Työt eivät päässeet tänäänkään alkuun. Olin sopinut yhden jutunteon, mutta haastateltava soitti ja peruutti. Se on ihan tavallista eikä haittaa, jos kalenterista löytyy joku toinen aika. Nyt vielä löytyi.
Joskus on käynyt niin, että haastateltava on unohtanut sovitun tapaamisen. Kun muutaman kerran ajaa jonnekin kymmenien kilometrien päähän ja huomaa itsensä niin vähäpätöiseksi, ettei toinen muista edes olla paikalla, oppii varmistamaan. Nykyään soitan kotoa lähtiessäni ja muistutan tulostani, jos minusta vähänkin tuntuu siltä, että tapaaminen on voinut unohtua. Tässä asiassa intuitioon kannattaa luottaa, sen olen huomannut.
Suunnittelimme tänään vessaremonttia. Tämä ei todellakaan ole mikään uusi asia, sillä vessa, joka pitäisi remontoida, on tehty lähes 25 vuotta sitten. Olimme silloin vasta muuttaneet tänne Portsaan ja Maria oli syntymässä, talvi oli järkyttävän kylmä, meillä ei ollut suihkua ja kun sitten uusi vessa vai pitäisikö sanoa kylpyhuone valmistui, se oli tietysti ihan luksusta. Nyt tuo muovitapeteilla päällystettu nuhruinen koppi ei enää saa aikaan muuta kuin kyllästynyttä harmia. Kopperoisen kruunaa Tanssiva Pesukone, jota täytyy pitää kädestä, kun se tekee töitä. Olen saanut tarpeekseni.
Vanhassa puutalossa on oma tunnelmansa, mutta ovat nämä aika epäkäytännöllisiä. Meillä, kuten melkein kaikilla muillakin portsalaisilla, alkuperäinen asunto on käsittänyt vain keittiön ja kamarin. Kun asuntoihin on alettu tehdä sisävessoja - täällä se tapahtui 1950-luvun alussa - ne on pitänyt rakentaa joko keittiöön tai eteiseen. Meillä vessa vie suurimman osan eteisestä. Kun tullaan ulko-ovesta ja noustaan sisäportaat ja avataan väliovi, vessan ovi on heti edessä. Varsinainen eteinen, johon pitää mahduttaa perheen kengät ja ulkovaatteet, on todella, todella pieni. Siinä olisi jollekin Inno-ohjelmalle haastetta kerrakseen.
Kävin illalla Elinan luona Sauvossa. Kun ajoin takaisin, hämärä oli laskeutumassa ja ilma oli kovin sumuinen. Oli merkillistä nähdä sumun keskellä, lumisella pellolla traktori ja miehiä työssä. Näyssä oli jotain valtavan kuvauksellista ja harmittelin sitä, ettei minulla ollut kameraa mukana. Ikään kuin sitten olisin pysähtynyt ja ottanut sen kuvan, mutta saahan sitä harmitella.
Matkalla Sauvoon kiersin eläinkaupan kautta ja ostin Nonnalle uuden kaulapannan. Vanhasta hajosi lukko. Hypistelin pitkän aikaa erilaisia pantoja ja ostin sitten lopulta ihan samanlaisen kuin Nonnalla nytkin on ollut.
Eläinten tarvikkeet ovat yhä suurempi bisnes. Mahtavatko lemmikit kaikkea tarvitakaan, mitä niiden omistajille myydään? Niin kuin esimerkiksi takkeja. Mietin tätä tänään koirapuistossa, jossa Nonnan leikkikaveriksi osui energinen uroskoira, rodultaan aika paljon bokseria muistuttava. Koira oli puettu turkissomisteiseen sadetakkiin, jossa taisi vielä olla lämmin vuori. Koiraparka höyrysi. Ulkolämpötila oli noin plus viisi astetta, eikä edes satanut. Koira oli tuotu puistoon autolla. Osaisiko joku selittää, mihin sitä takkia tarvittiin?
Siitä vessaremontista vielä. Ei se heti ala. Ei kohtakaan. Me vasta puhuimme siitä. Sekin helpottaa vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti