Oikein. Kirkkaankeltaisen rasian, jossa oli monta ristipäämeisseliä, ihan pienen pieniäkin.
Mitä siitä opimme? Sen, että tavaroiden pitää olla niiden omilla paikoilla, vain sillä tavalla niistä on hyötyä.
Tämän päivän työlistalla oli uuden palovaroittimen hankkiminen. Asioilla kun on taipumus järjestyä parhain päin huomasinkin istuvani päivän ensimmäistä haastattelua tekemässä paikassa, joka on erikoistunut turvalaitteisiin. Siellä myytiin palovaroittimia ja nyt minulla on kaksi uutta, joissa on kymmenen vuotta kestävä akku.
Nyt, kun kuopuskin on muuttanut pois kotoa eikä minun tarvitse miettiä perheen yhteistä ruokailua (kun Rainekin on maalla) huomaan, että syömisestä voi tulla ongelma. En viitsisi laittaa yhtään mitään.
Joskus muinoin ihmettelin, kun vanhemmat, yksin asuvat naiset valittivat, ettei tee mieli syödä. En voinut ymmärtää, sillä minulla on aina ollut erinomainen ruokahalu. Ruoanlaitosta en niinkään välitä, syömisestä kyllä. Mutta nyt sekään ei enää innosta.
En ole mitenkään sairas. Ei vaan tee mieli mitään. Kaikki ruoat mitä voin keksiä tuntuvat tympeiltä, rasvaisilta tai mauttomilta tai sellaisilta, joista tulee vatsa kipeäksi. Keittäminen, paistaminen, jauhaminen, musertaminen ja kaikki muu sösertely tuntuu ylivoimaiselta. Hernekeittopurkin avaaminen onnistuu juuri ja juuri.
Onko tässä nyt joku tyhjän pesän oireyhtymä kuitenkin kyseessä?
Päivä oli aika intensiivinen. Aamupäivän haastattelu oli vielä rutiinia, mutta iltapäivällä pääsin keskustelemaan minua kiinnostavasta aiheesta eli koirista todellisen asiantuntijan kanssa. Olisin voinut istua siellä pari päivää, mutta parin tunnin jälkeen oli lähdettävä. Menin yliopistolle viideksi ja kun huomiseksi kuvattu myrsky enteili tuloaan jo tänään, menin autolla. Se ei ollut hyvä ajatus, sillä vaikka Turku on pikkukaupunki, on täälläkin ruuhka-aikoja.
Otin kuvan Aurakadulla, kun odotin, että jono liikkuisi. Kaupungin läpi ajamiseen meni kauemmin kuin viimeksi pyörällä.
Pääsin kuitenkin ajoissa luennolle ja nyt olen taas himpun verran viisaampi mitä suomen kieleen tulee. Aiheina olivat tänään suomen lähi- ja etäsukukielet, suomen kielitilanne sekä suomen kielen erityispiirteet.
Nyt tiedän, että Suomessa on enemmän somalinkielisiä kuin niitä, jotka puhuvat äidinkielenään englantia. Ja että molempia on yli 12 000 kun ainoan eurooppalaisen alkuperäiskansan äidinkieltä, saamea, puhuu Suomessa vain noin 8000 ihmistä.
Ja senkin opin, että vepsän kielellä mikä "päiväl kegos, ööks levitetas" on postelja eli sänky.
Ja se minuakin ihan kohta kutsuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti