Talo alkaa olla kunnossa. Siistien puolesta, tarkoitan, muutenhan tämä ei ole kunnossa eikä tule koskaan olemaan. Meidän aikanamme kumminkaan. Vanha talo rapistuu nopeammin kuin me ehdimme sitä korjaamaan.
Eikä kaikkia taloja tarvitse korjata ja ehostaa uuden veroisiksi. Miksi talo, joka on ollut sukupolvien kotina, ei kelpaisi samaan tarkoitukseen meillekin ilman valtavia muutoksia?
Tämä ihana, lämmin päivä on minulta kulunut lähes kokonaan sisällä. Nyt viimeiseksi illalla kävin Nonnan kanssa kävelyllä tässä lähellä. Minä kävelin hissukseen ja Nonna säntäili ja loikki edestakaisin. Vaikka paremmin sen liikkumista voisi kuvailla liitelyksi, niin sulava ja notkea ja etenkin nopea se on kun se saa vapaasti mennä. Nonna siis liiteli suuret korvat lepattaen ja minä haistelin raikasta kevätiltaa.
Otan kohta kirjani ja menen sänkyyn. Mukanani on Aila Meriluodon viimeisimmät päiväkirjat Tältä kohtaa. Lukeminen on jotenkin vaivalloista, kirja ei kiinnosta. Ihmettelen oikein, miksi Meriluoto ei herätä minussa mitään. Onhan hän lahjakas ja tehnyt pitkän uran ja tietysti "Olen polkuni päässä, tuhansistani erään ja niitä täynnä on maa..." on aina yhtä liikuttava kuolinilmoituksissa vaikka se ei alun alkaen olekaan mikään hautajaisvärssy. Mutta silti. Tunnen jopa vähän syyllisyyttä tästä, miksikähän?
En ole vielä tehnyt pihalla enkä puutarhassa yhtään mitään. Keittiön ikkunoiden alla on vielä lunta, muualta se on jo sulanut. Tein viime syksynä uuden, 86 perennan istutuksen ja ilokseni se näyttää selvinneen talvesta. Kevätpikkusydämet ja ikisuosikkini kurjenpolvet tunkevat versojaan täyttä päätä aurinkoon. Kasvimaa pitäisi kunnostaa ja ensimmäiset kylvöt tehdä. Marjapensaita pitäisi leikata ja uusia vadelmapensaita istuttaa parempaan paikkaan ja haravoida, etenkin haravoida pitäisi. Myös yksi kiviaita on rakennettava. Mutta siinäpä nuo ensi viikonlopun askareet sitten ovatkin. Hah.
Pari sanaa vielä siivoamisesta, sitten lupaan lopettaa.
Eilen pohdiskelin sitä, tuleeko siivoamalla puhdasta ja unohdin vallan asian toisen, yhtä tärkeän puolen, tunnelman. Järjestyksessä oleva talo tuo parhaimmillaan tunnelman, joka jää mieleen. Kaikilla lienee mielikuva idyllisestä mummolasta, jossa mäntysuovalta tuoksuvat matot ovat hapsut ojossa puhtaalla lautalattialla ja keittiön pöydällä, ruudullisen liinan päällä hehkuu pelargonia päivän paistaessa hohtavan puhtaan ikkunan läpi juuri siihen kohtaan? Tätä tarkoitan tunnelmalla ja tähän pyrkiessäni olin varannut kassillisen hehkuvia pelargonioita pisteeksi iin päälle kun kevätsiivous on valmis.
Harmi vain, että pudotin yhden patjan sen kassin päälle ja pelargoniat ruttaantuivat ja menettivät kaikki hehkuvat kukkansa ja melkein lehtensäkin. Mutta laitoin ne silti ikkunoille; kyllä niistä rangoistakin vielä hahmottaa, mikä on ollut ajatuksena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti