Roskiksen kautta uurnille

Kansalaisvelvollisuus on täytetty. Samoin kasvatusvelvollisuus, sillä patistelin kuopuksen vaaliuurnille. Hän sai nyt äänestää ensimmäistä kertaa, mutta ei ollut kovin innostunut asiasta. Jouduin vetämään esiin naisten oikeudet, sen, ettei saa valittaa jos ei edes yritä vaikuttaa ja vakuuttavimman äitiääneni ennen kuin hän lupautui lähtemään uurnille.
Käytössä olisivat vielä olleet sellaiset valttikortit kuin Isänmaa, Talvisota ja Mannerheim, mutta näihin ei tällä kertaa tarvinnut turvautua.

Kuopus ei ollut kotona, joten taivuttelu tehtiin puhelimitse. Hän lupasi ilmaantua pikapuoliin. Minulle tuli kiire, sillä tajusin, että olin aamulla heittänyt hänen ilmoituksensa äänioikeudesta roskiin. Vahingossa. Roskapussi oli tietenkin jo viety.


Säntäsin pihalle tutkimaan roskiksia. Tietenkin siellä oli vaikka kuinka monta samalla tavalla sidottua Siwan muovikassia, mutta yhdestäkään ei pilkistänyt tutun näköistä tavaraa. Jouduin hälyttämään Rainen apuun, sillä hän oli vienyt roskapussin ja tiesi sentään, mihin kolmesta laatikosta oli sen pistänyt. Siinä me sitten availimme naapureiden roskapusseja kunnes löysimme omamme. Vaalipaperi oli tallessa, tosin märkänä ja rasvaisena. Vein sen sisälle ja putsasin parhaani mukaan.


- Kuin tää on näin märkä? Onkstää kaivettu roskiksesta, kuopus kysyi, kun vihdoin kotiutui.
- Eei... muuten vaan kostea, valehtelin.

Mutta nyt perheemme on äänestänyt. Olemme tehneet sen, minkä voimme.

Odotin, että tänään olisi tullut virpojia. Ostin sitä varten pussin pupun kuvilla koristeltuja suklaitakin. Pienet trullit eivät kuitenkaan olleet liikkeellä täällä päin, eivät ainakaan meidän ovemme takana.

Ei kai tämäkin toiminta ole jo siirtynyt nettiin?