Surun lapsi on ilmestynyt 1905 ja Kaksi ihmistä 1909. Edellinen oli Helmille tärkeä, ellei tärkein hänen romaaneistaan, sillä siihen hän oli "enimmin pannut omaa itseään", kuten hän kirjoitti Erkki Melartinille. Mitä se käytännössä tarkoitti oli se, että Helmin ja Eemil Nestor Setälän avioliitto veteli viimeisiään ja Helmi purki koko liiton aikana tuntemaansa tuskaa kirjaan. Sieltä sen voi rivien välistä lukea, sillä eihän tuohon aikaan kirjoitettu mitään alastomia paljastuskirjoja.
"Jos te luette Surun lapsen, ja lisäätte itse sen lapsen tuskaan ja taisteluun toisen puolen lisää, niin saatte pienen käsityksen siitä, mitä minä olen läpikäynyt," Helmi kirjoittaa läheiselle ystävälleen Melartinille.
Avioliiton vaikeus piili sen fyysisessä puolessa, jota Helmi ei kestänyt. Ei ainakaan Eemil Nestorin kanssa. Myöhemmin, vielä naimisissa ollessaan, Helmi tapasi saksalaisen, perheellisen lakimiehen ja filosofin Hermann Friedmannin, johon hän rakastui ja jonka kanssa kaikki lienee ollut toisin. Siitäkään suhteesta ei tosin tullut pitemmän päälle mitään.
Fyysisyyttä sen sijaan ei kaihdettu Helmin tanskalaisen ystävättären ja tämän rakastajan kirjeenvaihdossa, johon Kaksi ihmistä pohjautuu. Helmi oli saanut kirjeet käyttöönsä ja sensuroi niitä vapaaehtoisesti, jotta kirjasta ei olisi tullut liian rohkeaa.
"Sellaista tulta ei suomalaisessa kirjallisuudessa ole yhtään. Se on paikoittain vain liiankin aistillista, ja vaikka tiedän, että ne tekisivät mainion effektin, niin en voi luopua omasta itsestäni siihen määrään, että julkaisisin vain sarjan tuollaisia kiihottavia kirjeitä," Helmi kirjoitti Melartinille.
Aloitin jo Surun lasta muutaman sivun verran. Vanhat kirjat ovat hyväkuntoisia mikä kertoo siitä, ettei niitä ole pahemmin luettu. Molemmissa on ollut omistajan nimi, jota harmillisesti on yritetty raaputtaa pois. En ymmärrä, mitä vahinkoa voisi syntyä, vaikka saisinkin tietää, että joku ainovirtanen on yli sata vuotta sitten saanut tai ostanut itselleen kirjan.
Odotin, että kirjat olisi painettu fraktuuralla, mutta molemmissa on käytetty antiikvakirjasimia eli näitä, joita nytkin käytän. Katsoin äsken Wikipediasta ja sen mukaan antiikvaan siirryttiin yleisemmin vasta 1920-luvun lopulla, joten sikäli odotukseni oli perusteltu. Fraktuuran lukeminen vaatii vähän totuttelua.
Helmi ei saanut koskaan tietää, että hänen kirjansa päätyisivät joskus nettikauppaan. Kun hän kuoli 1967 yli 90-vuotiaana, nettiä ei vielä ollut eivätkä ihmiset tienneet tietokoneistakaan juuri mitään. Mutta jos hän olisi tiennyt, hän olisi varmaan suhtautunut asiaan innostuneesti. Hän oli laajasti ajateleva, aikaansa edellä ollut itsenäinen nainen.
Surun lapsen kansilehdellä on pieni ajatelma: "Muisto on annettu meille vain kaihoa kartuttamaan." Tosi on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti