En tiennyt, mitä ajatella. Muistin kyllä, että kirjoittaja oli jossain kohtaa pohtinut, pitäisikö blogi sulkea vain pienen piirin nähtäväksi, mutta siinä vaiheessa tietysti ajattelin, että minä mahdun sen piirin sisälle. Ja nyt en ollutkaan.
Onneksi kyseessä oli vain tekninen ongelma. Ainakaan vielä minua ei ole suljettu mistään pois.
Ulkopuolelle jääminen herättää ikäviä tunteita. Muistumia jostain kaukaa, kun on luullut olevansa jonkun kaveri ja sitten saanut katsella kahta loittonevaa, karkuun pötkivää ja mennessään kikattavaa selkää. Kun sille eilen vielä hyvälle kaverille onkin löytynyt jostain joku parempi.
Tai kun on seurannut omien tyttärien kaverisuhteita. Muistan kerrankin, kun yhden "paras" kaveri ensin antoi lahjaksi kaulakorun ja sitten jonkun ajan päästä soitti (yhdessä sen uuden parhaan kaverin kanssa) ja sanoi, että viitsitkö sitten antaa sen korun takaisin kun se maksoikin aika paljon.
Arvatkaa, oliko äiti kiukusta halkeamaisillaan ja menossa lankoja pitkin kylään? No oli.
Nykyään näihin tunteisiin törmää helposti facebookissa, jos joku ei hyväksy kaverikseen tai tiputtaa kaverilistalta pois.
Älköön kukaan sanoko, ettei tuollaisen saisi antaa vaikuttaa aikuiseen ihmiseen. On kyse tunteista eikä niillä vaan ole mitään tekemistä järjen kanssa. Ei edes aikuisen tunteilla.
Muuten olen tänään(kin) pohtinut sitä, miten paljon naisissa on voimaa ja kuinka paljon me voimme tukea toisiamme. Mielestäni tämä sota-aikainen propagandajuliste kuvaa sitä hyvin.
Lähipiirissäni - ei minulle - on tapahtunut paljon isoja, ikäviä asioita. On tarvittu kaikenlaista järjestämistä ja apua. Ikävyyksien keskellä on kuitenkin ollut ihana huomata, miten me naiset yhdessä saamme asiat etenemään ja voimme seistä toistemme rinnalla.
Naisten välinen solidaarisuus on yksi hienoimmista asioista, joita tiedän. Olen onnekas, kun tunnen naisia, jotka pystyvät siihen. Kaikki eivät pysty. Tiedän, että on niitäkin naisia ja miehiä, jotka nenä pitkällä ovat urkkimassa mehevimmät palat toisten vaikeuksista juostakseen sitten kipin kapin herkuttelemaan saaliillaan johonkin toiseen laumaan.
Mutta nyt saa ripittäminen riittää. Poistun paistamaan lihapullia.
Tottakai se sattuu aikuistakin jos joku ei ota porukkaan varsinkin jos ko. henkilö merkitsee itselle jotain. Ja kyllä esim. tuolla sairaalamaailmassa tulee paljon keskustelua, itkua, eripuraakin jos käy esim. ilmi että joku porukka on ollut jossain juhlimassa /syömässä ja kaikkia ei ole kutsuttu. Tai jos joku on luullut kuuluvansa juuri johonkin pienempään porukkaan muttei tiennyt koko illasta mitään.
VastaaPoistaNyt kun luin tämän postauksesi uudelleen ajattelin että voisiko olla kyse minun blogista...ei kai niin monessa samaan aikaan tuota ongelmaa ollut, vai oliko?
Lämmitti jokatapauksessa todella paljon tuo mitä kirjoitit!! Yhden asian kerron: en ikinä sulkisi blogiani vain kutsutuille lukijoille ja sinä et olisi ensimmäinen jonka kutsuisit. Sinä olet oikeasti mun ykkösblogi, nautin sun teksteistä niin paljon.
Kuten tästäkin. Kirjoitat niin äärettömän hyvin ja juttuihisi on helppo samaistua. Tulee omat lapsuusajat mieleen kun en läheskään aina kelvannut porukkaan, salmiakillakin "ostin" itselleni kavereita. Sitten sain parhaan ystävän ja voi miten tärkeää se oli itsetunnolle.
Olet ihan oikeasti aidoin bloggari jota olen koskaan lukenut! Ja se on suurta tänäpäivänä, että uskaltaa olla aito. Ja onnistuu siinä niin tyylikkäällä tavalla kuin sinä.
Halauksin, Milli.
Arvasit oikein.
PoistaBlogin sulkeminen vain kutsutuille sen jälkeen, kun ensin on kirjoittanut julkisesti, onkin aika tylyä. Parempi sitten vaikka lopettaa koko blogi ja aloittaa vaivihkaa uusi.
Yksi freelanceuden hyvistä puolista on se, että välttyy työpaikkojen ihmissuhdesotkuilta. Arvostan sitä paljon, vaikka joskus kaipaisinkin vähän kiinteämpää kollgeoiden yhteisöä, jossa voisi puhua työasioista. Kun olen seurannut ystävieni työuria, niin aika hurjia juttuja kuuluu esim. kouluista.
Kiitos Milli, kauniista sanoista! Ei kai tässä muuta voi olla kuin oma itsensä, valepersoonasta jäisi aika nopeasti kiinni. Naapurit ainakin tietäisivät, ettei sillä Pirkolla mitään kompressorimersuja ja vuittonin laukkuja ole vaikka sellaista väittäisin.