Vietin koko iltapuolen kaupungilla etsimässä itselleni kenkiä. En löytänyt.
En vaadi mahdottomia - kai - vain kenkiä, jotka tuntuvat mukavilta, joilla voi oikeasti kävellä ja jotka sopivat myös hameen kanssa pidettäviksi. Miten voi olla näin vaikeaa?
Maria lähti minun seurakseni ja kävimme K-Kengässä, Anttilassa, Stockmannilla, Halosella, Clicksissä, Wiklundilla ja ainakin kahdessa kaupassa joiden nimiä en muista. Sovitin vaikka kuinka monia kenkiä, mutta yhdetkään eivät tuntuneet täysin mukavilta. Enkä nähnyt yksiäkään, jotka olisivat olleet mielestäni kauniita. Merkillisiä läskipohjatossukoita. Korkokenkiä en edes katso, sillä niillä minä en osaa kävellä (osaako ja pystyykö muka joku?).
Perimmäinen ongelma on se, että minun jalkani ovat isot, kengännumeroni on vähintään 40. Isot kengät eivät koskaan ole kauniit eikä niitä ikinä saa alennuskoreista. Jäännösparit ovat aina pieniä. Kaikilla tyttärilläni on muuten pienet jalat, monta numeroa pienemmät kuin minulla.
Viimeksi olen ostanut kengät Partiovarusteesta, vähän ennen kuin lähdin pitkälle matkalleni alkuvuodesta. Ne kengät ovat hyvät ja niillä pystyy kävelemään pitkiäkin matkoja, mutta ne näyttävät lenkkitossuilta.
Olen monta kertaa tuntenut, että olen kenkäasiassa joku epänainen. Siinäkin. Muilla naisilla tuntuu olevan iloinen ja mutkaton suhde kenkiin, joita he omistavat kymmeniä pareja. Minä saan olla tyytyväinen, jos on yhdetkin hyvät. Ja jos on, käytän niitä niin kauan kuin ne ovat ehjät ja vähän sen jälkeenkin.
Yritän kenkien ostoa uudestaan huomenna. Kai sitä on jotkut läskipohjatossukat ostettava, vaikka näytänkin niissä Mummo Ankalta. Nyt on pakko saada uudet kävelykengät, sillä ne yhdet, jotka minulla on, aioin heittää roskiin jo edellisvuonna.
Tässä oli ensimmäinen osa kenkienetsimistarinasta. Jatkuu huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti