Lehtijuttuja, laivaterveisiä ja vähän muuta

Päätin pitää tänään työpäivän, sillä viime viikko meni haastatteluja tehdessä enkä jaksanut enää iltaisin kirjoittaa. Paitsi tätä blogia, mutta tämä on silkkaa huvia.

Olen siis istunut tänään aika tiiviisti työpöytäni ääressä. Aamulla tosin kävin kaupungilla, kangaskaupassa. Tilkkupeittotyön seuraava vaihe on reunuksien tekeminen, sitten välivanun ja taustakankaan ompelu. Niitä kankaita kävin ostamassa. Ja tikkauslankaa, sillä tällä kertaa olen päättänyt tikata peiton käsin.

Pistin päälleni talvitakin ja sidoin vielä villahuivinkin kaulaani. Se oli tietysti ihan liikaa ja varmaan näyttikin tyhmältä, kun melkein kaikilla muilla oli jo kevätvaatteita ja päivä oli lämmin. Eurokankaasta - joka nykyisin on Wiklundin yhteydessä - eksyin vielä muotinäytökseenkin. Naisten vaateosastolla esiteltiin kevätmuotia ja näytöksen vetonaulana oli Anne Pohtamo. Ihan silkkaa uteliaisuuttani menin minäkin sinne seistä töröttämään ja hikoilemaan.

En minä muodista ollut kiinnostunut vaan siitä, miten kuntokuuri on tepsinyt Pohtamoon. Muistan nimittäin oikein hyvin tammikuisessa iltapäivälehdessä olleen jutun, jossa kerrottiin, että nyt alkaa Annen kuntokuuri. Valmentajana hänellä oli oma poikansa, jolla on alan yritys ja joka näin sai itselleen hyvää mainosta.

Vai saiko? Minun nähdäkseni mitään muutosta tammikuiseen ei ollut tapahtunut. Niin ne vain miss universumitkin vanhenevat ja lihovat, jos syövät joka päivä viinereitä, niin kuin Pohtamo lehtijutuissa kertoi tekevänsä.

Miten minä tuon lehtijutun niin hyvin muistan johtuu siitä, että lehti oli matkalukemisena kun lensimme Amerikkaan ja sitten se päätyi matkalaukkuun, josta löysin sen taas kun aloin pakata kotiin lähtöä varten. Luin lehden uudestaan, sehän tuntui siinä vaiheessa taas ihan tuoreelta.

Sain Celiltä sähköpostia tänään. Hän on miehensä kanssa edelleen laivalla, mutta lähdössä kotiin ylihuomenna. Hän tulee olleeksi matkalla kolme kuukautta ja kaksi päivää. Tapasimme toisemme ensimmäisen kerran Los Angelesin satamassa, jossa minä harhailin etsimässä oikeaa tiskiä. Cel tiesi paikat ja otti minut hoteisiinsa ja siitä tuttavuutemme alkoi.

Cel ja hänen miehensä asuvat Italiassa, vaaleanpunaisessa talossa kukkulan rinteellä, merinäköaloin. Mies on silti vannoutunut Suomen ihailija, hänen mielestään Suomi on paras ja ihanin maa missä hän on käynyt. Hän haaveilee jopa muutosta tänne. Erityisen elämyksellisenä hän muisteli hetkeä, jolloin hän seisoi kaulaansa myöten suomalaisessa järvessä ja kuunteli hiljaisuutta.

Olen muutenkin tänään palannut ajatuksissani laivalle. Turun Sanomien viikkoliitteessä oli juttu Valparaison kaupungista. Tuskin sinne kovin moni lähtee kaupunkilomalle, vaikka se jossain Kaupunkilomakohteet -sarjassa esiteltiinkin. Mutta on siellä käynyt kuuluisuuksiakin; Che Guevaran nuoruuden pitkä moottoripyöräretki ulottui Valparaisoon asti ja Darwin on tutkinut luontoa kaupungin ympäristössä sillä välin, kun Beagle-laiva odotteli kaupungin satamassa. Ja minäkin olen käynyt siellä, vaikka en kuuluisuus olekaan. Valparaiso on Chilessä.

Tavoitteeni oli saada kaikki rästissä olevat jutut kirjoitettua tänään. Se ei valitettavasti onnistunut, joten huomennakin on työpäivä. Ja vaalipäivä. Päätin jo kertaalleen, ketä äänestäisin, mutta nyt olen alkanut epäröidä. Puolue on edelleen sama, mutta mietin vielä kahden naisehdokkaan välillä. Toinen on kokenut, toinen on uusi, eikä varmasti tule vielä valituksi.

Sunnuntai-iltana ei sitten enää töitä tehdä. Silloin on istuttava television ääressä ja seurattava vaalituloksia. En muista, että tulokset olisivat koskaan olleet näin jännittäviä kuin nyt.