Matkailujuttu

 Terveisiä Tallinnasta! Olimme siellä Rainen kanssa muutaman päivän ja siksi täällä blogistaniassa ei ole ollut mitään merkkejä minusta.

Asuimme Vanhassa kaupungissa, Lai-kadulla tässä viehättävässä ja ikivanhaan rakennukseen saneeratussa hotellissa.

Ikkunalaudat olivat ihanan leveitä ja niillä oli mukava istua. Tosin huoneemme oli kadun puolella ensimmäisessä kerroksessa (Lai-kadun, pääsisäänkäynti on Pikk-kadun puolella) enkä viitsinyt kovin kauaa istuskella ikkunassa etten tulisi väärin ymmärretyksi.

Kävimme museoissa. Neuvostoliiton miehitysajasta kertovassa museossa on esillä muun muassa yläkuvassa näkyviä Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB:n käyttämiä kuuntelulaitteita.
Alakuvassa vene, jolla 1940-luvulla on kuljetettu pakolaisia Hiidenmaalta Gotlantiin.

Kiipesimme mös Kiek in die Köökiin (meniköhän nimi oikein?). Sehän on se paksu torni, jonka huipulla on kahvila. Kahvilan ikkunoista on aika mukavat maisemat yli Tallinnan. Nimensä torni on saanut siitä, että siellä muinoin päivystäneet vartiosotilaat vitsailivat näkevänsä suoraan tallinnalaisten keittiöihin. 

 Ajelimme raitiovaunulla edestakaisin. Parina päivänä ilma oli sateinen ja märkä ja minun saappaistani meni vesi sisään. Aloin palella aivan julmetusti kylmässä raitiovaunussa ja se vähän himmensi muuten mukavan matkailun iloa.

 Tämä arkisen näköinen kerrostalo oli minun matkani kohokohta. Olen jo vuosia toivonut pääseväni joskus näkemään tämän paikan. Osoite on Pärnu Maantee 23 ja tuossa sisäänkäynnin oikealla puolella ensimmäisessä kerroksessa oli Aino ja Oskar Kallaksen koti vuosina 1934-44. Olen varmaan kertonut, että olen intohimoinen Aino Kallas -fani ja harrastanut aikaisemminkin kirjallisia pyhiinvaellusmatkoja. Nyt on tämä kohde nähty, vielä on muutamia jäljellä. Tallinna - samoin kuin Helsinki ja Lontoo - ovat minulle ensisijaisesti Kallaksen kaupunkeja.
Nykyään tuossa huoneistossa on kampaamo.

Viron historiallinen museo on 1400-luvulta olevassa komeassa rakennuksessa.

Alakuvassa oleva pöytä on löydetty tartolaisesta vajasta 1970. Se on erikoinen siksi, että pöydän pinta on täynnä nimikirjoituksia. Useat viime vuosisadan alkupuolella siihen nimensä kirjoittaneet nousivat sittemmin Viron historian merkkimiehiksi. Yksi nimikirjoituksen jättäjistä oli Aino Kallaksen puoliso Oskar. Kuvassa Oskar on kolmas oikealta.

 Söimme hyvin. Tämä annos oli paras kaikista, Balthazar-ravintolassa. Syöminen vaati tehokkaan suojautumisen lautas- ja pöytäliinan alle (oikeasti!) sillä annos oli kiehuvan kuuma ja räiskyi rasvaa vielä kauan pöytään tuomisen jälkeen.

 Tallinnan hinnat ovat jo Suomen tasoa, jopa niiden ohi. Alakuvan kahvitilkka oli reissun pohjanoteeraus. En ollut vielä juonut kupista, kahvia todella annettiin vain tuon verran ja hinta oli kolme euroa!

Ihan ilman kommelluksia emme selvinneet. Pakkasin tavaramme vanhaan kassiin, joka on mielestäni ollut meillä vaikka kuinka kauan. Pakatessani ajattelin, ettei kenellekään muulla varmasti enää ole tällaista kassia, kaikki vetävät toinen toistaan hienompia matkalaukkuja perässään.

Tulimme kotiin Matkapoikien kuljetuksella Helsingistä. Jäimme pois Turun linja-autoasemalla, otimme tavaramme ja kävelimme kotiin. Auto jatkoi Raumalle loppujen matkustajien kanssa.
Kävellessämme Raine alkoi valittaa, että kassi tuntuu merkillisen painavalta.
- Täällä hölskyy joku pullokin, hän sanoi.

Sepäs olikin perin kummallista, sillä emme ostaneet ainuttakaan pulloa Tallinnasta. Aloimme tutkia kassia tarkemmin ja niinhän siinä oli käynyt, että eräällä raumalaisella pariskunnalla oli ollut täsmälleen samanlainen, vanha, ruskea kassi. Ja nyt se siis oli meillä, pulloineen kaikkineen.

Onneksi kassin osoitelapussa oli puhelinnumero. Soitin kassin omistajalle, joka istui yhtä autossa matkalla Raumalle. Taisin herättää, sillä hän kuulosti aika vihaiselta, mutta saimme kuitenkin sovittua, että hän ottaa meidän kassimme ja me ajamme seuraavana aamuna Raumalle.
 Kuten teimmekin ja nyt kassit ovat oikeilla omistajillaan.

Mitä tästä opimme? Sen, että aina, aina pitää tarkistaa vaikka luulee tietävänsä.

Ja vaikka Tallinnaan ei enää kannata lähteä ostosmatkalle halpojen hintojen perässä, sinne on yhä halpaa matkustaa. Me matkustimme nyt linja-autolla ja laivalla Turusta Tallinnaan ja olimme kolme yötä hyvässä hotellissa samalla hinnalla kuin olisimme menneet vaikka junalla Helsinkiin, käyneet teatterissa ja viipyneet hotellissa yhden yön.

Halpaa tai ei, pidän kyllä valtavan paljon enemmän tästä nykyisestä Tallinnasta kuin siitä, jossa kävin ensimmäisen kerran joskus 1980-luvun lopulla. Siihen tunkkaiseen, salakähmäiseen ja epäluulojen täyttämään suljettuun tilaan en tunne vähintäkään kaipuuta.