maanantai 12. syyskuuta 2011

Tämäkö muka muotia?

Sateisen aamupäivän seikkailu uusissa blogeissa tuotti seuraavaa: katsokaa osoitteeseen  www.kaisanmukana.blogspot.com ja sieltä huhtikuisista päivityksistä otsikko "Kiitos, mutta ei kiitos". Luvataanhan, ettei koskaan tehdä noin?

Ja anteeksi taas, kun en osaa paremmin linkittää. Katson kateellisena toisten hienoja blogeja, joissa on kaikkia  koristuksia ja laskureita ja vaikka mitä, mutta itse en osaa asentaa sellaisia.

Enkä ole tiennyt, että se, mitä Kaisan ottamissa kuvissa näkyy, on jossain oikein muotia.Taikka eihän sellaista sanaa kuin "muoti" kai voi enää käyttääkään, kun pukeutuminen on "ihanan vapaata ja moni-ilmeistä". Siihen sitten kuulunee sekin, että voi painella vaikka takapuoli vilkkuen ihan yleisillä paikoilla.

Muistelen hieman punastellen omaa suosikkiasuani 1990-luvun alusta, sähkönsinisiä tiukkoja leggingsejä ja ylisuurta valkoista t-paitaa, jossa oli joku lupsakka teksti. Se oli kauhea mutta ei sentään niin kauhea kuin monet niistä asuista, joita pidin tosi hienoina kymmenen vuotta aikaisemmin. Taivas varjele...

Mutta tämähän ei ole mikään muotiblogi. Siihen minusta ei ole, olen liian metsäläinen moiseen.



 Nämä metsäkuvat otin iltapäivällä maalla, kun kävin Nonnan kanssa ulkoilemassa ennen kaupunkiin lähtöä. Löysin muutaman sienenkin. Tai olisi sieniä ollut vaikka kuinka, mutta otin vain kantarellit ja pari tattia. Sille, joka tuntee sienet ja syö niitä mielellään, metsä on juuri nyt oikea aarreaitta kun ollut kosteaa ja lämmintä.

Kaupungissa jouduin ensi töikseni kamppailemaan palovaroittimen kanssa. Se oli alkanut soida ja sitten se soi ja se soi. Patterin ottaminen pois ei tullut kysymykseen, sillä patteri oli erittäin pienellä ruuvilla kiinnitetyssä luukussa, jonka avaamiseksi tarvittiin erittäin pienellä ristipäällä varustettu meisseli.

Jokanaisella pitäisi tietysti olla erittäin pienellä ristipäällä varustettu meisseli alati käden ulottuvilla, mutta kun ei nyt sattunut olemaan, niin lähdin kimeästi ulvova palovaroitin kädessäni koluamaan Rainen työkaluvarastoa. Siellä on runsaasti kaikenlaista tavaraa, jonka merkitystä en ymmärrä enkä tule koskaan ymmärtämään, mutta ristipäämeisseliä, varsinkaan erittäin pientä, en löytänyt. Kun olin aikani yrittänyt avata ruuvia isommalla meisselillä ja monella muulla työkalulla, otin vasaran ja hakkasin koko varoittimen kappaleiksi. Johan hiljeni.

Tuo palovaroitinvainaa on jälleen yksi esimerkki tavaroista, joiden suunnittelu on jäänyt puolitiehen. Olen myös varma, että suunnittelija on ollut mies. Jokainen nainen olisi osannut kysyä, mitä sitten tehdään, kun patteri loppuu. Miten luukun saa auki? Ja keksinyt helposti, ilman työkaluja avattavan salvan.

Ja sitten päivän valopilkku. Kun lähdin maalta ja tulin ison tien risteykseen näin, että siinä oli menossa tietyö. Liikenne kulki vain toisella kaistalla ja toiset saivat odottaa. Oli ruuhka-aika ja molempiin suuntiin oli menijöitä pitkissä jonoissa. Ajattelin, että joudun odottamaan vaikka kuinka kauan, sillä olin tosi hankalassa paikassa tulossa sivutieltä ja kääntymässä kaistan yli vasemmalle.

Vaan enpä joutunutkaan: vasemmalta tulevassa jonossa ensimmäisenä oli perävaunullinen rekka, jonka kuljettaja näytti minulle ystävällisesti merkkiä mennä ensin. Herrasmies rekkakuskina.

Kiitos! 
 

4 kommenttia:

  1. No, oli kyllä aika rajut vetimet. Kyllä ihmisen kannattaisi pukeutua vartalonsa mukaan muutenkin vaikka nuo nyt ei sopis edes teinille. Vaikka kuinka päivän trendinä on hyväksyä itsensä ja liikakilonsa niin ei ehkä kaikkea tarvitse kaikille näyttää.
    Eikä silloinkaan vaikka olis timmimmässä kunnossa- ei se vain ole kaunista.

    VastaaPoista
  2. Katsoin myös ne kuvat ja jälleen kerran tuli mieleen, eikö ihmisillä ole minkäänlaista itsekritiikkiä pukeutumisen suhteen?! Jos on katsonut peiliin ulos lähtiessään, niin eikö hyvänen aika itse huomaa, että näyttää kauhealta. Ehkä ei.

    Olen samaa mieltä palovaroittimen suunnittelijasta, varmasti miespuolinen. Näin sieluni silmin sinut hakkaamassa vasaralla soivaa palovaroitinta. Olisin itse tehnyt samoin.

    VastaaPoista
  3. Eikö naapurin isäntä juossut seinän takaa pelastamaan sinua? Hän ei ole siinä tapauksessa voinut olla kotona, koska olisi muuten todennäköisesti tullut vaikka oven läpi kuultuaan palovaroittimen, etenkin jos sen ääni on jatkunut ja jatkunut... Nimittäin sen verran vauhdilla tämä samainen isäntä kerran juoksi toisen seinänaapurimme olohuoneeseen... Kuului todella kova kolahdus ja sen jälkeen joku kiljahdus, päättelimme sekunnissa että Ville tuli alas portaista, ja jopa melko ylhäältä. Niin liukkaasti en ole isännän ennen nähnyt liikkuvan.. eipä soitellut ovikelloa vaan ryntäsi ovesta sisään tsekkaamaan mikä on tilanne. Siellä naapurin rouva T-M seisoi hölmistyneenä olohuoneessa ja ihmetteli mistäs siihen tupsahdit. Ei siellä sen kummempaa kuin Ville oli heittänyt vähän isomman lelun portaista alas. :) Ehkä pitäisi hetki miettiä ennenkuin ryntää naapurin ovesta sisään.. jotain yksityisyyttä sentään... Mutta taisi tulla niin selkäytimestä reaktio, että ei ehtinyt ajatella.

    Hauska mielikuva sinänsä.. sinä hakkaamassa palovaroitinta säpäleiksi. :)

    VastaaPoista
  4. Rajut oli vetimet, kyllä. Vähän sääliksi käy, sillä olisihan kamalaa löytää oma kuvansa jonkun blogista ja lukea, miten ihmiset arvostelevat. Mutta toisaalta: jos lähtee tuon näköisenä ulos, pitäisi osata varautua kritiikkiin.

    Anonyymi naapuri: ei tainnut isäntä olla kotosalla. Ja hyvä, kun T-M:lla on hitaat refleksit, muuten olisi saatu lukea Iltalehdestä "Mies mukiloitiin kun yritti auttaa naapuriaan".

    VastaaPoista