Nakkipannua ja loukkaantuneen toimittajan tilitystä

Kaupungissa taas. Huomenna on kuopuksen syntymäpäivä ja lupasin olla tekemässä kakkua. Muutenhan voisin jo melkein asettua maalle, kun minulla on tuo kannettava. Paitsi etten saa vielä sähköpostiani näkyviin, mikä tekee työasioitten hoitamisen vähän hankalaksi.

Tein ennen lähtöäni ruokaa. Toisen pääsiäispäivämme menyy oli yhtä kuin Pirkon Nakkipannu Special.

- Ei tämä mikään pannu ole, tämä on kattilassa, Raine sanoi.
- Niin mutta sen takia se onkin Special, minä vastasin.

Poimin pannuuni maistiaiset kevään ensimmäisistä yrteistä. Persilja, ruohosipuli ja lipstikka ovat kaikki talvehtineet ja tunkevat versojaan ylös kovaa vauhtia. Kaikki ovat kokeneet jo monta talvea. En muista, mistä alun perin ostin lipstikan mutta luulen, että se on ollut tavallinen kaupan pieni yrtti pienessä muoviruukussa. Nyt siitä kasvaa joka kesä lähes parimetrinen, tuuhea pensas. Lipstikka on aika vahva yrtti, jonka sanotaan korvaavan lihaliemen. Siitä en tiedä, mutta pippurin se hyvinkin korvaa, se on tulista. Nyt, nuorena ja pienenä, se oli hyvinkin tulista, vaikka laitoin sitä vain vähän. Mutta huomatkaa, että tämä on totisesti makuasia: tulinen voi merkitä monille jotain ihan muuta kuin minulle, en esimerkiksi harrasta mitään meksikolaisruokia ollenkaan.

Luin taas Meriluotoa ja nyt tekee mieli vähän perua eilisiä puheitani siitä, ettei kirja kosketa mitenkään. Ehkä vähän kuitenkin, kun pääsee hiukan pitemmälle. Tänään luin miten kirjailijaa oli haastateltu Anna-lehteen Vaarallista kokea -kirjan ilmestyttyä. Toimittaja oli "unohtanut" lähettää jutun nähtäväksi ennen julkaisua ja se tuli lehteen muodossa, jota Meriluoto ei voinut hyväksyä. Kyse oli jutun näkökulmasta mutta myös asiavirheistä. Kiltti kirjailija yritti monta viikkoa nieleskellä mielipahaansa, mutta kirjoitti sitten lopulta (kesyn) vastineen. Siitä seurasi anteeksipyyntöjä, mutta vahinkohan oli jo tapahtunut.

Juttujen tarkistaminen on asia, jonka kanssa toimittaja joutuu jatkuvasti tasapainoilemaan. Minä lähetän jutut aina nähtäväksi, jotta mahdolliset asiavirheet voidaan korjata etukäteen. Yleensä kaikki sujuu ihan hyvin. Joskus harvoin joku innostuu kirjoittamaan koko jutun uudestaan otsikkoa myöten, mutta se ei sentään vetele. Pari kertaa on käynyt niin, että kun minä en suostu muuttamaan omaa tekstiäni, juttua ei ole julkaistu ollenkaan. Kerran - mutta vain kerran näiden kolmenkymmenen vuoden aikana - kävi niin, että olin lähettänyt jutun nähtäväksi ja sitten kyseinen nuori mies soitti seuraavasti:

- Eksää tosiaan parempaan pysty, hän aloitti.

Keskustelu ei jatkunut yhtään hedelmällisempänä. Suutuin nuorukaisen huonosta käytöksestä harvinaisen paljon ja katsoin asiakseni jopa huomauttaa, että voisin olla hänen äitinsä ja ettei kukaan koskaan ole lähestynyt minua yhtä tökerösti kuin hän.

 En tietenkään tule enää ikinä tekemään hänestä tai hänen yrityksestään yhtään juttua, en asioimaan siellä enkä suosittelemaan sitä kenellekään. Miksi tekisin? Ja nyt ei ollut edes kyse virheistä, niitä jutussa ei ollut. Artikkeli ei vain muuten vastannut nuoren miehen mielestä hänen tasoaan. Eipä tainnut.

Yritän aina tarkistaa juttuni itse mahdollisimman hyvin ennen kuin lähetän ne nähtäväksi. Koetan katsoa, ettei olisi kirjoitusvirheitä ja muuta. Mutta yhdessä asiassa tuppaa tulemaan virheitä, nimissä. Onkohan kyse jostain nimisokeudesta, sillä voin kirjoittaa nimet väärin enkä huomaa sitä, vaikka luen juttua? Tässä asiassa joudun vahtimaan ja muistuttamaan itseäni jatkuvasti.

Kerrankin kävi niin, että yhdessä melko lyhyessä jutussa haastateltavan nimi oli mainittu kolme kertaa ja joka kerta eri tavalla väärin. Hän oli joku  Jäätteenmaa ja minä olin tehnyt hänestä ensin Jäämaan, sitten Jäppi-Laineen ja lopuksi Jäppiläisen. Suunnilleen näin. Mahtoi Jäätiäistä ottaa päähän.

Tulipa taas vuodatus. Vielä tekee mieli kysyä, kuinka moni katsoi tänä aamuna televisiosta dokumentin Manageri? Mainio pieni ohjelma! Eikä oikein tiedä, mitä siitä ajattelisi kun ei halua ajatella sitä, mikä ensimmäiseksi tulee mieleen. Dokumentti oli liikuttavan inhimillinen ja ällistyttävä. Ainakin siinä kohtaa, kun Sepi Kumpulainen söi kuusi juustohampurilaista yhteen menoon. Katsokaa Areenalta, eiköhän se siellä ole.