Kävi nimittäin niin, että:
lähdin jutuntekoon saaristoon. Aihe oli vähän erähenkinen, joten kuvittelin tekeväni haastattelua jossain kalavajassa tai vähintään märällä ja kuraisella pihamaalla. Pukeuduin siis tilanteen mukaan - tai niin luulin.
Ostin taannoiselta Tallinnan-matkalta tämän puseron. Minulla on vastaavanlainen jonka ostin parikymmentä vuotta sitten ja jota olen pitänyt tosi paljon. Nyt se on jo vähän rikki.
Ajattelin, että villapaita on lämmin kun saaristossa joka tapauksessa tuulee. Ja että tuskinpa otan päällystakkia pois. Villapaidan seuraksi puin farkut. Harkitsin myös kumisaappaita, mutta jätin ottamatta.
Näihin arkisiin vapaa-ajan asusteisiin sonnustautuneena sitten ajoin sinne saaristoon.
Ja mikä minua siellä odotti? Kallellaan olevan kalamajan sijasta perillä oli ultramoderni, upea uusi omakotitalo, edustushuvila, jossa jokaikinen esine oli mietitty paikkaa ja väriä myöten sekä huipputyylikäs isäntä jossain hilfigervaatteissa. Minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi ja ohjattiin sisään. Jouduin riisumaan takkini ja saapikkaani ja voitte arvata kuinka kiitollinen olin edes siitä, että jalassani sentään olivat ehjät ja samaa paria olevat sukat. Se kun ei aina ole itsestäänselvyys.
Minulla oli aika epämukava olo. Toki haastattelu sujui hyvin, olimme niin ystävällisiä ja kohteliaita ja suopeita toisillemme kuin aikuiset, selvin päin parastaan pistävät ihmiset ovat eikä isäntäni katseellakaan osoittanut hämmennystä sen takia, että hänen ultramoderniin, upeaan taloonsa, jossa jokaikisen esineen paikka oli mietitty arkkitehdin kanssa, oli tupsahtanut nainen joka näytti siltä kuin olisi menossa sieniretkelle.
Mutta en minä silti tiedä, kuka lopulta oli väärässä paikassa, minä, mies vai talo? Ainakin jouduin pyytämään, että isäntä vaihtaisi kuvausta varten vähän huonommat vaatteet, kun se erähenkisyys ei oikein käynyt niistä hilfigervermeistä julki.
Mutta tuota Tallinnantuliaista en enää ikinä laita päälleni töihin. Opin kerrasta.
Minusta tuo villapaita on oikein kaunis. Farkkujen seurassa suorastaan mukiinmenevä. Mutta tiedän, että kun tuo totaalisen väärinpukeutumisen tunne iskee on seurauksena kauhea olo.
VastaaPoistaMinulla itselläni on vähän saman tapainen kokemus mieheni ja minun ensimmäiseltä yhteiseltä ulkomaanmatkalta vuodelta 1986. Reissu suuntautui Georg Ots -laivalla Tallinnaan, joka vielä silloin oli Neuvosto-Viroa. Meillä oli parin päivän matkaa varten minimimäärä matkatavaroita, lähinnä alusvaatteita ja sukkia. Muuten olimme pukeutuneet ajan hengen mukaisesti rennosti ja ehkä hiukan vaihtoehtoisesti. perillä saimme loistoidean mennä Estonia-teatteriin oopperaan, kun liputkin olivat niin edulliset. Paikallinen väki oli pukeutunut tilaisuuden edellyttämällä tavalla kimallekankaisiin iltapukuihin, eikä yksikään daami ollut ilman korkeakorkoisia juhlakenkiä. Me siellä keskellä harmaanrusehtavissa katuröntteissämme ja linttaan astutuissa läskipohjakengissämme. En ole varmaan koskaan ollut niin häpeissäni. Lopulta poistuimme heti väliajan alettua.
Voin kuvitella. Silloisten virolaisdaamien ja suomalaisnaisten pukeutuminen erosi todella paljon, nyt ero näyttäisi tasoittuneen molempien hyväksi: Virossa, ainakin Tallinnassa, ollaan kansainvälisempiä, samoin Suomessa.
PoistaOlen näköjään aina jälkijunassa myös näiden kommentointien kanssa, on silti ihan pakko tulla tänne kertomaan, mitä sinä Pirkko et ehkä tiedä. Nimittäin että kirjoituksesi muuttavat maailmaa pysyvästi. Ei välttämättä mitenkään erityisen dramaattisesti, mutta pysyvästi kuitenkin.
VastaaPoistaEsimerkiksi tämä "vermeet". Mistä ihmeestä sinä löysitkin niin erinomaisen ja kuvaavan sanan? Suorastaan onomatopoeettisen. Minulla on yksi Hilfigerin paita. Koskaan enää se ei kuitenkaan Hilfigerin paita, vaan vermeet. Ei voi mitään.
Toinen on Matti Vanhanen. Koskaan enää en voi kuulla yhtäkään uutista hänestä, ilman että mieleeni tulee sinun unesi. "Täytyykö mun ihan totta pussata ton kanssa?" Heh. Ja taas loppupäivä on pelastettu.
Kaikki, mitä näemme ja kuulemme vaikuttaa meihin. Sinä myös; minä luen sinun blogiasi ja näen jonkun kiinnostavan asian ja mietin, että jospa minäkin... ja taas on maailma muuttunut vähän.
VastaaPoista"Vermeet" on tietääkseni ihan tavallinen sana, vai olenko väärässä? Mr. Hilfiger ei ehkä pitäisi siitä, että hänen kalliita luomuksiaan kutsutaan vermeiksi.