Ei niin, ettenkö olisi mennyt niihin mielelläni. Päinvastoin, olin jopa järjestämässä niitä tai ainakin ensimmäisenä paikan päällä etten varmasti jäisi mistään paitsi. Vanhempainiltoja, myyjäistoimikuntia, liikuntapäiviä, retkiä, johtokuntia, hallituksia, työryhmiä - illasta toiseen. Ja kaikki lasten parhaaksi, vai kuinka?
Joskus vanhempainyhdistysaktivismi ajoi minut hankaluuksiin.
Kuten silloin, kun organisoin luokkaretkirahojen keruuta keksimyyntivastaavana. Eräänä aamuna iso pakettiauto ajoi pihaamme ja tuuppasi meidän kellarimme täyteen Isoäidin Parhaita. Enkä puhu mistään kellarikomerosta, vaan -kerroksesta.
Siellä minä sitten istuin keksilaatikoiden keskellä ja soittelin epätoivoisena vanhemmille ja tyrkytin keksilaatikoita perheiden myytäväksi. Joku lupasi ottaa, joku selitteli jotain perhettä kohdanneesta vakavasta ja pitkäkestoisesta taudista ja joku oli niinkin ilkeä, että sanoi ottavansa vain yhden.
Olisiko tuosta kahtakaan viikkoa, kun heitin viimeisen keksirasian roskiin? Tosin se oli jo tyhjennetty.
Aikoinaan pidin itsestään selvänä, että vanhempaintoimintaan osallistutaan ja että se on erittäin tärkeää. Nyt en ole enää ihan varma.
Hyvä puoli asiassa on se, että oppii tuntemaan muita vanhempia. En esimerkiksi koskaan katunut sitä, että jo heti koulun alettua ehdotin toistemme nimi- ja osoitetietojen keräämistä ja jakamista koko luokalle. Sitähän ei kukaan muu voi tehdä kuin vanhemmat itse, ei koululla ole lupaa antaa kenenkään tietoja vaikka niitä joskus tarvittaisiin. En muista, käytinkö itse koskaan tietoja mihinkään muuhun kuin keksien myyntiin, mutta se, että ne olivat minulla ja kaikilla muilla luokan vanhemmilla, antoi tiettyä turvallisuuden tunnetta. JOS sattuu jotain.
Vanhempaintoiminta on näennäisesti tarkoitettu lasten parhaaksi, vaikka lapset eivät osallistu vanhempainiltoihin tai -kokouksiin.
Vanhempainilloissa aktivistivanhemmat ovat paitsi aktiivisia, myös hieman huolissaan tai jotenkin hämillään siitä, että kaikki vanhemmat eivät ole paikalla. Eivät viimeksikään olleet. Ei taida kiinnostaa.
Tapasin taannoin erään äidin, joka hänkin oli hyvin aktiivinen vanhempaintoiminnassa ja jonka kanssa istuimme samassa hallituksessa monta vuotta. Hän on psykologi ja muistan, miten aina ihailin hänen tyyneyttään ja ajattelin, että hän jos kuka osaa varmasti kasvattaa lapsensa hyvin ja oikein.
Istuimme siinä ja puhuimme vähän menneistä ja lapsistamme ja äitinä olemisesta.
- Jos nyt aloittaisin alusta, tiedän, mitä tekisin toisin, sanoin.
- Niin minäkin! hän vastasi.
Ja sitten me sanoimme sen melkein yhteen ääneen.
- Minä olisin niiden kanssa enemmän. Puhuisin niille.
Ja niin minä totta vieköön tekisinkin. Osallistuisin kyllä vanhempainiltoihin, mutta jättäisin kaikki rahankeruutoimikunnat väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti