Juu, ja kaikki kymmenentuhatta ovat tietysti lukeneet kaiken tarkasti ja olleet vaikuttuneita... niin haluan uskoa.
Päivän kuvat ovat oikeasti eilisen päivän kuvia. Otin nämä illalla maalla kun ulkona oli jo pimeää.
Keittiön ikkunasta loistava valo on minulle jotain enemmän kuin vain minkä tahansa huoneen ikkunasta loistava mikä tahansa valo. Esimerkiksi olohuoneen ikkunasta näkyvä valo, joka kertoo, että sisällä katsotaan televisiota, ei ole yhtään mukava. Keittiöstä kajastava valo taas viestittää, että siellä on elämää. Ja kun keittiössä on elämää, kaikki on yleensä hyvin.
Minulla on aina keittiössä valot päällä. Paitsi silloin, kun on muutenkin valoisaa, kesällä. Mutta pimeämpään aikaan valo palaa aina kun olen kotona.
Se on kuin majakka, näyttää tietä kotiin.
Nonna oli jo asettunut yöpuulle, kun minä vielä hääräilin kamerani kanssa.
Vanhan Maatilan keittiössä on Nonnan oma sohva. Se löytyi aikoinaan ulkorakennuksesta. Maalasin sen ja koristelin kukkasilla ja ompelin patjan ja tyynyt. Nonna järjestelee tyynynsä huolellisesti ennen nukkumaanmenoa. Usein se pudottaa yhden neljästä tyynystään lattialle.
Sohva ei ole pelkkää ylellisyyttä koiralle, sillä vanhan talon lattiat ovat kylmiä ja vetoisia. Inhoan palelemista itse niin paljon, etten halua kenenkään muunkaan palelevan.
Koirat muuten nukkuvat sikeästi yöllä, ainakin tämä yksilö nukkuu.
Muistan usein hauskaa tarinaa, jonka muuan sianomistaja kerran kertoi. Kyseessä ei ollut mikään tuleva joulukinkku, vaan sievä minipossulapsi, jonka eräs perhe oli ottanut lemmikikseen. He olivat varustautuneet hyvin ja laittaneet possulle oman nukkumakorin valmiiksi. Heitä jännitti kovin, kuinka ensimmäinen yö uudessa kodissa tulisi sujumaan; itse asiasa he olivat valmistautuneet valvomaan levottoman possulapsen kanssa.
Pikku porsas oli vikkelä ja leikkisä kuten sellaisilta voi odottaakin. Ennen pitkää tuli kuitenkin ilta ja nukkumaanmenoaika. Perhe päätti kantaa porsaan nukkumakoriin vaikka se tietysti tulisi heti pois. Jostain oli kuitenkin aloitettava.
Ällistys oli suuri, kun pieni porsas, heti koriin päästyään, kävi pitkälleen, nukahti ja nukkui sikeästi aamuun saakka. Ja on tehnyt niin joka yö sen jälkeen.
Mitä siitä voisimme oppia?
En minä tiedä.
Ehkä sen, että jos on kunnon sänky, nukkuu makeasti. Ainakin, jos on porsas tai koira.
Voi se pikkuisen vaihdella tuo koirien nukkuminen. Impala nukkui aikalailla ensimmäisestä yöstä alkaen hyvin mutta Winston ei. Sehän tuli sellaisten ihanien hellittelyihmisten "kennelistä", jossa emäntä nukkui samassa huoneessa pentujen kanssa joka yö luovutukseen asti. Winston oli vauvasta lähtien herännyt joka yö ja kerjännyt paijausta. Ja saanut. Sitä se jatkoi kotonakin, oppi kyllä paremmaksi nukkumaan mutta kyllä se vieläkin on levottomampi kuin mitä Impala on. Poikani kertoo että joskus kun se nukkuu koirien kanssa se joskus herää yöllä siihen että joku tuijottaa sitä. Winston. Se myös juo öisin ja saattaa käydä jopa syömässä! Mutta aamupäivisin se nukkuu kuin tuon pikkuinen possu...kuulostaakin varmaan samalta.
VastaaPoistaMinä olen ainakin lukenut joka kirjoituksen ilolla:)!!
Vieläkin kirjoitan Impalasta preesensissä...
VastaaPoistaKoirat ovat erilaisia kuten ihmisetkin. Winston kyllä on erityisen persoonallinen, ainakin ulkonäöltään - tosi hellyttävä.
VastaaPoistaNonna lienee viettänyt pentuaikansa ulkona ja sittemmin löytökoiratarhalla toisten kiusattavana. Mutta tuskin se silti sen kummemmin arvostaa nykyisiä olojaan, koirahan elää hetkessä eikä muistele menneitä.
Oi, voi! Olisin varmaan ollut se kymmenestuhannes, jos en olisi ollut vanhempainillassa.
VastaaPoistaOnnittelut bloginpitäjälle! Sinä se osaat kirjoittaa. Johtuukohan se siitä, että keittiössäsi palaa valo aina.
Kiitos, Marjut! Sinä se jaksat aina kannustaa minua.
VastaaPoista