttelykohteemme oli parikymmentä kilometriä Turusta pohjoiseen. Lähdimme matkaan hyvissä ajoin ja viime sunnuntain vahingosta viisastuneena; viikko sitten olimme vähällä menettää koko näytön, sillä auton hansikaslokerossa hyytynyt navigaattori suostui toimimaan vasta pitkän lämmittelyn jälkeen. Eikä siitä nytkään, huoneenlämmöstä otettuna, paljon hyötyä ollut: kumpikaan ei muista, mistä siihen laitetaan ääni päälle ja kumpikaan ei näe ilman silmälaseja juuri mitään. Lasit tietysti olivat kummaltakin jääneet kotiin. Pääsimme silti perille, viisaana tyttönä minä olin tarkistanut reitin karttapalvelusta ja opetellut sen ulkoa.

Viehättävä Huvikumpu-tyylinen talo oli myös sisältä viihtyisä ja kodikas. Voisin hyvinkin haluta asua tällaisessa talossa, vanhan puutarhan ympäröimänä. Reilun kahdentuhannen neliön tontilla olevasta talosta pyydetään
239 000 euroa.

Tähän asti kaikki hyvin.

Myynti-ilmoituksessa sanotaan näin: "Tämä talo yllättää positiivisesti". Mietin heti, mikä on se vaikka joka lauseen perään kuuluisi? Ja selvisihän se, kun kaarroimme talon pihaan. Vaikka on talon vieressä, ylhäällä vallin päällä kulkeva vilkkaasti liikennöity maantie. Korkea valli pimentää tontin vaikka toisaalta toki sulkee sen suojaansa ja pitää varmaan siitä suunnasta tulevat tuuletkin loitolla.

Joten tästä kauniista talovanhuksesta, tästäkään, ei tule meidän uutta kotiamme.

Näytössä oli paljon ihmisiä, enimmäkseen nuoria perheitä. Talot, joiden läheltä löytyvät lapsiperheille tärkeät palvelut, vetävät tietysti eniten katsojia. Tästäkin talosta on lyhyt matka kouluun, päiväkotiin ja kauppaan ja Turun keskustaan pääsee nopeasti moottoritietä pitkin. Tämän takia meidän varmaan pitäisi keskittyä etsimään vähän kauempaa, mehän emme tarvitse mitään lähipalveluja eikä meidän ole pakko päästä keskustaankaan päivittäin.

Kotimatkalla Raine kysyi, josko käytäisiin kahvilla. Sanoin, että mennään kotiin keittämään, tulee halvemmaksi. Että jos tässä nyt aletaan kantaa rahoja kahviloihin, niin tomppaan saa pian naputella osoitteeksi Mierontie 1.

Ikävä vaimo.