Kengät on ostettu. Ne löytyivät Myllyn Andiamosta: tavalliset, mustat, matalakantaiset nahkakengät. Kompromissikengät, kuten ne minulla aina ovat niitä kauniita, erityisiä odotellessa.
Kenkäkaupan myyjä - en mene vannomaan, että Andiamossa, saattoi olla jossain muuallakin - seurasi aikansa harhailuani ja tuli sitten kysymään, etsinkö jotain.
- No joo, vastasin. Kenkiä.
Vastaus lienee tyydyttänyt, koska myyjä jätti minut rauhaan. En tiedä, mitä muuta kaupassa olisi ollut tarjolla, etsittävää.
Sain Meriluodon loppuun tänään. Kirjasta jäi ahdistava tunne, loppua kohden se muuttui raskaaksi ja ikäväksi. Pahinta tietysti on se, että kaikki oli totta, vanhuus on sellaista kuin kirjassa kerrotaan. Ainakin näiden ihmisten vanhuus enkä usko, että kyseessä olivat poikkeusihmiset. Siltikään, vaikka toinen on kuuluisa runoilija ja toinen professori, aika ei säästä ketään ja vanhuus ynnä alkoholismi tekevät etevimmistäkin alleen laskevia raunioita.
Julkinen Meriluoto on kiitetty, välillä palkittu ja juhlittu kirjailija, jota pyydetään esiintymään ja käydään haastattelemassa. Yksityinen Meriluoto kärsii jatkuvaa rahapulaa, suree huonoja hampaitaan, paimentaa ja hoitaa sairasta miestään, kaipaa apua ja menee vaikka taksilla Alkoon, kun ei enää kävellen jaksa.
Kukapa haluaisi tulla vanhaksi, vaikka kaikki haluavat elää pitkään?
Meriluoto loppui ihan sopivasti, sillä olen määrännyt itseni lukemaan pääsykoekirjoja koko toukokuun. On pakko olla tiukkana, sillä muuten lipsun ja juutun johonkin kiinnostavaan kirjaan ja selitän itselleni, että muka ehdin joskus "huomenna" tehdä sen, mitä tänään pitäisi. "Huominen" on varsin kiinnostava päivä, sillä silloin tapahtuu paljon kaikkea tärkeää. Jo ennestään, tarkoitan.
Aamulla yritin yritin löytää piuhaa, jolla voisi siirtää kuvia Canonistani kannettavaan. Piuhoja oli helppo löytää, sillä ne kaikki oli laitettu hyvään talteen, tarkoitettu helposti löydettäviksi. Se, mikä oli jäänyt tekemättä, oli piuhojen merkitseminen, joten minulla ei ollut aavistustakaan, mitä piuhoja ne olivat. Sovitin useampia ja muutamat tuntuivat jopa sopivilta, mutta ei niiden avulla mitään kuitenkaan tapahtunut. Kävin sitten Gigantissa ostamassa kortinlukijan. Se onkin vallan näppärä vekotin eikä ollut edes kallis. Samalla ostin vähän varaosia Moccamasteriimme, ehjiä kansia rikkinäisten tilalle. Tästä minä tykkään! Kahvinkeitin, johon saa varaosia, vieläpä suoraan kaupan hyllystä.
Iltapäivällä koirapolun varressa oli sinivuokkoja. Piti oikein pysähtyä ihailemaan.
- Voi kun kaunista, puhelin Nonnalle.
Mutta se ei välittänyt kukista. Lähellä keikkuva röyhkeä räkättirastas oli verrattomasti kiinnostavampi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti